Työkalupakki: Kaivostoiminta

Laajenna kaikki

• 1. Työkalupakin tarkoitus ja käyttö

  Mikä työkalupakki on ja kenelle se on suunnattu?

  Työkalupakki kokoaa yhteen kaivosyrityksille olemassa olevia ohjeistuksia, toimintamalleja ja työkaluja hyödynnettäväksi paikallisen sidosryhmäyhteistyön eri osa-alueilla kaivostoiminnan elinkaaren eri vaiheissa. Yritykset voivat hyödyntää työkalupakin sisältöä toiminnassaan yksittäisten työkalujen osalta tai laajempana kokonaisuutena. Tärkeä tiedonlähde työkalupakille on ollut Anglo-Americanin SEAT -työkalupakki. SEAT tarjoaa kaivosyhtiöille vakiintuneita käytäntöjä ja mallipohjia paikallisen sidosryhmäyhteistyön hoitamiseen. Kuten tämäkin työkalupakki, myös Anglo Americanin SEAT etenee järjestelmällisesti sosioekonomisten tietojen keräämisestä ja toiminnan profiloinnista niiden raportointiohjeistukseen.

  Vastuullisen kaivostoiminnan verkoston työkalupakki kerää yhteen Suomen olosuhteisiin sovellettavaa ohjeistusta ja tietoa paikallisyhteisöjen ja sidosryhmien kanssa toteutettavasta vuorovaikutuksesta. Lisäksi se tarjoaa tutustuttavaksi erilaisia case-tapauksia, mitkä kuvaavat suomalaisia hyviä käytäntöjä kaivostoiminnan aikana.

  Onko tiedossasi hyviä toimintatapoja tai case-tapauksia? Voit ehdottaa niitä lisättäväksi työkalupakkiin ottamalla yhteyttä Kestävän kaivostoiminnan verkostoon (sähköposti: info@kaivosvastuu.fi).

  Taustaa

  Kestävän kaivostoiminnan verkosto perustettiin 27.5.2014. Perustamiskokouksessa päätettiin neljän työryhmän perustamisesta, joista yhden tehtäväksi muotoutui kaivosalan paikallisen sidosryhmäyhteistyön toimintamallien ja työkalujen kokoaminen yhteen kokonaisuuteen. Paikallisten toimintamallien työryhmä aloitti työnsä elokuussa 2014.

  Työnsä alkuvaiheessa työryhmä tunnisti keskeisiä sidosryhmäyhteistyön tarpeita ja tavoitteita kaivosalalla, joihin työkalupakilta toivotaan käytännönläheistä ohjeistusta ja työkaluja. Näitä tavoitteita olivat mm. sidosryhmäyhteistyön proaktiivisuus, keskustelun lisääminen eri toimijoiden välillä, sidosryhmien ja kaivosyhtiön välisen vuorovaikutuksen lisääminen sekä kaivostoiminnan avoimuus ja läpinäkyvyys.

  Työkalupakista löytyy tukea Kaivosvastuujärjestelmän yhteiskuntavastuuvaatimusten täytäntöönpanemiseen.

  • 1.1. Työkalupakin laatineet ja allekirjoittaneet

    Me, allekirjoittaneet ja työkalupakin laatineet toivomme, että työkalupakki tarjoaa käyttäjilleen arvokasta tietoa ja menetelmiä malminetsinnän ja kaivostoiminnan sidosryhmäyhteistyön toteuttamiseen.

    Työkalupakin ovat laatineet Kestävän kaivostoiminnan verkoston Paikallisten toimintamallien työryhmän jäsenet:

    Joanna Kuntonen-van’t Riet, Anglo American Exploration (työryhmän vetäjä)
    Anita Alajoutsijärvi, Angico Eagle Kittilä Mine
    Riikka Barber, Suomen luonnonsuojeluliitto ry
    Toni Eerola, GTK
    Sanna Hast, Paliskuntain yhdistys
    Jarkko Huovinen, Suomen Kuntaliitto
    Maiju Hyry, Lapin liitto
    Tapani Hyysalo, Mawson Oy
    Kimmo Luukkonen, FQM Pyhäsalmi Mine
    Heikki Paltto, Anni-Helena Ruotsala ja Inka-Saara Arttijeff, Saamelaiskäräjät
    Heikki Sorasahi ja Sini Ilmonen, Sitra

    Haluamme myös kiittää seuraavia henkilöitä, jotka ovat osallistuneet työkalupakin laadintaan antamalla arvokasta tietoa haastatteluissa, case-tapausten muodossa ja työpajoissa.

    Marja Anttonen, Paliskuntain yhdistys
    Elina Arponen, Dragon Mining Oy
    Markus Ekberg, Endomines Oy
    Jarmo Finnilä, Keliber Oy
    Anne Foley, Nordkalk Oy Ab
    Timo Halonen, Kuusamon kaupunki
    Maria Hänninen, Pyhäsalmi Mine Oy
    Jonna Kangasoja, Akordi Oy
    Mika Kavakka, Kemin-Sompion paliskunta
    Pertti Korteniemi, Kaivosteollisuus ry:n kaivosturvallisuuden neuvottelukunnan sihteeri
    Markus Latvala, Beldevere Mining Ltd.
    Esa Mäkinen, Kittilän kunta
    Arttu Ohtonen, Sotkamo Silver AB
    Anne Ollila, Paliskuntain yhdistys
    Lasse Peltonen, Akordi Oy
    Anna-Liisa Pennanen, Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj
    Viljo Pesonen, Sodankylän kunta
    Jukka Pitkäjärvi, Mustavaaran Kaivos Oy
    Juha Rissanen, Gold Fields Arctic Platinum Oy
    Janne Seppälä, Mondo Minerals B.V.
    Olle Siren, Keliber Oy
    Ulla Syrjälä, FQM Kevitsa
    Markku Tornberg
    Jouni Torssonen, Yara Suomi Oy
    Aki Tuikka, FQM Pyhäsalmi
    Anne Valkama, Endomines Oy
    Jarmo Vesanto, Boliden AB

  • 1.2. Työpakin sisältö

    Työkalupakin sisältö – Kaivostoiminta

    1. Työkalupakin tarkoitus ja käyttö

    • 1.1. Työkalupakin laatineet ja allekirjoittaneet
    • 1.2. Työkalupakin sisältö
    • 1.3. Työkalujen käytön esimerkkejä (case-tapaukset)

    2. Paikallisen sidosryhmäyhteistyön merkitys

    • 2.1. Aktiivinen sidosryhmäyhteistyö kaivostoiminnassa

    3. Yrityksen toiminnan profilointi

    • Liite: Toiminnan profiloinnin mallipohja

    4. Sidosryhmien ja paikallisen toimintaympäristön kartoitus ja profilointi

    • 4.1. Paikallisalueen profilointi
      • 4.1.1. Vaikutusalueen määrittäminen
      • 4.1.2. Tiedot alueen profiloimiseksi
    • 4.2. Sidosryhmien identifiointi ja vuorovaikutussuunnitelma
      • 4.2.1. Sidosryhmäyhteistyön tasot ja edustuksellisuus
      • 4.2.2. Lähestymistapoja sidosryhmäyhteistyöhön
      • 4.2.3. Sidosryhmien kartoitus ja analysointi
      • 4.2.4. Ristiriitatilanteiden arviointi ja hallinta
      • 4.2.5. Vuorovaikutussuunnitelman laadinta
      • 4.2.6. Case-tapaukset

    5. Sosiaalisten vaikutusten identifiointi ja arviointi

    • 5.1. Keinoja sosiaalisten vaikutusten analysointiin
    • 5.2. Erityiskysymysten ja ihmisiin kohdistuvien vaikutusten tunnistaminen
      • 5.2.1. Mahdollisia erityiskysymyksiä ja vaikutuksia
      • 5.2.2. Sosiaalisten riskien merkittävyyden arviointi
      • 5.2.3. Sosiaalisten mahdollisuuksien arviointi
      • 5.2.4. Case-tapaukset
    • 5.3. Taloudellisten vaikutusten arviointi
      • 5.3.1. Julkisen sektorin maksujen raportointipohja
      • 5.3.2. Työllistämisvaikutuksen laskeminen
      • 5.3.3. Paikallisten ja kansallisten hankintojen arvon laskeminen
      • 5.3.4. Case-tapaukset
    • 5.4. Matkailuvaikutusten arviointi
      • 5.4.1. Kaivostoiminnan ja muun maankäytön yhteensovittaminen
      • 5.4.2. Case-tapaukset

    6. Sidosryhmäyhteistyön keskeisiä keinoja

    • 6.1. Viestintä ja vuorovaikutus
      • 6.1.1. Kriisiviestintä
        • 6.1.1.1. Kriisiviestintäsuunnitelma
        • 6.1.1.2. Kriisiviestinnän tiedotemallit (1/2)
        • 6.1.1.3. Kriisiviestinnän tiedotemallit (2/2)
        • 6.1.1.4. Case-tapaukset
    • 6.2. Sidosryhmien palautejärjestelmä
      • 6.2.1. Palautteiden ja valitusten käsittelyn perusperiaatteet
      • 6.2.2. Palautteiten ja valitusten perustiedot -mallipohja
    • 6.3. Sidosryhmäyhteistyö kriisitilanteisiin varautumisessa
      • 6.3.1. Kriisitilanteisiin liittyvät sidosryhmät ja yhteistyö
      • 6.3.2. Kriisivalmiussuunnittelun vaiheet
      • 6.3.3. Case-tapaukset
    • 6.4. Konfliktien arviointi ja hallinta
      • 6.4.1. Konfliktien hallinta ja lieventäminen
      • 6.4.2. Case-tapaukset
    • 6.5. Kuntien varautuminen ja investoinnit
      • 6.5.1. Kunnan houkuttelevuus ja palvelujen tarjonta
      • 6.5.2. Kaavoittaminen ja luvat kaivostoimintaan liittyen
      • 6.5.3. Asuntotarjonta kunnissa
      • 6.5.4. Kunnan elinkeinostrategia
      • 6.5.5. Investointien etupainotteisuus ja rahoitusmallit
    • 6.6. Urakoitsijoiden hallinta
      • 6.6.1. Sosioekonomisia vaikutuksia urakoitsijoihin liittyen
      • 6.6.2. Sosiaaliset suorituskykyvaatimukset urakoitsijoiden hankintaprosessissa
      • 6.6.3. Case-tapaukset
    • 6.7. Porotalous
      • 6.7.1. Case-tapaukset
    • 6.8. Saamelaisalueella erityisesti huomioon otettavat asiat
      • 6.8.1. Alkuperäiskansojen erityisaseman ja -oikeuksien tunnustaminen
      • 6.8.2. Yleiset yhteistyön periaatteet
      • 6.8.3. Hallintasuunnitelma
      • 6.8.4. Akwé: Kon -ohjeiden soveltaminen
      • 6.8.5. Vuorovaikutuksen puuttuminen kaivoshankkeen varhaisessa vaiheessa

    7. Sosioekonomisten hyötyjen jakaminen

    • 7.1. Kumppanuudet
    • 7.2. Paikallisen työvoiman kehittäminen ja kouluttaminen
    • 7.3. Vaihtoehtoisten elinkeinojen kehittäminen
    • 7.4. Case-tapaukset

    8. Yhteiskuntavastuun hallintasuunnitelma

    • 8.1. Johdanto
    • 8.2. YHS:n laatiminen ja päivittäminen
    • 8.3. Sääntely ja vaatimukset
    • 8.4. Sidosryhmäyhteistyön katsaus ja suunnitelma
    • 8.5. Avainkysymykset ja vaikutukset
    • 8.6. Johtamistoimenpiteet ja aloitteet yhteiskuntavastuun suorituskyvyn parantamiseksi
    • 8.7. Resurssit ja vastuut
    • 8.8. Raportointi ja tarkistus
    • 8.9. Esimerkkitaulukot

    9. Raportointi

  • 1.3. Työkalujen käytön esimerkkejä (case-tapaukset)

    Sidosryhmäanalyysi
    Vuorovaikutussuunnitelma
    Pienryhmätapaamiset YVAssa
    Liikevaihdon Sankey-kaavio
    Kaivostoiminnan ja matkailun yhteensovittamisen keinot
    Räjäytyksistä tiedottaminen lähinaapureille
    Internet-sivusto tiedonvälityksen työkaluna
    Blogi ja Twitter sidosryhmäviestinnässä
    Ympäristöhavaintojen seurantajärjestelmä
    Sidosryhmien yhteistyöryhmä
    Kaivosyhtiöiden kriisitilannevalmius
    Kolmannen osapuolen fasilitoimat prosessit
    Urakoitsijoiden hallinnan protokolla
    Poronhoitoon liittyviä hyviä toimintamalleja
    Porojen GPS-pantaseuranta
    Konsertti louhoksessa

     

• 2. Paikallisen sidosryhmäyhteistyön merkitys

  Kaivostoiminnalla on laaja ja moniulotteinen merkitys yhteiskuntaan niin taloudellisten, ympäristöllisten, kuin sosiaalistenkin vaikutusten näkökulmasta. Vaikutusten tiedostaminen kaivosyhtiöissä ei kuitenkaan riitä, vaan paikallisyhteisön kanssa on käytävä niistä jatkuvaa, rakentavaa ja aitoa, yhteistyöhön tähtäävää vuoropuhelua. Hyvien ja säännöllisten vuorovaikutuskäytäntöjen tulisi jatkua koko kaivostoiminnan elinkaaren ajan, malminetsinnästä kaivoksen sulkemiseen.

  Motiiveja paikalliseen sidosryhmäyhteistyöhön on useita. Sidosryhmäyhteistyön merkityksen tiedostaminen luo pohjan pitkäjänteisen yhteistyön rakentamiselle. Kestävän kaivostoiminnan verkosto toteutti verkoston valmisteluvaiheessa (v. 2014) noin 30 haastattelua kaivosyhtiöille ja heidän sidosryhmilleen. Haastatteluissa ilmeni seuraavia motiiveja paikalliseen sidosryhmäyhteistyöhön:

  

   

  • 2.1. Aktiivinen sidosryhmäyhteistyö kaivostoiminnassa

    Kaivostoiminnan aktiiviselle sidosryhmäyhteistyölle on useita syitä ja tavoitteita. Oheisessa taulukossa on koottuna joitakin kaivostoimintaan liittyviä aktiivisesta ja passiivisesta vuorovaikutuksesta aiheutuvia mahdollisia seurauksia.

    Aktiivinen vuorovaikutus

    • Mahdollisimman aikaisin aloitettu yhteistyö lisää luottamusta kaivosta kohtaan.
    • Edesauttaa konfliktien välttämistä.
    • Pyrkimys yhteistyöhön paikallisyhteisön kanssa on tärkeää ja erityisesti toiminnan alkuvaiheessa ennakointi kaivosyhtiön taholta on suositeltavinta.
    • Edistää liiketoimintariskien hallintaa paikallisyhteisön ymmärtämisen, potentiaalisten kipupisteiden tunnistamisen ja niihin varautumisen myötä (kukaan ei aiheuta ongelmia tahallaan).
    • Edistää toiminnan suunnittelua yhdessä paikallisyhteisön kanssa, sekä huolten aitoa huomiointia suunnittelun aikaisista vaiheista lähtien.

    
    Passiivinen vuorovaikutus

    • Estää luottamuksen sekä arvostuksen syntymistä ja aiheuttaa yritykselle huonoa mainetta.
    • Altistaa valituksille, jotka hidastavat esimerkiksi kaavoitusta ja luvitusprosessia.
    • Ilman aktiivista keskustelua syntyvä tiedon puute voi aiheuttaa pelkojen ja harhaluulojen syntymisen.
    • Peloista syntyy tunnevaltaisia vastareaktioita tai ristiriitatilanteita, mitkä lisäävät merkittävästi liiketoiminnan kustannuksia.
    • Lisää haluttomuutta yhteistyöhön tai avun antamiseen sekä vaikeuttaa työntekijöiden löytämistä.

• 3. Yrityksen toiminnan profilointi

  Toiminnan profiloinnin tavoitteena on kaivoshankkeen avaintietojen kuvaaminen systemaattisesti. Tavoitteena on tunnistaa ja kirjata sosioekonomiset erityiskysymykset ja vaikutukset. Näiden asioiden ymmärrys kehittyy entisestään ulkoisten sidosryhmien vuorovaikutussuunnitelman laadinnan yhteydessä.

  Toiminnan profilointi on tärkeää, koska sen pohjalta yritys miettii omat lähtökohdat toiminnalleen ja asettaa tavoitteensa yhteiskuntavastuun ja yhteistyön suhteen. Profiloinnin aikana kerätty tieto on hyödyllistä erityiskysymysten ja vaikutusten arvioinnissa, taloudellisen vaikutuksen arvioinnissa, sekä CSI-hankkeiden (Corporate Social Investment, suom. Investoinnit paikallisyhteisöihin) arvioinnissa. Lisäksi tieto on hyödyllistä yhteiskuntavastuun hallintasuunnitelman kehittämisessä.

  Lisämateriaalia

  Toiminnan profiloinnin mallipohja on tarkoitettu yrityksen sisäiseen käyttöön, kaivokseen liittyvän toiminnan systemaattiseen tietojen tunnistamiseen ja keräämiseen.

• 4. Sidosryhmien ja paikallisen toimintaympäristön kartoitus ja profilointi

  On tärkeää rakentaa ymmärrys keskeisistä toimintaympäristöön vaikuttavista seikoista niin paikallisella kuin kansallisella ja alueellisellakin tasolla. Paikallisalueesta kerätyn perustiedon avulla tulisi:

  • rakentaa paikallisalueesta sosio-ekonominen perustilakartoitus, jota voidaan ajan kuluessa seurata ja päivittää, sekä käyttää muutosten ja vaikutusten havainnointiin
  • saada varmistus yrityksen toimintaan liittyvistä sosio-ekonomisista erityiskysymyksistä ja vaikutuksista
  • tunnistaa hallintaa edellyttävät riskit (yhteisölle ja toiminnalle)
  • tunnistaa keskeiset kehityskysymykset ja -mahdollisuudet paikallisalueella.

  Sidosryhmäyhteistyö määritellään ”prosessina”, mikä johtaa yhteistyöhön sidosryhmien, teknisten asiantuntijoiden ja mm. viranomaisten välillä. Toimiva sidosryhmäyhteistyö johtaa parempiin päätöksiin kuin jos osapuolet olisivat toimineet itsenäisesti omilla tahoillaan. Sidosryhmien vuorovaikutussuunnitelma tarjoaa viitekehyksen ennakoivaan sidosryhmäyhteistyöhön ja -kommunikointiin.

  Sidosryhmäyhteistyö on jatkuvaa toimintaa, joka alkaa malminetsintävaiheessa ja jatkuu toiminnan elinkaarivaiheiden läpi sulkemiseen asti. Vuorovaikutussuunnitelma tulisi päivittää vuosittain osana yhteiskuntavastuun hallintasuunnitelmaa. Jatkuva yhteistyö käsittää myös erityiset yhteistyötoimet, kuten ympäristövaikutusten arviointiin liittyvät sidosryhmäkuulemiset.

  Tämä työkalu tarjoaa ohjeistusta Kaivosvastuujärjestelmän sidosryhmien kanssa toteutettavan vuorovaikutuksen arvioinnin vaatimuksiin.

  • 4.1. Paikallisalueen profilointi

    Paikallisalueen profiloimiseksi ja ymmärtämiseksi voidaan kerätä tietoja kuulemalla asiaankuuluvia sidosryhmiä tai organisaatioita suoraan (ensisijaiset lähteet) tai tutkimalla olemassa olevia tietoja (toissijaiset lähteet).

    Paikallisaluetta tulee profiloida ennen sidosryhmäyhteistyötä ja sen aikana. Toissijaisista lähteistä helposti saatavilla olevia tietoja (esim. väestötutkimukset) tulisi kerätä ja analysoida ennen sidosryhmäyhteistyötä, jotta yrityksellä olisi riittävät tiedot asianmukaisen yhteistyöprosessin suunnitteluun. Yhteistyössä tulisi huomioida esimerkiksi niiden yhteisöjen kielet (saamelaisalueet, saamen kieli, ruotsinkieliset alueet ym.), joihin toiminta vaikuttaa. Jos tietoja ei ole saatavilla toissijaisista lähteistä, niitä tulisi kerätä yhteistyössä sidosryhmien kanssa. Yhteistyön aikana on syytä myös tarkistaa paikallisia oloja koskevien tietojen ajantasaisuus ja paikkansapitävyys.

    Paikallisalueen profilointi tulisi tehdä ennen sosiaalisten vaikutusten identifiointia ja arviointia sekä yhteiskuntavastuun hallintasuunnitelman kehittämistä.

    Kaivosyhtiön vaikutusalueen määrittäminen on tärkeää, sillä se määrittää yhteiskuntavastuun alueen vähimmäislaajuuden. Se osoittaa myös, millä alueella yrityksen on hallittava vaikutuksiaan, minkä sidosryhmien kanssa sen on ryhdyttävä yhteistyöhön, ja missä sen on tehtävä aloitteita sosioekonomisten etujen jalkauttamiseksi.

    Kerätyt tiedot vaikuttavat vuosittain päivitettävään yhteiskuntavastuun hallintasuunnitelmaan ja sosioekonomisten hyötyjen jalkauttamisstrategiaan.

    Lisämateriaalia

    • Vaikutusprofiilin rakentaminen

    • 4.1.1. Vaikutusalueen määrittäminen

      Vaikutusalueella tarkoitetaan aluetta, johon yrityksen toiminnan suorien ja epäsuorien vaikutusten odotetaan kohdistuvan. Vaikutusalueen tyypillisiä piirteitä:

      1. jokaisella yrityksellä on yksilöllinen vaikutusalue,
      2. se on laajempi kuin yrityksen todellinen jalanjälki ja
      3. siihen sisältyy sosioekonomisia sekä muihin aloihin (esim. ympäristö, terveys, turvallisuus) liittyviä erityiskysymyksiä ja vaikutuksia.

      Vaikutusalueen määrittelyssä on huomioitava useita sosioekonomisia ja ympäristöön liittyviä erityiskysymyksiä ja vaikutuksia. Yrityksen vaikutusalue on ensin määriteltävä erikseen jokaisen erityiskysymyksen ja vaikutuksen osalta, minkä jälkeen niiden perusteella muodostetaan yrityksen yleinen vaikutusalue. Vaikutusalue ei välttämättä ole yhtenäinen vaan voi koostua maantieteellisesti erillisistä osista (esim. satama-alueet tai alueet, joilta palkataan työvoimaa).

      Vaikutusalueella tarkoitetaan aluetta, johon yrityksen toiminta vaikuttaa. Samalla on kuitenkin tärkeää ymmärtää yrityksen toimintaan ja samaan paikallisalueeseen vaikuttavia ulkoisia tekijöitä. Niitä on monenlaisia (esim. paikalliset elinkeinot, hallituksen poliittiset muutokset, kansalliset vaalit, aktiivisesti kampanjoivat kansalaisjärjestöt, tärkeimpien sidosryhmien mielipiteet, julkinen keskustelu, jne.) ja monilla eri tasoilla (kansainväliset, kansalliset ja alueelliset vaikutukset). Ulkoisia tekijöitä ei välttämättä voida hallita, mutta niiden ennakointi ja niiden vaikutusten ymmärtäminen on avain niihin liittyvien riskien ja/tai mahdollisuuksien hallintaan.

      Vaikutusalueeseen kuuluu yleensä seuraavat osat:

      1. Yrityksen toiminnan välitön fyysinen vaikutusalue. Tähän sisältyy kaivosalue (-alueet), siihen liittyvä kaivoksen hallinnoima infrastruktuuri (ml. toimittajien ja urakoitsijoiden infrastruktuuri) ja mahdollisesti esimerkiksi sähköverkko, putkistot, tiet, jne.
      2. Yrityksen toiminnan välillinen fyysinen vaikutusalue. Tällä tarkoitetaan alueita, joihin voi kohdistua ympäristövaikutuksia tai joiden kehitykseen voi kohdistua lumipallovaikutuksia (esim. toimittajien teollisuusalueiden rakentaminen palvelemaan kaivoksen tarpeita).
      3. Toimintaan liittyvät tuotantolaitokset, joita ei hallinnoida osana yrityksen toimintaa. Tuotantolaitokset, joiden kannattavuus ja olemassaolo riippuu yrityksen toiminnasta ja joiden tuotteet tai palvelut ovat oleellisia yrityksen toiminnalle, mutta joita yritys ei hallinnoi (esim. lastausasema tai liikenneverkostot kuten raideliikenne).
      4. Yrityksen työvoiman välitön palkkausalue ja kulutusalue. Tässä osiossa huomioidaan ympäröivät kaupungit, asutusalueet ja yhteisöt, joihin kehitys vaikuttaisi eniten, sekä etäämmällä sijaitsevat alueet, joilta työvoimaa palkattaisiin tai joihin suuntautuisi rahankäyttöä.
      5. Sidosryhmät ja laajempi sosiopoliittinen konteksti, jotka vaikuttavat yrityksen toimintaan. Ulkoiset sidosryhmät (esim. päättäjät, paikallisyhteisöt, jne.) ja laajempi sosiopoliittinen viitekehys voivat vaikuttaa yrityksen toimintaan.

       

    • 4.1.2. Tiedot alueen profiloimiseksi

      Kun tietoja kerätään paikallisalueen profilointia varten, on tärkeää erottaa sidosryhmät ja niiden alaryhmät sekä ymmärtää niiden yhteydet ja erot selvästi. Tällä tavalla yritys voi hahmottaa, mitkä alueella vaikuttavat ryhmät ovat alttiimpia muutoksille ja vaikutuksille ja mitkä puolestaan hyötyvät yrityksen toiminnan luomista mahdollisuuksista eniten. Paikallisalueen profiloimiseksi tarvitaan seuraavia tietoja:

      • maantieteellinen ja historiallinen viitekehys
      • väestötiedot
      • sosiopoliittinen viitekehys
      • sidosryhmien tarpeet, erityiskysymykset ja huolenaiheet
      • sidosryhmäsuhteet
      • poliittinen ja hallinnollinen viitekehys
      • talous, elinkeinot ja työvoima
      • terveys
      • koulutus
      • kunnallistekniikka, infrastruktuuri ja palvelut
      • luonnonvarat
      • turvallisuus- ja häiriötekijät

      
      Tietotyypit

      Alueen profiloinnin yhteydessä kerättävät tiedot voivat olla sekä määrällisiä (esitetään lukuina tai tilastoina; esimerkiksi väestötiedot, palvelujen saatavuus, jne.) että laadullisia (sanallisia kuvauksia; esimerkiksi näkemykset ja asenteet yhteisössä tapahtuneista muutoksista). Tietoja kerätään ensisijaisista ja toissijaisista lähteistä:

      • Ensisijaisia tietoja kerätään kenttätyönä (esim. kotitalouskyselyt, osallistavat työryhmät tai keskustelut kohderyhmien kanssa).
      • Toissijaisia tietoja ovat jo olemassa olevat tietolähteet, jotka on koottu muihin tarkoituksiin (esim. väestötutkimukset, julkaisut, tutkimusraportit).

      Aluetta ei tule koskaan profiloida vain toissijaisten tietojen perusteella, vaan myös yrityksen ja sidosryhmien näkemykset keskeisistä kysymyksistä on selvitettävä.

  • 4.2. Sidosryhmien identifiointi ja vuorovaikutussuunnitelma

    Sidosryhmäyhteistyö määritellään prosessina, joka johtaa yhteistyöhön sidosryhmien, teknisten asiantuntijoiden, viranomaisten ja puolestapuhujien välillä, ja mikä johtaa parempiin päätöksiin siihen nähden, että osapuolet olisivat toimineet itsenäisesti. Sidosryhmien ja niihin liittyvien kysymysten kartoittaminen edellyttää sidosryhmien tunnistamista, niiden edustajien toiminnan oikeutuksen arviointia sekä perustietojen hankkimista tärkeimmistä erityiskysymyksistä ja huolenaiheista.

    Sidosryhmillä tarkoitetaan yksilöitä, ryhmiä tai organisaatioita, joihin yrityksen toiminta vaikuttaa tai jotka ovat asianosaisia, mukaan lukien viranomaiset.

    Yrityksen on pyrittävä ottamaan kaikki asiaankuuluvat sidosryhmät ja niiden alaryhmät mukaan sidosryhmäyhteistyöhön. On tärkeää huomioida eri sidosryhmien erityistarpeet ja intressit yksilöidysti. On tärkeää myös ymmärtää eri sidosryhmien väliset suhteet. Jos näitä ei huomioi, voi yhtä sidosryhmää huomioon otettaessa aiheutua toiselle sidosryhmälle negatiivisia vaikutuksia.

    Sidosryhmien lisäksi voi olla tarpeen tunnistaa mahdollisten konfliktien aiheuttajat. Konfliktien arviointi ja hallinta -työkalun avulla annetaan lisätietoa konfliktien arvioinnista sekä ehkäisemiseen ja lieventämiseen tähtäävien strategioiden kehittämisestä.

    Sidosryhmätyön ajoitus tulee miettiä sidosryhmän tarpeiden ja hankkeen vaiheen ja vaikutusten mukaan. Vuorovaikutusta tulisi olla aikaisin ja usein. Toiminnassa olevan kaivoksen tulisi asettaa itselleen säännölliset tapaamiset. Sen lisäksi on tärkeää varmistaa sidosryhmien kuuleminen aina kun toiminnassa tai toimintaympäristössä tapahtuu merkittäviä muutoksia.

    Vuorovaikutussuunnitelmalla kuvataan tehtävää sidosryhmäyhteistyötä ja sen ajoitusta. Sidosryhmien kanssa käytävä yhteistyö on jatkuvaa toimintaa, joka kehittyy ajan myötä. Sidosryhmäyhteistyön kymmenen tärkeintä tehtävää ovat: (kukin tehtävistä avataan ”vuorovaikutussuunnitelma”-lisämateriaalissa)

    • sidosryhmäyhteistyön tavoitteiden ja laajuuden määrittely
    • sidosryhmien ja niiden erityiskysymysten/huolenaiheiden kartoitus
    • nykyisten sidosryhmäyhteistyöprosessien tunnistaminen
    • vuorovaikutussuunnitelman (Social Engagement Plan, SEP) luominen
    • varmistetaan henkilöstön ja sidosryhmän kyky osallistua yhteistyöprosessiin
    • vuorovaikutussuunnitelman toteutus (jatkuva prosessi)
    • tunnistettujen erityiskysymysten ja vaikutusten sisällyttäminen yhteiskuntavastuun hallintasuunnitelmaan
    • yhteistyötoimien tehokkuuden arviointi
    • sidosryhmäanalyysin päivittäminen yhteistyössä ilmenneiden seikkojen perusteella
    • raportointi sidosryhmille

    • 4.2.1. Sidosryhmäyhteistyön tasot ja edustuksellisuus

      Kaikkien sidosryhmien huomioiminen on tärkeää, mutta koska resurssit ovat aina rajalliset, on vuorovaikutussuunnitelman taustaksi hyvä ymmärtää, miten sidosryhmätyöhön varatut resurssit tulisi tehokkaimmin jakaa. Sidosryhmäyhteistyötä tulee tehdä eri tasoilla. Oheisessa taulukossa on esimerkki sidosryhmien kanssa käytävään vuorovaikutukseen liittyvistä yhteistyön toimintamalleista.

      

      Erilaisia vaikutuksia kokevien tai eri tavalla yrityksen toimintaan suhtautuvien sidosryhmien laaja osallistuminen voi taata, että havaitut erityiskysymykset ja niihin ehdotetut lievennystoimet vastaavat aidosti sidosryhmien tarpeita, prioriteetteja ja huolenaiheita. Tällä tavalla yritys voi tunnistaa toiminnan aiheuttamille muutoksille alttiimmat ryhmät ja huomioida niiden huolenaiheet. Monissa tapauksissa on tarpeen kuulla erikseen epäedullisessa asemassa olevia ryhmiä sen varmistamiseksi, että heidänkin näkemykset kuullaan.

      Eri sidosryhmille valittavat yhteistyön tasot riippuvat siitä, kehen hankkeen mahdolliset vaikutukset ensisijaisesti kohdistuvat sekä sidosryhmän mahdollisuuksista vaikuttaa päätöksentekoon (esim. lupaviranomaiset). Tällaista ryhmittelyä voidaan tehdä esimerkiksi nelikenttäanalyysin avulla, missä muuttujina ovat toimenpiteen vaikutus sidosryhmään sekä sidosryhmän vaikutusvalta ja/tai kiinnostus hanketta kohtaan.

      

      Kuva: Nelikenttäanalyysi sidosryhmäyhteistyön tason arvioimiseksi. (Lähde: Sidosryhmäanalyysi, IMPERIA-hanke, EU-life+ 2013)

      Sidosryhmäyhteistyön uskottavuus voi kärsiä tai jopa epäonnistua, jos yritys erehtyy kuulemaan sidosryhmiä edustamattomia tahoja siinä uskossa, että ne edustavat enemmistön näkemyksiä. Paitsi että sidosryhmät saattavat olla tyytymättömiä huonoihin edustajiinsa, ne saattavat samalla syyttää yritystä siitä, että se on tehnyt yhteistyöstä väärien tahojen kanssa. Yrityksen on siksi selvitettävä, ajaako jonkin sidosryhmän edustaja todella ryhmänsä näkemyksiä ja etua.

    • 4.2.2. Lähestymistapoja sidosryhmäyhteistyöhön

      Sidosryhmäyhteistyön muodon valintaan vaikuttavat seuraavat seikat:

      • Sidosryhmien yhteistyöhalukkuus: Jos halukkuus yhteistyöhön on alhainen, yrityksen voi olla tarpeen harkita yksilöllisempää lähestymistapaa sidosryhmäyhteistyöhön (esim. kahdenkeskiset tai pienryhmätapaamiset).
      • Sidosryhmien väsyminen: Toistuvat yritykset tehdä sidosryhmäyhteistyötä tai kyyninen suhtautuminen sen tuloksiin voivat haitata sidosryhmien osallistumista sidosryhmäyhteistyöprosessiin. Tilanne saattaa vaatia yksilöllisempiä lähestymistapoja (esim. kahdenkeskiset tai pienryhmätapaamiset) ja/tai esimiestason osallistumista (esim. kaivoksen johtajat).
      • Aikataulut: yhteiskuntavastuun hallintaprosessin arvion suorittamiseen varattu aika määrittelee, mitä lähestymistapoja käytetään, sillä jotkut vaativat enemmän aikaa kuin toiset.
      • Kulttuuriset herkkyydet: Yrityksen on ymmärrettävä sidosryhmien tarpeita, jotta se voi valita kulttuurisesti sopivia sidosryhmäyhteistyön menetelmiä. Esimerkiksi poronhoitajat ja matkailualan edustajat ovat tiettyinä vuodenaikoina estyneitä osallistumaan kokouksiin suuren työmäärän ja sesonkien vuoksi.
      • Osallistumiskyky: Sisäisten resurssien puute (henkilöstön saatavuus ja osaaminen) ja sidosryhmien kyky osallistua yhteistyöhön (kokemattomuus sidosryhmäyhteistyön prosesseista, jne.) vaikuttavat sidosryhmäyhteistyön menetelmien valintaan.
      • Todennäköisesti ilmenevien erityiskysymysten sisältö: vaikuttaa käsittelytekniikkojen valintaan (esim. erittäin kiistanalaisista aiheista on todennäköisesti parempi keskustella pienten kohderyhmien kanssa kuin julkisesti).
      • Sidosryhmien suosimat yhteistyömuodot: Sidosryhmien toiveet yhteistyömuodosta tulee ottaa huomioon lähestymistapojen valinnassa. Sidosryhmien edustajien kanssa on siis neuvoteltava suunnitteluvaiheessa.
      • Sidosryhmän sisäinen monimuotoisuus: Sidosryhmät eivät ole yhtenäisiä. Jokaisessa ryhmässä esiintyy sukupuoleen, ikään, varallisuuteen, etniseen taustaan jne. liittyviä eroja. Jokaisella alaryhmällä voi olla erilaisiin kokemuksiin perustuvia näkemyksiä, kiinnostuksenkohteita ja tarpeita. Yrityksen on kuultava erilaisia näkökantoja ja taattava, että myös vähemmistöt pystyvät osallistumaan sidosryhmäyhteistyöhön.
      • Saamelaisten huomioiminen: Jos paikallisalueella elää saamelaisia on yrityksen harkittava erityisen tarkasti, millaisilla yhteistyömuodoilla heidän osallistumista sidosryhmäyhteistyöprosessiin voidaan edesauttaa.

      Parhaiten soveltuvien yhteistyötekniikoiden valintaan vaikuttavat avainkysymykset:

      • Kuinka monta henkilöä yhteistyöprosessiin osallistuu?
      • Onko pienryhmä paras tapa käsitellä aiheita?
      • Mitä etuja/riskejä eri sidosryhmien yhteen tuomiseen liittyy?
      • Millaisia odotuksia ehdotettu lähestymistapa luo?
      • Millaisia budjettirajoitteita yhteistyöhön liittyy?

      Avainviestien vahvistamiseksi on kehitettävä viestintämateriaaleja. Materiaalien on oltava selkeitä, tiiviitä ja laadukkaita ja tarvittaessa yrityksen brändiohjeistuksen mukaisia. Selkeät ja puhuttelevat viestintämateriaalit auttavat yritystä kertomaan viestinsä sidosryhmille ja vakuuttavat ne oman panoksensa arvokkuudesta. Jos yrityksellä on syytä uskoa, että kuultavana oleva sidosryhmä saattaa haastaa yrityksen oikeuteen, yrityksen on noudatettava oikeudellisten asioiden toimintasuunnitelmaansa.

    • 4.2.3. Sidosryhmien kartoitus ja analysointi

      Seuraavassa taulukossa esitetään esimerkki sidosryhmäprofiilin tiedoista. Taulukon tiedot voi kopioida hyödynnettäväksi laskentataulukko- tai tietokantamuodossa. Esimerkiksi Excelissä kullekin sidosryhmälle voi luoda oman välilehtensä taulukon tietojen perusteella.

      

    • 4.2.4. Ristiriitatilanteiden arviointi ja hallinta

      Mikäli yrityksen ja sidosryhmien välille syntyy kireitä tilanteita ja luottamuksen puutetta, yhteistyöprosessin toteuttaminen voi olla haastavaa. Tässä työkalussa annetaan suppeat ohjeet tällaisten tilanteiden hallintaan. Jos välit ovat kireät eikä luottamusta synny, sidosryhmäyhteistyöllä on neljä tavoitetta:

      • luottamuksen rakentaminen
      • ymmärryksen lisääminen
      • vuoropuhelun aikaansaaminen
      • ratkaisun löytäminen.

      Käytännön sidosryhmäyhteistyössä on muistettava seuraavat avainperiaatteet:

      • Osoita myötätuntoa ja empatiaa – vaikka esiin tulleet erityiskysymykset eivät olisikaan yrityksen vastuulla. Ole miellyttävä ja järkevä. Osoita omistautumista, jonka taustalla on sitoutuminen sidosryhmien huolenaiheiden käsittelyyn.
      • Kerro rehellisesti yrityksen liikkumavarasta tärkeimpien asioiden suhteen. Mikäli mahdollista, selvitä, minkä asioiden suhteen yritys voi joustaa. Läpinäkyvyys on oleellinen osa luottamuksen rakentamista, joten ole mahdollisimman avoin tai kerro ainakin rehellisesti, mistä aiheista et voi puhua.
      • Tunnusta mahdolliset aiemmat virheet. Korosta tehtyjä toimenpiteitä, älä keskity tekemättä jätettyihin toimenpiteisiin. Tiedota vastaavasti yrityksen tulevista toimenpiteistä ja painota, että yritys haluaa ottaa vastuun ja reagoida esiin tuotuihin erityiskysymyksiin. Asiaankuuluvan henkilöstön (sekä teknisen että johdon) on osallistuttava tähän vaiheeseen ja oltava valmiita vastaamaan kysymyksiin.
      • Tunnusta ja kirjaa muistiin erityiskysymykset ja huolenaiheet (noudata tarvittaessa yrityksen palautteiden käsittelyprosessia). Huolenaiheiden käsittely yhteistyönä auttaa luomaan luottamusta ja osoittaa, että yritys suhtautuu sidosryhmien huolenaiheisiin tosissaan. Älä esitä vastauksissa/esitelmissä liian teknisiä tietoja – ensin on käsiteltävä sidosryhmien huolten taustalla vaikuttavia syitä.
      • Valitse sidosryhmäyhteistyölle sopivat ympäristöt (esim. julkiset kokoukset, kohderyhmät, avoimien ovien päivät). Sidosryhmäyhteistyön ympäristön valintaan vaikuttaa sidosryhmä, aiheiden todennäköisesti herättämä kiinnostus, tärkeimpien sidosryhmien edustajien neuvot ja ohjeet, tilanteen odotettavissa oleva kireys tai muut huolenaiheet sekä aiemmat kokemukset.

    • 4.2.5. Vuorovaikutussuunnitelman laadinta

      Tehtävä 1: Sidosryhmäyhteistyön tavoitteiden ja laajuuden määrittely Ennen sidosryhmäyhteistyöprosessin aloittamista yrityksen on asetettava sille selkeät tavoitteet. Yrityksen esimiesten on tärkeää tukea tavoitteita ja antaa käytännön toteutuksesta huolehtivalle henkilöstölle tarpeeksi tukea ja aikaa, jotta se voi keskittyä yhteistyöprosessiin ja sen myötä esiin nousevien erityiskysymysten käsittelyyn.

      Tehtävä 2: Sidosryhmien, niiden erityiskysymysten/huolenaiheiden kartoitus Useimmilla yrityksillä on valmiita prosesseja sidosryhmien tunnistamiseen. Niiden kattavuus ja syrjimättömyys on kuitenkin varmistettava. Joskus jokin sidosryhmä yrittää sulkea toisen ryhmän yhteistyön ulkopuolelle. Sidosryhmäyhteistyöhön sitoutunut yritys ei voi suostua sellaisiin vaatimuksiin – kaikkien sidosryhmien on oltava tasapuolisesti edustettuina. Joidenkin ryhmien sulkeminen sidosryhmäyhteistyön ulkopuolelle olisi yrityksen yhteiskuntavastuuohjeiden vastaista ja voisi myös vaarantaa yrityksen maineen. Yrityksen johdon onkin kieltäydyttävä sidosryhmien syrjinnästä yksiselitteisesti ja avoimesti.

      Tehtävä 3: Nykyisten sidosryhmäyhteistyöprosessien tunnistaminen Yrityksen tulisi tunnistaa jo käynnissä olevat sidosryhmäyhteistyöprosessit ja -toimenpiteet ja päättää, voidaanko niitä hyödyntää osana yhteiskuntavastuun hallintasuunnitelma, ja jos voidaan, tulisiko niitä kehittää. Henkilöstön on arvioitava kriittisesti jokaista käynnissä olevaa yhteistyömuotoa sen selvittämiseksi, onko siitä todennäköisesti hyötyä yhteiskuntavastuun hallintasuunnitelma tavoitteiden kannalta.

      Tehtävä 4: Sidosryhmäyhteistyösuunnitelman luominen Yrityksen tulisi laatia kattava sidosryhmäyhteistyösuunnitelma, jossa määritellään seuraavat osa-alueet:

      • Laajuus: Yhteistyö sidosryhmien kanssa; tiedossa olevien erityiskysymysten ja vaikutusten käsittely yhteistyön aikana.
      • Herkkyydet: Sidosryhmien väliset herkkyydet (esim. konfliktit tai voimasuhteet), jotka yrityksen on huomioitava sidosryhmäyhteistyössä.
      • Lähestymistapa: Jokaisen sidosryhmän suosima yhteistyö- ja viestintämuoto. Lähestymistavan tulisi olla sekä yrityksen että sidosryhmän toiveiden mukainen (ks. lisäohjeita ”Lähestymistapoja sidosryhmäyhteistyöhön” -lisämateriaalista).
      • Toteutussuunnitelma: Sidosryhmäyhteistyösuunnitelman toimenpiteet ja toteutusaikataulu. Yhteistyön lähestymistavan ja tiheyden tulisi riippua mahdollisten erityiskysymysten ja vaikutusten luonteesta ja vakavuudesta.
      • Informaatio: Sidosryhmien tarvitsemat tiedot, joiden pohjalta ne voivat arvioida yrityksen toiminnan aiheuttamia erityiskysymyksiä ja vaikutuksia. Tiedot eivät saa vaarantaa sidosryhmien tai henkilöstön tietojen luottamuksellisuutta eivätkä liiketoimintasalaisuuksia.
      • Saavutettavuus: Sidosryhmäyhteistyön toimenpiteiden sisältö ja aikataulu (sidosryhmille on tiedotettava tapaamisista tarpeeksi ajoissa) sekä kunkin sidosryhmän kannalta sopivimmat viestintäkanavat, jotka takaavat niiden osallistumisen.
      • Resurssit: Vuorovaikutussuunnitelman toteuttamiseen tarvittavien henkilöstöresurssien ja taloudellisten resurssien tunnistaminen, ml. yhteistyön roolit ja vastuut.
      • Viestintä: Selkeä viestintä on ehdottoman tärkeää. Kun sidosryhmille tiedotetaan sidosryhmäyhteistyöstä, niille on kerrottava niiden omasta roolista sekä siitä, mitä ne voivat odottaa prosessilta. Työkalun liitteenä olevaa sidosryhmätietoiskua voidaan käyttää sidosryhmien tiedottamiseen.
      • Huomioitavaa: Suunnitelmaa laadittaessa tulee tiedostaa, että uusia ja odottamattomia sidosryhmäyhteistyötarpeita voi nousta esille (ja luultavasti nouseekin) tilanteiden muuttumisesta johtuen, ja yrityksellä tulisi olla valmius vastata näihin.

      
      Tehtävä 5: Varmistetaan henkilöstön ja sidosryhmän kyky osallistua yhteistyöprosessiin

      Kun rooleja ja vastuita jaetaan, yrityksen on tärkeää arvioida sisäisten ja ulkoisten osallistujien kyky osallistua yhteistyöprosessiin. Sisäiseen kykyyn liittyy seuraavia tekijöitä:

      • riittävästi aikaa yhteistyöprosessin toteuttamiseen
      • tarvittavien taitojen saatavuus (esim. yhteistyön ja konfliktien ratkaisujen välittäjänä toimiminen, kielitaito)
      • erityisosaaminen, uskottavuus ja/tai valtuudet vastata mahdollisesti esiin nouseviin kysymyksiin ja erityiskysymyksiin
      • perehtyneisyyden taso (esim. sidosryhmäyhteistyön periaatteista ja tavoitteista ja etenkin yhteiskuntavastuun hallintaprosessista).

      Myös ulkoisten sidosryhmien kyvyssä osallistua sidosryhmäyhteistyöhön voi olla puutteita, joihin on puututtava yhteistyöprosessin aikana. Niitä voivat olla esimerkiksi kielimuuri, tekniset taidot, saatavuus tai taloudelliset rajoitteet (esim. kuljetukset tapaamisiin).

      Jos sidosryhmien osallistumiskyvyssä on puutteita, yrityksen on harkittava puutteiden paikkaamista (sisäisesti ja sidosryhmien keskuudessa) ja lähestymistapojensa mukauttamista kohdattuihin rajoitteisiin tai ulkoisen tuen hankkimista sidosryhmäprosessiin.

      Tehtävä 6: Sidosryhmäyhteistyö

      Tässä vaiheessa sidosryhmäyhteistyötä toteutetaan suunnitelman mukaisesti. Yhteistyöstä on laadittava riittävän tarkat muistiinpanot tai pöytäkirjat. Tehtävään on parasta nimittää erillinen sihteeri (eri henkilö kuin tapaamisen välittäjä). Luotettavat muistiinpanot ovat erinomainen keino taata, että erityiskysymykset on kirjattu muistiin. Joissain tapauksissa sidosryhmät saattavat pyytää tapaamisten pöytäkirjoja, jolloin yrityksen on voitava toimittaa ne. Tapaamisten videointiin tai äänittämiseen vaaditaan kaikkien osallistujien suostumus. Yrityksen on huolehdittava tarvittaessa myös lähdesuojasta.

      Tehtävä 7: Tunnistettujen erityiskysymysten ja vaikutusten sisällyttäminen yhteiskuntavastuun hallintasuunnitelmaan (Social Management Plan, SMP)

      Sidosryhmäyhteistyön aikana ilmenneitä erityiskysymyksiä on tutkittava huolellisesti ja niihin on tarvittaessa puututtava konkreettisin toimin. Kun yhteistyöprosessi on saatu päätökseen, prosessin toteutuksesta vastaavan tiimin on ryhdyttävä yhteistyöhön esiin tulleita erityiskysymyksiä käsittelevien kollegojen kanssa varmistaakseen, että erityiskysymyksiä varten suunnitellaan riittävät toimenpiteet. Jos sidosryhmäyhteistyön aikana on tehty valituksia, ne on syötettävä yrityksen palautejärjestelmään.

      Tehtävä 8: Yhteistyön toimenpiteiden arviointi

      Yrityksen on suositeltavaa varmistaa jatkuva kehittymisensä analysoimalla toteutettua sidosryhmäyhteistyötä. Joitain ehdotetuista mittareista ei ehkä voida soveltaa välittömästi. Yrityksen tulisi tarkastella seuraavia avainalueita:

      • Sidosryhmäyhteistyö ja tulokset: Kokivatko sidosryhmät sidosryhmäyhteistyön myönteisenä ja lisäsikö se yrityksen ja sidosryhmien välistä ymmärrystä?
      • Luottamus: Vahvistiko sidosryhmäyhteistyö osapuolten välistä luottamusta niin, että sidosryhmät ovat valmiita tekemään yhteistyötä yrityksen kanssa, noudattamaan yrityksen valitusten ja epäkohtien käsittelyprosessia ja ratkaisemaan yhdessä mahdollisia erityiskysymyksiä tai huolenaiheita?
      • Lisääntynyt ymmärrys: Auttoiko sidosryhmäyhteistyö yritystä ymmärtämään ja hallitsemaan sidosryhmien mahdollisia huolenaiheita paremmin? Entä auttoiko se sidosryhmiä ymmärtämään yrityksen toimintaa paremmin?
      • Tietoisuus esiin tulleista erityiskysymyksistä: Lyhensikö sidosryhmäyhteistyö viivettä, joka kuluu sidosryhmän erityiskysymyksen ilmenemisestä siihen, että yritys tiedostaa sen?
      • Mittareiden kehittäminen: Onko sidosryhmäyhteistyön tuottamien tietojen perusteella tunnistettu käyttökelpoisia mittareita yrityksen toiminnan seurantaan ja mittaamiseen?

      Yrityksen tulisi käyttää yllä kuvattuja arviointituloksia tulevan sidosryhmäyhteistyön toimenpiteiden kehittämiseen tai niiden asianmukaisuuden todentamiseen.

      Tehtävä 9: Sidosryhmäprofiilin päivittäminen

      Sidosryhmäyhteistyön aikana kerätyt tiedot tulisi tallentaa sidosryhmäprofiiliin (ks. työkalu ”Sidosryhmien kartoitus ja analysointi”), jotta yrityksellä olisi ajantasaiset tiedot jokaisesta sidosryhmästä ja niiden tärkeimmistä huolenaiheista.

      Tehtävä 10: Raportointi sidosryhmille

      Yrityksen on tärkeää antaa sidosryhmille palautetta seuraavista asioista:

      • sidosryhmäyhteistyön aikana tunnistetut tärkeimmät erityiskysymykset ja
      • keinot, joilla yritys on vastannut tai tulee vastaamaan erityiskysymyksiin, sekä aikataulu; tiedot välitetään sidosryhmille sopivimman viestintäkanavan kautta.

      Mikäli mahdollista, yhteiskuntavastuun hallintatiimin tulisi välittää palaute sidosryhmille jo ennen kuin yritys päättää lopulliset toimenpiteet ilmi tulleiden erityiskysymysten käsittelemiseen. Näin yritys voi varmistaa ymmärtäneensä sidosryhmien huolenaiheet oikein.

      

    • 4.2.6. Case-tapaukset

      • 4.2.6.1. Sidosryhmäanalyysi

        

      • 4.2.6.2. Vuorovaikutussuunnitelma

        

• 5. Sosiaalisten vaikutusten identifiointi ja arviointi

  Kaivosten sosiaalisten vaikutusten arvioinnilla (SVA) tarkoitetaan kaivoksen suunnitteluvaiheessa ensimmäisen kerran tehtävää ihmisiin kohdistuvien vaikutusten arviointia. Yleensä SVA tehdään ympäristövaikutusten arviointimenettelyn (YVA) yhteydessä. Ihmisiin kohdistuvien vaikutusten arviointi -termi sisältää sekä sosiaalisten vaikutusten arvioinnin (SVA) että terveysvaikutusten arvioinnin (TVA). Ihmisiin kohdistuvien vaikutusten arviointia on aloitettu järjestelmällisesti arvioida YVA-lain tultua voimaan vuonna 1994. Myös ihmisoikeuksiin liittyvä vaikutusarviointi tulee huomioida sosiaalisten vaikutusten arvioinnin yhteydessä, mutta sen rooli suomalaisessa toimintaympäristössä on suppeampi kuin esimerkiksi maissa, joissa valtiorakenteet ovat heikot.

  Keskeiset seurattavat indikaattorit (KPI, key performance indicators) identifioidaan sosiaalisten vaikutusten arvioinnin yhteydessä ja niitä seurataan hankkeen elinkaaren ajan. Sosiaalisia mittareita tai indikaattoreita valittaessa tulee huomioida:

  • sidosryhmien ja asukkaiden osallistuminen tiedon tuottamiseen
  • paikallisyhteisöjen eri intressiryhmien edustavuus (erityisesti naisten ja nuorten näkökulmien huomioiminen)
  • hankkeen vaikutuskohteiden tunnistaminen ja vaikutusten erittely sidosryhmittäin kriisitilanteiden varalta
  • sisäisten ja ulkoisten sidosryhmien näkemysten kuuleminen erityiskysymyksiin liittyen
  • hankkeen laajuus ja mahdollinen vaikutusten kumuloituvuus – kaivoksen toimintavaiheen aikainen sosiaalisten vaikutusten arviointi, jotta voidaan selvittää hankkeen varsinaisia toteutuvia vaikutuksia.

  Tämä työkalu tarjoaa ohjeistusta Kaivosvastuujärjestelmän vesienhallinnan arvioinnin ja sidosryhmien kanssa toteuttavan vuorovaikutuksen arvioinnin vaatimuksiin.

  • 5.1. Keinoja sosiaalisten vaikutusten analysointiin

    Oheisessa taulukossa on esitetty yksinkertainen keino toimintaan liittyvien sosiaalisten kysymysten ja vaikutusten analysointiin sekä johtopäätösten tekemiseen. Analyysin kannalta on tärkeää:

    • kuulla sekä sisäisten että ulkoisten sidosryhmien näkemyksiä erityiskysymyksistä ja vaikutuksista (tärkeää, jotta erityiskysymysten ja vaikutusten yhteydet toimintaan ja sen sidosryhmiin voidaan arvioida ja ymmärtää oikein)
    • arvioida erityiskysymyksen tai vaikutuksen myönteiset ja kielteiset puolet
    • ymmärtää muihin aloihin kohdistuvat seuraukset
    • huomioida ihmisoikeusvaikutukset

    

  • 5.2. Erityiskysymysten ja ihmisiin kohdistuvien vaikutusten tunnistaminen

    Sosiaalisten vaikutusten identifioinnin ja arvioinnin avulla voidaan selvittää ja priorisoida sisäisten ja ulkoisten sidosryhmien esiin nostamia erityiskysymyksiä ja vaikutuksia.

    Sidosryhmien esiin nostamat kysymykset luokitellaan vaikutuksiksi vasta, kun yrityksen toiminnan ja kysymyksen välillä osoitetaan olevan yhteys. Ennen yhteyden löytymistä puhutaan erityiskysymyksiä, joista yritys on suoraan tai epäsuorasti vastuussa. Erityiskysymykset, jotka eivät ole suoraan seurausta yrityksen toiminnasta, ovat kuitenkin merkittäviä ja vaativat ennakoivaa hallintaa, koska sidosryhmät voivat kaikesta huolimatta pitää yritystä vastuullisena kyseisistä asioista.

    Sosiaalisten vaikutusten identifioinnilla ja arvioinnilla kerätyt tiedot antavat syötteitä vuosittaiseen yhteiskuntavastuun hallintasuunnitelmaan.

    Jokaiseen erityiskysymykseen ja vaikutukseen liittyen on tärkeää ymmärtää:

    • perimmäiset syyt
    • välilliset vaikutukset
    • sidosryhmät, joihin ne kohdistuvat
    • nykyisten toimenpiteiden tehokkuus niiden ratkaisemiseksi
    • riskit ja mahdollisuudet

    
    Lisämateriaalia

    Ihmisoikeusvaikutusten arviointi (UN Guiding Principles on Business and Human Rights; United Nations 2011)

    Sosiaalisten vaikutusten arviointi (Social Impact Asessement: Guidance for assessing and managing the social impacts of projects; IAIA 2015)

    • 5.2.1. Mahdollisia erityiskysymyksiä ja vaikutuksia

      Mahdollisia erityiskysymyksiä ja vaikutuksia

      Seuraavassa on listattu joitain mahdollisia sidosryhmien esiin nostamia erityiskysymyksiä ja vaikutuksia.

      • Väestön muutos
        • muuttoliike (sisään/ulos)
        • sosiaalisten verkostojen ja paikallisyhteisösuhteiden häiriintyminen
        • heikommassa asemassa olevien ryhmien haavoittuvuuden lisääntyminen
        • saamelaisten ja paliskuntien erityiskysymykset
      • Taloudellinen kehitys ja muutos
        • talouden ja elinkeinorakenteen muutos
        • työllisyys
        • paikallisen työvoiman kokemuksen, taitojen ja työllistettävyyden kehittyminen
        • hintojen kohoaminen paikallistasolla (inflaatio)
        • asuntojen hintojen kohoaminen / laskeminen
      • Muutokset terveyden tilassa
      • Infrastruktuurin ja palveluiden kapasiteetti sekä laatu
        • infrastruktuurin ja palveluiden lisääntyminen
        • infrastruktuurin ja palveluiden kapasiteetin/suorituskyvyn heikkeneminen
      • Luonnonvarojen laatu tai saatavuus
        • luonnonvarojen tai ekosysteemipalveluiden laadun, saatavuuden tai hyödynnettävyyden heikkeneminen
        • kulttuuri-, historia- tai arkeologisille resursseille aiheutuneet haitat
      • Sosiaaliset häiriötekijät
      • Turvallisuus
        • turvallisuusriskit (toimintaan ja työhön liittyen)
        • kaivoksen turvallisuus (alueelle pääsy)
        • häiriötilanteiden lisääntyminen

    • 5.2.2. Sosiaalisten riskien merkittävyyden arviointi

      Vuosittainen sosiaalisten riskien arviointi edellyttää, että erityiskysymyksiin ja vaikutuksiin liittyvistä riskeistä rakennetaan yrityksessä selkeä ymmärrys. Riskitason merkityksen määrittää jokainen kaivosyritys itse.

      Siihen voidaan hyödyntää kokonaisvaltaista riskien arvioinnin mallia, joka sisältää seuraavat elementit:

      1. Seurauksen tyyppi (taloudellinen, turvallisuus, työterveys, ympäristö, juridinen, sosiaalinen/paikallisyhteisö, maine)
      2. Riskiluokitus (mitätön, pieni, kohtalainen, korkea, suuri)
      3. Todennäköisyys (“harvinaisesta” “lähes varmaan”)
      4. Prioriteetti (värikoodisto kertoo riskitasosta yhdistettynä laajuuteen, jolla sidosryhmät kokevat yrityksen olevan vastuussa asiasta)

       

      Alla on esimerkki taulukko-muodossa kokonaisvaltaisesta riskinarvioinnin mallista.

      

    • 5.2.3. Sosiaalisten mahdollisuuksien arviointi

      Sosiaalisten mahdollisuuksien arviointi tehdään erityiskysymyksistä ja vaikutuksista, jotka tuovat hyötyä hankkeelle ja sen sidosryhmille. Tarvittaessa arviointi voidaan räätälöidä paikallisiin tarpeisiin ja laatia yhdessä sidosryhmien kanssa. Arviointia voidaan helpottaa yksinkertaisella arviointimatriisilla, joka kattaa seuraavat elementit:

      • tarpeen suuruus
      • yhtiön vastuun suuruus sidosryhmien näkökulmasta
      • toiminnalliset prioriteetit
      • työvoiman ja rahallisten resurssien saatavuus
      • mainehyödyt toiminnalle
      • riskit toiminnalle tai yritykselle, jos aloite epäonnistuu

      Kun arviointi on tehty, tarvittavat toimenpiteet tulisi kehittää ja sisällyttää yrityksen yhteiskuntavastuun hallintasuunnitelmaan. Alla on esimerkki miten toimenpiteet voidaan esittää yksinkertaisessa taulukossa.

      

    • 5.2.4. Case-tapaukset

      • 5.2.4.1. Pienryhmätapaaminen YVAssa

        

  • 5.3. Taloudellisten vaikutusten arviointi

    Osa sosiaalisten vaikutusten arviointia on toiminnan taloudellisten vaikutusten selvittäminen. Taloudelliset vaikutukset ovat usein positiivisia, etenkin paikallisella tasolla. Päätöksiä tehdessä olisi hyvä olla mahdollisimman kokonaisvaltainen kuva hankkeen tai operaation hyödyistä ja haitoista. Näin ollen kattava taloudellisten vaikutusten arviointi on myös tärkeää.

    Kaivostoiminnan taloudellisen vaikutuksen arviointi tehdään paikallisella, alueellisella ja kansallisella tasolla. Vaikutuksia arvioitaessa tulee huomioida seuraavat asiat:

    • maksut julkiselle sektorille
    • suora ja epäsuora työllistämisvaikutus
    • toiminnasta seuraavat hankinnat
    • kansallisen tai alueellisen talouden hyödyntäminen
    • mahdolliset suorat negatiiviset vaikutukset muille alueella toimiville elinkeinoille (esimerkiksi jos joku yritys joutuu lopettamaan toimintansa kaivostoimintojen takia).

    Kaivostoiminta vaikuttaa ihmisten hyvinvointiin suoraan ja välillisten vaikutusten kautta. Taloudellinen vaikutus on yksi näistä vaikutusmekanismeista.

     

    

    Kuva: Kaivostoiminnan taloudellisten hyötyjen ja ympäristö- ja hyvinvointivaikutusten arvottaminen. (Lähde: Pellervon taloustutkimus PTT, 2012.)

    • 5.3.1. Julkisen sektorin maksujen raportointipohja

      Rahansiirrot julkisille tahoille raportoidaan vuosittain (EITI; The Extractive Industries Transparency Initiative). Muu yrityksen tuloksen raportointi voidaan päivittää esim. aina yhteiskuntavastuuraportoinnin yhteydessä.

      EITI:n vaatimuksiin vastaamiseksi tarkoituksena on tunnistaa kaikki julkiselle sektorille tehdyt tulonsiirrot.

      Lisätietoja

      EITI:n kaivosalalle laatima raporttipohja; Advancing the EITI in the Mining Sector, A consultation with stakeholders, 2009.

       

    • 5.3.2. Työllistämisvaikutuksen laskeminen

      Työllisyysvaikutukset ovat yksi suurimmista kaivostoiminnan tuottamista taloudellisista hyödyistä. Alla on malli kokopäivätyön määritelmästä sekä esimerkki työllistämisvaikutusten laskemisesta kaivoshankkeiden yhteydessä.

      Kokopäivätyön määritelmä

      Työllisyys tulee ilmaista kokovuosityöllisten määränä (full-time equivalents, FTE). Kokopäiväinen työ tarkoittaa vähintään kolmeakymmentä työtuntia viikossa. Kussakin seuraavista esimerkeistä on siis kyse yhdestä kokovuosityöllisestä:

      • työntekijä, jolla on viisi kokoaikaista työpäivää viikossa tai joka tekee kokopäiväistä vuorotyötä
      • kaksi osa-aikaista työntekijää, joista kumpikin on töissä kaksi päivää viikosta koko vuoden
      • neljä kausi- tai tilapäistyöntekijää, jotka työskentelevät viitenä päivänä viikossa, mutta vain kolme kuukautta vuodessa.

      
      Toimintaan liittyvät työllisyyden eri tyypit

      1. Suora työllistäminen yhtiön toimesta
      2. Epäsuora työllistäminen alueella (“off-site” urakoitsijat; tavarantoimittajien ja näiden urakoitsijoiden tai alihankkijoiden työntekijät; työllisyys, joka on seurausta yrityksen CSI (corporate social investment) toiminnasta)
      3. Välillinen työllistäminen (ostot, liikenne, julkiset palvelut)

      Epäsuora työllistämisvaikutus toimitusketjussa voidaan laskea oheisen taulukon avulla:

      

      Jos toimittaja/alihankkija ei liikesalaisuuksiin vedoten halua tehdä yhteistyötä työllisyysvaikutusten laskennassa, seuraavia vaihtoehtoja voi hyödyntää arvioiden laatimiseksi:

      • Tunnista toimittajan/alihankkijan julkisena ilmoitettu vuosittainen liikevaihto
      • Tunnista toimittajan/alihankkijan kokonaistyöntekijämäärä (vuosiraportit, web-sivut, jne.)
      • Laske toimittajan/alihankkijan liikevaihto työpaikkaa kohden jakamalla kokonaisliikevaihto työntekijöiden kokonaismäärällä
      • Jaa toimittaja/alihankkijakohtaiset menot toimittaja/alihankkijakohtaisella liikevaihdolla työntekijää kohden saadaksesi arvion työllistämisvaikutuksesta.

    • 5.3.3. Paikallisten ja kansallisten hankintojen arvon laskeminen

      Kansallisten ja paikallisten hankintojen myötä realisoituvat kaivostoiminnan taloudelliset vaikutukset voivat olla merkittäviä: parhaimmillaan paikallinen tuotanto ja toimitusketjut kehittyvät ja vahvistuvat. Muun muassa seuraavat sektorit hyötyvät usein kaivostoiminnasta: kunnallistekniikka, rakentaminen, tuotanto, elintarvikeala, hotellit, ravintolat, tie-, raide- ja lentoliikenne, sekä pankki- ja vakuutusala.

      Hankintojen arvioinnissa on hyödyllistä arvioida, miten hankintamenot ovat kehittyneet verrattuna tilanteeseen 5 ja 10 vuotta sitten, sekä miten niiden odotetaan kehittyvän tulevan 5 ja 10 vuoden kuluttua.

      Toimitusketjun profilointi

      Lyhyen toimitusketjun profiilin laatimiseksi tulee vastata seuraaviin kysymyksiin:

      1. Kuinka paljon tavaran toimittajia/alihankkijoita yrityksellä on yhteensä (sekä kotimaiset että kansainväliset)?
      2. Kuinka paljon alihankkijoita käytetään vuodessa?
      3. Kuinka suuri osa tavarantoimittajista on kotimaisia (paikallisia/kansallisia)?
      4. Edustavatko yrityksen käyttämät tavarantoimittajat koko paikallista yhteisöä tasapuolisesti (sukupuoli, etninen tausta, uskonto, jne.)?

      
      Paikallisten ja kansallisten hankintojen arvo

      Paikallisista tavarantoimittajista tulee poimia otanta ja olla heihin yhteydessä. Otannan tulisi edustaa kaiken tyyppisiä tavarantoimittajia, alueita, hankintojen suuruusluokkia ja vaadittavaa osaamista. Tämän jälkeen tulevat seuraavat työvaiheet:

      1. Laske tavarantoimittajilta tehtyjen hankintojen kokonaisarvo. Tietojen tulisi olla saatavilla toimitusketjuista tai kirjanpidosta huolehtivilta osastoilta.
      2. Ole yhteydessä tavarantoimittajiin arvioidaksesi, kuinka suuri osa hankinnoista liittyy yrityksen toimipaikassa tai isäntämaassa tapahtuneeseen taloudelliseen toimintaan. Paikallisalueen määrittelyssä voi käyttää apuna vaikutusaluetta koskevia ohjeita, jotka annetaan työkalussa Paikallisalueen profilointi. Maahantuotujen polttoaineiden kohdalla paikallisen työn prosentuaalinen osuus on alhainen, kun taas alueella tuotettujen elintarvikkeiden kohdalla se on erittäin korkea. Huomaa, että laskutusosoitteet eivät yleensä paljasta, missä taloudellinen toiminta on suoritettu.
      3. Otannan arvo kerrottuna paikallisen/kansallisen työn osuudella paljastaa paikallisen/kansallisen työn arvon kyseisessä otannassa.
      4. Arvioi paikallisilta/kansallisilta tavarantoimittajilta tehtyjen hankintojen kokonaisarvo laskemalla otannan arvo ennen veroja (olettaen, että otanta edustaa kotimaista toimitusketjua tarkasti).

      Jos lasket esimerkiksi niiden hankintojen arvon, jotka on tehty kolmannekselta paikallisia tavarantoimittajia, laske kotimaisten hankintojen kokonaisarvo kertomalla otannan arvo kolmella.

      Investointihankkeet

      Suurten investointihankkeiden osalta hankintoja voidaan kuvata esimerkiksi seuraavan taulukon avulla:

      

      Kansallisen talousvaikutuksen laskeminen

      Kansallinen lisäarvo lasketaan summaamalla seuraavat rahavirrat yhteen:

      + kaikki työntekijöille maksetut korvaukset
      + hallitukselle ja muille tahoille maksetut verot
      + pääomasijoittajille maksetut tuotot (ml. korot, osakkeenomistajille maksetut osingot investointeja ja poistettujen hyödykkeiden korvaamista varten jakamatta jättämät voitot).

      Laskelmasta tulee vähentää ne lisäarvon elementit, jotka eivät jää isäntämaahan:

      – ulkomailla työskentelevien ja siirtotyöläisten kotiuttamat palkkatulot
      – kaikenlaiset ulkomailla sijaitseville pääkonttoreille maksetut hallintomaksut
      – ulkomaisille pankeille maksetut korot
      – ulkomaisille omistajille maksetut voitot ja osingot.

      Lisäksi talousvaikutuksen merkitystä tulisi arvioida myös alueellisella ja kuntatasolla.

    • 5.3.4. Case-tapaukset

      • 5.3.4.1. Liikevaihdon Sankey-kaavio

        

  • 5.4. Matkailuvaikutusten arviointi

    Kaivoksen tulo matkailukeskuksen tai -yrityksen läheisyyteen vaikuttaa aina matkailun toimintaedellytyksiin. Kaivokselle rakennettava infrastruktuuri (tiet, laajakaista, lämpölaitos yms.) saattaa parhaassa tapauksessa olla hyödyksi myös matkailulle. Matkailun ja kaivostoiminnan intressiristiriidat syntyvät yleensä kaivosten ympäristövaikutuksista; maisema-, melu-, pöly- ja vesistöhaitoista. Kaivostoiminta saattaa myös aiheuttaa imagohaitan alueen matkailulle, etenkin jos alueella on ennestään erämaiseen luontoon suuntautuvaa matkailua.

    Pohjois- ja Itä-Suomessa matkailu perustuu ensisijaisesti luontoon ja luontoaktiviteetteihin; murtomaahiihtoon, moottorikelkka- ja koirasafareihin, maastopyöräilyyn, vaellukseen, melontaan, retkeilyyn yms. Luonnonympäristön laatu ja maisemat ovat ensiarvoisen tärkeitä matkailulle. Kaivostoiminnan ja matkailun maankäyttöintressien yhteensovittamiseksi voidaan kartoittaa alueita, joissa on yhteensovittamisen tarpeita, ja luoda ns. luonnonvarojen yhteensovittamissuunnitelma.

    • 5.4.1. Kaivostoiminnan ja muun maankäytön yhteensovittaminen

      Kaivostoiminnan ja muun maankäytön yhteensovittamista on tarkasteltu Hyvä kaivos pohjoisessa -raportissa eri toimijoiden ja kaivoshankkeen eri vaiheista käsin:

      

      (Lähde: Kokko, Oksanen, Hast, Heikkinen, Hentilä, Jokinen, Komu, Kunnari, Lèpy, Soudunsaari, Suikkanen ja Suopajärvi 2014: Hyvä kaivos pohjoisessa – opaskirja ympäristösääntelyyn ja sosiaalista kestävyyttä tukeviin parhaisiin käytäntöihin)

      Pahimpien skenaarioiden toteutuminen voidaan välttää riittävällä ja avoimella vuorovaikutuksella sekä matkailuelinkeinon tarpeiden syvällisellä huomioimisella kaivostoiminnan suunnittelussa ja toteuttamisessa.

    • 5.4.2. Case-tapaukset

      • 5.4.2.1. Kaivostoiminnan ja matkailun yhteensovittamisen keinot

        

• 6. Sidosryhmäyhteistyön keskeisiä keinoja

  Paikallisyhteisöjen ja sidosryhmien kanssa toteutettava vuorovaikutus tulee olla keskeisessä roolissa hankkeen suunnittelussa, toteutuksessa ja kaivostoiminnan lopettamisen yhteydessä.

  Keskeisiä keinoja onnistuneen vuorovaikutuksen toteuttamisessa ovat mm.

  • Laaja ja oikea-aikainen tiedottaminen hankkeesta
  • Aktiivisen vuorovaikutuksen järjestäminen
  • Sidosryhmien palautejärjestelmän käyttö
  • Sidosryhmäyhteistyö kriisitilanteisiin varautumisessa
  • Mahdollisten konfliktitilanteiden hallinta
  • Kuntien kanssa toteutettava vuorovaikutus
  • Urakoitsijoiden hallinta
  • Hankkeeseen liittyvien erityiskysymysten huomioiminen (mm. porotalous ja saamelaiset)

  Sidosryhmäyhteistyössä käytetyt menetelmät ja vuorovaikutukseen liittyvä aineisto on kuvattava huolellisesti ja analysoitava avoimesti, jotta aineistosta tehtyjen tulkintojen päättelyketjut ovat ymmärrettäviä. Paikallisyhteisöille ja sidosryhmille aiheutuvia myönteisiä ja kielteisiä vaikutuksia tulee arvioida niin hankesuunnitelmien alkuvaiheessa kuin kaivoshankkeen realisoituessa.

  Tämä työkalu tarjoaa ohjeistusta seuraaviin Kaivosvastuujärjestelmän arviointiperusteisiin:

  • vesienhallinta
  • luonnon monimuotoisuuden säilyttämisen
  • kriisinhallintavalmius
  • sidosryhmien kanssa toteutettavan vuorovaikutus
  • energiankulutuksen ja kasvihuonekaasupäästöjen hallinta
  • rikastushiekan käsittelyn ja hallinta
  • työterveys ja -turvallisuus

  • 6.1. Viestintä ja vuorovaikutus

    Kaivostoiminnan kaikissa vaiheissa tulee järjestää avointa ja jatkuvaa tiedotusta sekä vuoropuhelua hankkeeseen liittyville sidosryhmille. Kaivoshankkeen tai kaivostoiminnan aikana vuorovaikutteisen keskustelun avulla voidaan mm. tiedottaa hankesuunnitelmista ja erilaisista osallistumismahdollisuuksista sekä kerätä näkökantoja ja tietoja hankkeeseen liittyen.
    On tärkeää aloittaa viestintä riittävän aikaisin, jotta asiasta kiinnostuneilla on mahdollisuus olla mukana hankkeen koko elinkaaren ajan.

    Osallistavaan vuorovaikutukseen on nykyisin käytettävissä monia eri kanavia perinteisistä tupa-illoista ja kahden keskisistä keskusteluista netti-sivustoihin ja sosiaalisen median työkaluihin, kuten Twitter, Instagram ja Facebook. Tärkeintä onkin miettiä mitä yritys haluaa viestiä ja kenelle, ja minkälaista osallistumista sidosryhmiltä toivotaan. Yrityksen tulisi mahdollistaa sidosryhmän osallistuminen vuorovaikutukseen heille kullekin sopivalla tavalla, sidosryhmäkohtaiset realiteetit huomioiden. Esimerkiksi poroerotuksen tai matkailun sesonkiaikana on turhaa sopia palaveria poromiesten tai matkailualan henkilöiden kanssa.
    Aidossa vuorovaikutustilanteessa keskustelun osapuolet jättävät ennakkoluulot ja ennakkoasenteet ulkopuolelle ja avoimesti jakavat sekä vastaanottavat tietoa. Toisen näkökulmaa tulisi kunnioittaa vaikka se olisikin oman näkökulman vastakohta.

    Kaivosyrityksen viestintä kaivoshankkeessa tulisi alkaa viestintäsuunnitelmalla, missä esitetään viestinnän kohderyhmät, viestintäkeinot sekä keskeinen sisältö. Viestinnän toimenpiteille osoitetaan viestintäsuunnitelmassa aikataulu ja kaivosyhtiön vastuuhenkilöt sekä erityistilanteiden tiedotustarpeet, kuten mahdollisten muutosten vuoksi tarvittava tiedotus. Viestinnän tulee olla systemaattista, suunnitelmallista ja mahdollisuuksien mukaan ennakoivaa. Onnistunut viestintä pystyy mukautumaan toiminnassa tapahtuviin muutoksiin ja se on parhaimmillaan avointa, oikea-aikaista, vuorovaikutteista ja luotettavaa.

    

    Kuva: Toimivan sidosryhmäyhteistyön läpinäkyvyys. (Lähde: Nathan Lewit http://www.nathanlewit.com/app/uploads/2012/12/ladder-of-inference-all.jpg)

    Aktiivinen ja toimiva sidosryhmäyhteistyö johtaa avoimen ja aidosti osallistavan vuoropuhelun myötä parhaimmillaan ’tikapuiden kiipeämiseen yhdessä’. Sen sijaan, että yritys ja sen sidosryhmät pysyttelevät alusta alkaen ’seinän omalla puolella’ järkähtämättömästi intressejään puolustaen ja asioita yksinkertaistaen, pyritään rakentavassa yhteistyössä tuottamaan yhteistä tietopohjaa ja ymmärrystä asiasta ’seinän samalla puolella’. Näin luodaan pohja läpinäkyvälle sidosryhmäyhteistyölle, joka perustuu osapuolten keskinäiseen luottamukseen ja toistensa ymmärtämiseen eroavista intresseistä huolimatta. Myös yhteisiin intresseihin perustuvat ratkaisut kyetään näin löytämään paremmin.

    Lisämateriaalia

    Suomen luonnonsuojeluliitto on laatinut tietopaketin, jonka tarkoituksena on auttaa kansalaisia seuraamaan kaivoshankkeiden luvituksen vaiheita ja käyttämään niihin liittyviä osallistumiskanavia.

    • 6.1.1. Kriisiviestintä

      Kriisiviestintä tarkoittaa tehostettua, kohdennettua ja nopeutettua viestintää, jonka tarkoitus on vastata kriisin takia syntyneeseen tiedontarpeeseen suunnitellusti ja tavoitteellisesti.

      Kriisiviestinnän keskeisiä periaatteita ovat avoimuus, aloitteellisuus, nopeus, rehellisyys, vastuunkanto sekä inhimillisyys. Kriisiviestinnän ei tule olla organisaation normaalitoiminnasta erotettua toimintaa, vaan pikemminkin luonteva osa normaalia viestintäprosessia ja – valmiutta.

      Aktiivinen ja avoin viestintä auttaa rakentamaan hyviä kumppanuussuhteita ja luottamusta organisaation toimintavalmiuteen jo normaalioloissa. Poikkeusolossa sidosryhmien tiedontarve odotetusti kasvaa ja organisaation tulisikin pystyä vastaamaan tähän aktiivisesti ja oma-aloitteisesti, siirtäen viestinnän pääpainopistettä strategisesta ja arkijohtamisen viestinnästä kriisiviestinnän suuntaan.

      Organisaatiossa vallitsevalla viestintäkulttuurilla on havaittu olevan suuri merkitys onnistuneen kriisiviestinnän kannalta. Kriisijohtaminen tarvitsee tuekseen tehokasta kriisiviestintää ja päinvastoin. Normaalioloissa viestintä on tärkeä osa organisaation johtamista ja strategiaa ja sama linjaus tulisi jatkua myös kriisitilanteessa. Kriisiviestinnän kulmakivinä voidaan pitää oikean tiedon välittämistä oikealle kohderyhmälle. Käytännössä tämä edellyttää ennakointia, harkintaa ja suunnittelua.

      Kriisiviestinnän suunnittelu alkaa uhkien ja vaarojen tunnistamisella ja mahdollisten kriisitilanteiden kartoittamisella. Jokainen kriisitilanne on yksilöllinen ja edellyttää tapauskohtaista toimintatapojen arvioimista. Kriisi saa aikaan inhimillisen tarpeen saada tietoa tapahtumasta ja sen seurauksista. Jo etukäteen on hyvä miettiä, keneen tapahtunut vaikuttaa, kenen pitää saada tietoa tehtävien hoidon näkökulmasta ja keitä muita olisi hyvä informoida.

      Yhteystietojen päivittämisen yhteydessä on tärkeää arvioida uudelleen myös sitä, keitä erilaiset kriisitilanteet koskettavat. Onnistunut viestintä kriisitilanteessa ehkäisee myös turhia pelkoja ja huhuja.
      Kriisin alkuvaiheessa päätetään, mitä halutaan viestiä ja mitkä ovat viestinnän keskeiset tavoitteet. Kriisiviestinnän päätavoitteita voivat olla muun muassa

      • ihmisten turvallisuuden varmistaminen
      • oikean ja totuudenmukaisen tiedon välittäminen asianosaisille, huoltajille, sidosryhmille ja medialle
      • yhteisön toimintaedellytysten ja toiminnan jatkuvuuden turvaaminen
      • yhteenkuuluvuuden ja turvallisuudentunteen rakentaminen
      • mahdollisten uhrien sekä heidän omaistensa suojeleminen
      • huhujen, mielikuvien ja väärien tietojen vaikutusten minimoiminen.

      
      Kriisiviestinnän keskeiset periaatteet voidaan tiivistää seuraavasti:

      • tiedottamisen keskittäminen ja vastuut
      • suunnitelmallisuus
      • luotettavuus, rehellisyys ja avoimuus
      • nopeus ja tehokkuus
      • monikanavaisuus ja tasapuolisuus.

      Myös kriisitilanteessa viestinnän johdosta vastaa se henkilö, jolla on vastuu myös toiminnan johtamisen kokonaisuudesta. Kriisitiedottamisessa tiedotusvastuu keskitetään yleensä organisaatiossa mahdollisimman korkealle, mikä mahdollistaa tiedottamisen yhdenmukaisuuden.

      Kriisiviestinnässä on huomioitava eri mediat:

      • Tiedotusvälineet (verkkolehdet, radio, televisio, sanomalehdet)
      • Sosiaalinen media (Keskustelupalstat, Facebook, Twitter, Instagram, Google+ jne..)

      Eri medioihin tulee pystyä tarvittaessa antamaan sinne soveltuvaa tietoa. Vaikka sosiaalista mediaa ei käytettäisi kriisitilanteessa viestinnän välineenä, niin kriisitilanteessa tulee järjestää mediaseuranta /monitorointi, joka pitää sisällään perinteisen median lisäksi myös muut kanavat.

      Eri sosiaalisen median kanavista vastaavia koskevat kriisitilanteessa myös kriisiviestinnästä annetut ohjeet mutta erikseen täytyy pohtia seuraavat asiakokonaisuudet

      • Kuka hyväksyy sosiaalisen median päivitykset?
      • Mitä voidaan sanoa ilman erillistä hyväksyntää?
      • Miten sosiaalisen median monitorointia tulee muokata?
      • Vastataanko jokaiseen kommenttiin?
      • Poistetaanko epäasiallisia kommentteja?
      • Osallistutaanko keskusteluun myös ulkoisilla foorumeilla?

      • 6.1.1.1. Kriisiviestintäsuunnitelma

        Kriisiviestinnästä tulee tehdä oma suunnitelma, jossa on määritelty tiedotusvastuut ja sen tulee pitää sisällään yhteystietoluettelot (sisäinen viestintä, viranomaisviestintä, sidosryhmät, ulkoinen viestintä, tiedotusvälineet).

        Lisäksi suunnitelmassa tulee olla kuvattuna kriisinhallintaryhmä-toimintamallin (CMT, Crisis Management Team) mukaisesti tilat ja viestintävälineet.

        Suunnitelmaan on hyvä valmistella tiedotemallit eri kriisitilanteita varten. Tiedotemallit tulee tehdä CMT:n pohjana olleille kokonaisuuksille.

        Kriisin määritelmä:

        Kriisillä tarkoitetaan tapahtumaa tai prosessia, mikä uhkaa työntekijöiden, ympäröivän yhteisön tai suuren yleisön terveyttä, turvallisuutta ja hyvinvointia ja/tai ympäristöä. Kriisi voi olla myös havainto sellaisesta odottamattomasta tapahtumasta, joka uhkaa tärkeiden sidosryhmien odotuksia. Kriisi vaikuttaa merkittävästi yrityksen kykyyn hoitaa liiketoimintaansa ja/tai vahingoittaa yrityksen mainetta. (Kriisi- ja poikkeustilanteiden hallinta- ja suunnitteluopas 2015)

      • 6.1.1.2. Kriisiviestinnän tiedotemallit (1/2)

        

      • 6.1.1.3. Kriisiviestinnän tiedotemallit (2/2)

        

    • 6.1.2. Case-tapaukset

      • 6.1.2.1. Räjäytyksistä tiedottaminen lähinaapureille

        

      • 6.1.2.2. Internet-sivusto tiedonvälityksen työkaluna

        

      • 6.1.2.3. Blogi ja Twitter sidosryhmäviestinnässä

        

      • 6.1.2.4. Ympäristöhavaintojen seurantajärjestelmä

        

      • 6.1.2.5. Sidosryhmien yhteistyöryhmä

        

  • 6.2. Sidosryhmien palautejärjestelmä

    Kaivostoimijoiden käyttöön suunnatun sidosryhmien palautejärjestelmän avulla voidaan sidosryhmiltä tulleet palautteet dokumentoida, käsitellä ja ratkaista systemaattisesti. Järjestelmä tarjoaa mekanismin sidosryhmien huolien ja tarpeiden käsittelyyn ennen niiden eskaloitumista. Hankekohtaisten sidosryhmäpalautteiden sisäisen raportoinnin tulisi olla pakollista. Yksinkertaisimmillaan yhteydenotot ja niiden jatkokäsittelyn tiedot voidaan kirjata excel-tiedostoon. Tähän löytyy mallipohja lisämateriaalista. Kun yhteydenottoja ja hallittavia toimenpiteitä alkaa olla enemmän, nettipohjainen palautejärjestelmä voisi olla hyödyllinen työkalu.

    Sidosryhmien palautejärjestelmän avulla voidaan parantaa keskinäistä luottamusta ja tehdä kaivoksen toimintaa avoimemmaksi. Järjestelmä tarjoaa palautteiden seuranta- ja hallintaprosessin sekä palautteiden ohjaamisen oikeille henkilöille. Sidosryhmien palautejärjestelmän avulla kaivostoimija ymmärtää paremmin eri sidosryhmiin kohdistuvia vaikutuksia ja näihin liittyviä paikallisyhteisöjen näkemyksiä.

    Palautejärjestelmällä voidaan dokumentoida myös muut sidosryhmien yhteydenotot kuin valitukset. Tällaisia ovat esimerkiksi työpaikkojen tiedustelut, yhteistyöehdotukset, sponsorointipyynnöt jne. Sidosryhmien yhteydenottojen dokumentointi on tärkeää, jotta voidaan varmistaa, että sidosryhmien tiedusteluihin vastataan asianmukaisella tavalla.

    Tämä työkalu tarjoaa ohjeistusta Kaivosvastuujärjestelmän sidosryhmien kanssa toteutettavan vuorovaikutuksen arvioinnin vaatimuksiin.

    • 6.2.1. Palautteiden ja valitusten käsittelyn perusperiaatteet

      Työkalun tavoitteena on ohjeistaa sidosryhmien palautejärjestelmän suunnittelu ja käyttöönotto valitusten kirjaamiseksi, käsittelemiseksi ja ratkaisemiseksi. Tavoitteena on, että mekanismin myötä sidosryhmät voivat ilmaista huolensa ennen ongelmien eskaloitumista.

      Kaivosyhtiöiden tulee nimetä yhteyshenkilö, johon kaikki sidosryhmät voivat olla tarvittaessa yhteydessä. Yhteystiedot tällaiselle henkilölle tulee selkeästi esittää sidosryhmäviestinnässä sekä mm. kaivosyhtiön internet-sivuilla.

      Sidosryhmien palautejärjestelmän toteuttamisen perusperiaatteita ovat:

      • läpinäkyvyys
      • luotettavuus
      • saavutettavuus
      • käsittelyprosessin systemaattisuus
      • oikeudenmukaisuus
      • ihmisoikeuksien mukainen
      • jatkuva oppiminen
      • sidosryhmäyhteistyö ja vuoropuhelu.

      (Lähde: YK:n yrityksiä ja ihmisoikeuksia koskevat ohjaavat periaatteet.)

      Seuraavassa esitetään palautejärjestelmän kahdeksan keskeistä elementtiä, joista kunkin kohdan alle on koottu keskeisiä huomioitavia seikkoja.

      1. Läpinäkyvä ja järjestelmällinen menettely

      • kommunikointi sidosryhmille tärkeää
      • sidosryhmien osallistaminen järjestelmän suunnitteluun ja käyttöönottoon voi auttaa tarpeeseen sopivan järjestelmän kehittämisessä. Palautteen antamiseen on oltava vähintään yksi keino, mutta mieluummin useampi. Vaihtoehtoisia keinoja ovat muun muassa:
        • päivystävä puhelin
        • palautteen antaminen henkilökohtaisesti tiettyjen työntekijöiden kautta
        • perinteinen posti ja sähköposti
        • palautteen antaminen henkilökohtaisesti ja kootusti valittujen yhteisöä edustavien tahojen tai kansalaisjärjestöjen jäsenien kautta
        • palautelaatikko julkisella paikalla
        • palautteen antaminen epävirallisesti työntekijöiden välityksellä.
      • mahdollisuus nimettömään palautteenantoon
      • palautemalli valitaan palautteen määrän ja tyypin mukaan
      • yhtiön sisäinen palautejärjestelmä.

      
      2. Palautteiden/valitusten kirjaaminen, luokittelu ja käsittely

      Jokainen valitus tai palaute tulisi kirjata ylös. Lisäksi kukin valituksista ja palautteista tulisi luokitella vakavuudeltaan vähäiseksi, kohtalaiseksi tai vakavaksi.

      3. Sisäiset ilmoitusmekanismit

      • Ylimmän johdon pitäminen trendeistä tietoisena, sekä osallistaminen kohtalaisiksi ja vakaviksi määriteltyjen asioiden ratkaisuun.
      • Kaikki ”kohtalaiset” palautteet raportoitava 24 h kuluessa kaivoshankkeen johdolle; vakavat välittömästi.

      
      4. Roolien ja vastuiden määrittäminen

      • Yksi esimies tulisi nimittää kokonaisvastuuseen prosessista. Hän vastaa siitä, että vastaanotetut valitukset ja epäkohdat kirjataan viivytyksettä.
      • Valitukset ja epäkohdat välitetään asiaankuuluvalle henkilölle tai osastolle tutkittavaksi ja ratkaistavaksi.
      • ”Epävirallisten” valitusten hallintaan ja edelleenvälittämiseen on myös luotava järjestelmät. Sidosryhmät ovat yleensä ensimmäiseksi yhteydessä puhelinvaihteeseen ja/tai sihteereihin. Työntekijät on koulutettava tunnistamaan valitukset ja epäkohdat sekä kirjaamaan ne tai välittämään ne eteenpäin.
      • Vähäisiin sosiaalisiin valituksiin tai epäkohtiin kohdistetut toimet tulisi arvioida säännöllisesti oikeanlaisen käsittelyn ja luokittelun varmistamiseksi.
      • Operatiivinen henkilöstö (muukin kuin yhteisösuhteista vastaava henkilöstö) tulisi perehdyttää yrityksen palautteiden käsittelyprosessin osiin, sitoumuksiin ja viestintäohjeisiin, jotta tarvittavat vastuut kannetaan.
      • Yritykseen tulisi perustaa myös monialainen ylemmän johdon asiantuntijaryhmä varmistamaan, että asianmukaiset osastot tutkivat valitukset ja epäkohdat ja että muihin osastoihin kohdistuvat lumipallovaikutukset tunnistetaan ja niihin puututaan.

      
      5. Viestintä sidosryhmien kanssa

      • Valitusten ratkaisemiselle tulee ennalta määrittää ja ilmoittaa selkeät ja realistiset aikataulut. Voi myös olla tarpeen, että valituksen/palautteen vastaanoton kuittaamiselle ja asian varsinaiselle ratkaisulle noudatetaan eri aikatauluja.
      • Mikäli valitus tai epäkohta on selkeästi kiireellinen, se on ehkä ratkaistava nopeasti. Jos yritys ei pysy ilmoitetussa aikataulussa (jos tarvitaan esimerkiksi yksityiskohtainen tutkinta), sen tulee antaa väliraportti (esim. viivästymisilmoitus, syyt ja ratkaisun uusi määräpäivä). Kun sidosryhmille vastataan, seuraavat seikat tulisi huomioida:
        • Vastauksen antajiksi saattaa olla hyvä valita asian tutkinnasta vastaava henkilö sekä valitusten ja epäkohtien käsittelyprosessin koordinaattori.
        • Valituksen tai epäkohdan vakavuudesta riippuen kaivoksen johtaja saattaa myös haluta osallistua vastauksen antamiseen.
      • Vastaukset tulisi kirjata järjestelmään mahdollista myöhempää tarvetta varten.

      
      6. Tapausten sulkeminen

      • Johdon toimesta (vamistettava palautteen asianmukainen hoitaminen)
      • Saman henkilön ei tule olla palautteen/valituksen käsittelijä ja sulkija.

      
      7. Muutoksen hakeminen

      • Yrityksen tulisi perustaa valitusten muutoksenhakulautakunta, jonka jäseniksi kutsutaan ylempää johtoa ja yksi tai useampia hyvämaineisia ja riippumattomia kolmansia osapuolia. Jäseniksi voi olla niin ikään hyödyllistä kutsua teknisiä asiantuntijoita ja/tai yrityksen henkilökuntaa kyseisen toiminnon tai liiketoimintayksikön ulkopuolelta.
      • Riidanalaisissa asioissa voi olla tarpeen perustaa ulkoinen paneeli ilman yrityksen edustusta. Yrityksen tulisi itse edistää tällaisen paneelin perustamista, sillä se voi toimia ratkaisukeinona, ennen kuin sidosryhmät etenevät asiassa oikeudellisiin prosesseihin.

      
      8. Seurantamekanismit

      Palautejärjestelmän toimivuutta ja palautteiden sisältöä tulisi seurata järjestelmällisesti. Seuranta antaa johdolle tietoa seuraavista asioista:

      • onko sovitut prosessit ja periaatteet otettu käyttöön
      • onko valitusten ratkaisussa onnistuttu
      • valitusten määrät ja tyypit, sekä tietojen linkitys vuosittaiseen riskienarviointiin.

      
      Keskeisiä kysymyksiä valitusten sisäiseen arviointiin

      • Liittyykö valitus/epäkohta yrityksen toimintaan?
      • Mihin sidosryhmään vaikutukset kohdistuvat?
      • Miten valitus/epäkohta vaikuttaa yrityksen ja sidosryhmän suhteeseen?
      • Miten valitus/epäkohta vaikuttaa yritykseen ja toimintaan (paikallisesti ja laajemmin), ml. yrityksen maine ja laillinen ja sosiaalinen toimilupa?

       

      • Yksittäinenkin ihmisoikeuksien loukkaus on vakava ongelma, joka on tutkittava määrätietoisesti, vaikka siitä olisi tehty vain yksi raportti.
      • Valituksen tai epäkohdan merkittävyys riippuu osittain valittajan uskottavuudesta. Esimerkiksi johtavan virkamiehen tai poliitikon tekemiä valituksia ja epäkohtia on pidettävä vakavana, vaikka ne koskisivat suhteellisen vähäistä ongelmaa.
      • Yrityksen kannalta perusteettomilta vaikuttavat valitukset ja epäkohdat voivat olla valittajan näkökulmasta hyvinkin todellisia. Etenkin sellaiset valitukset ja epäkohdat, joissa yritystä syytetään lainvastaisesta toiminnasta tai ihmisoikeusrikkomuksista, on ehdottomasti käsiteltävä asiaankuuluvien määräysten ja standardien mukaisesti.

    • 6.2.2. Palautteiden ja valitusten perustiedot -mallipohja

      
      Lataa tiedosto PDF-muodossa.

  • 6.3. Sidosryhmäyhteistyö kriisitilanteisiin varautumisessa

    Kaivoksien ja malminetsintäyhtiöiden toiminta on vahvan mielenkiinnon kohteena monissa eri asioissa. Sidosryhmiä kiinnostaa miten yhtiö on varautunut toimintaansa liittyviin riskitekijöihin ja mitoittanut toimintansa mahdollisissa kriisitilanteissa. Riskien arvioinnin ja hallintatoimenpiteiden (erityisesti jäännösriskien) läpikäyminen soveltuvin osin ja keskustelu niihin liittyen on hyvä konkreettinen keino sidosryhmäyhteistyöhön.

    Turvallisuustoiminnan esittely sekä keskustelu varautumisesta voi olla aluksi oma kokonaisuutensa sidosryhmien kanssa, mutta toiminnan vakiinnuttua tämä kokonaisuus voi olla yksi aihealue tapaamisten asialistalla.

    Yritys voidaan luokitella turvallisuusselvityslaitokseksi, jolloin lähialueiden tiedottaminen on säädöksiin perustuvaa, mutta vastaavaa toimintatapaa voi käyttää myös ilman säädösvelvoitetta. Tiedotteessa voidaan käydä läpi edellä mainitun mukaisesti yrityksen turvallisuustoiminnan sekä varautumisen ja kriisinhallinnan perusteita ja toimintatapoja sekä keskeiset yhteystiedot.

    Viranomaisten kanssa tehtävä yhteistyö on säädösperusteista ja turvallisuustoimintaan liittyen jokaisesta aihealueesta on olemassa lupa- tai muihin ehtoihin perustuvat vaaran tunnistamiset ja riskienhallintatoimenpiteet sekä mahdollisesti toimintaperiaatteet ja muut tarvittavat suunnitelmat sekä ohjeet. Kaivoksille suoritetaan paljon erilaisia viranomaiskatselmointeja sekä -tarkastuksia (esim. kaivos-, palo-, ja kemikaali-, ja työsuojelutarkastukset), joita olisi mahdollisuuksien mukaan (aihepiiristä riippuen) hyvä yhdistää.

    Turvallisuuden eri osa-alueet eivät ole toisistaan irrallisia kokonaisuuksia ja sen vuoksi myös viranomaisten kanssa on hyvä keskustella kokonaishallinnasta, vaikutuksista ja varautumisesta. Yhteistoiminnan suunnittelu toiminnanharjoittajan ja viranomaisten kesken onnettomuustilanteita varten on tilanteen selvittämisen, johtamisen sekä tiedottamisen kannalta erittäin tärkeää.

     

    

    Kuva: Periaatekuvaus yrityksen ja pelastustoimen yhteistoiminnasta: Pelastustoiminnan ja kriisinhallinnan suunnittelussa huomioitavat yhteistoimintatahot. (Lähde: Kestävän kaivostoiminnan verkosto 2015, Kriisi- ja Poikkeustilanteiden hallinta – suunnitteluopas)

    Lisämateriaalia

    Kriisiviestintä

    • 6.3.1. Kriisitilanteisiin liittyvät sidosryhmät ja yhteistyö

      Sidosryhmien kanssa tehtävässä yhteistyössä keskeinen asia on tunnistaa mahdollisiin kriisitilanteisiin suoraan liittyvät toimijat (esim. viranomaiset) sekä mahdollisen kriisin vaikutuspiirissä suoraan olevat tahot (esim. lähialueiden asukkaat, kunta ja paikallisyhteisöt ja -järjestöt, alueen yritykset) sekä välillisesti vaikutuspiirissä olevat ja/tai asiasta todennäköisesti kiinnostuneet tahot (esim. paikallisyhteisöt ja -järjestöt, erilaiset kansalliset etujärjestöt) sekä tiedotusvälineet (paikallinen, kansallinen, kansainvälinen).

      Sidosryhmät tulee tunnistaa eri riskitekijöihin ja/tai kokonaisuuksiin liittyen:

      1. Työntekijät/työntekijäyhdistykset/ammattiliitot
      2. Pelastuspalvelut – palokunnat, poliisi, ambulanssit/ensiapu, sairaalat, myrkytyskeskukset ja muut väestönsuojeluorganisaatiot.
      3. Paikallis-, alue- ja valtionhallinto – pelastusviranomaiset, ympäristönsuojeluvirastot, paikalliset suunnitteluviranomaiset, kunnanvaltuustot, turvallisuuden valvontaviranomaiset, aroista tai suojelluista luonnonympäristöistä vastaavat virastot, jne.
      4. Sidosryhmät, joihin vaikutuksia kohdistuu – niihin kuuluvat ympäröivät yhteisöt, joihin saattaa kohdistua suoria/fyysisiä vaikutuksia, ja esimerkiksi myös ne yhteisöt, joista kaivokseen hankitaan työvoimaa tai palveluja tai jotka elävät kuljetusreittien varrella tai jätepatojen tai kemikaalivarastojen alapuolella.
      5. Erikoispalvelujen tarjoajat (esim. vuotojen siivoaminen).
      6. Asiantuntijapalvelut, ml. asianajajat, vakuutusyhtiöt, turvallisuus- ja ympäristöneuvojat.
      7. Yleiset toimittajat/asiakkaat ja alueen muut yritykset, jotka voivat vaikuttaa yrityksen toimintaan, joihin yrityksen toiminta voi vaikuttaa ja joiden kanssa yritys haluaa kehittää yhteisiä hätävalmiussuunnitelmia.
      8. Liiketoimintayksikkö ja pääkonttori.
      9. Humanitaariset järjestöt kuten Punainen Risti ja paikalliset vastineet.
      10. Samalla alalla toimivat kollegat, yhdistykset ja kaivosalan järjestöt.
      11. Yhteisyrityskumppanit ja yrityksen toimintojen vähemmistösijoittajat.
      12. Tiedotusviranomaiset ja tiedotusvälineet. Huom: ensimmäinen yhteydenotto mediaan ei saa käsitellä kriisivalmiussuunnitelmia; mediakumppanit on valittava huolella, jotta hyödyttömältä ja sensaatiohakuiselta uutisoinnilta vältytään.

      Sidosryhmät tulee osallistaa kriisitilannesuunnittelun elinkaaren jokaisessa vaiheessa.

      Sidosryhmät on osallistettava suunnitelmien kehittämiseen ja testaamiseen. Yrityksen kannattaa kuitenkin kehittää alustava suunnitelma sidosryhmien kommentoitavaksi.

      Yhteisön osallistumismotivaation taso riippuu yleensä koetusta riskitasosta. Sitä voidaan arvioida esimerkiksi kaivosalueen historian ja vaikutusten (esim. melu ja pöly) perusteella tai tarkastelemalla yrityksen suhteita paikallisiin sidosryhmiin ja mediaan, jne.

      Toiminnalle ominaisten kriisitilanteiden riskit (ts. objektiivisesti arvioitu todennäköisyys ja laajuus) riippuvat toiminnan luonteesta, kaivosalueen oloista ja ympäristöstä (esim. ulkoisten vaarojen kuten maanjäristysten mahdollisuus).

      Koettujen ja todellisten riskien tasapaino:

      Kokonaisriski = todellinen + koettu riski.

      

      Intressit ja tarpeet vaatimusten taustalla

      Konflikteissa osapuolet esittävät julkilausuttuja kantoja ja vaatimuksia, joiden taustalla on perustavampia intressejä ja tarpeita. Esimerkiksi kaivostoiminnan vastustaminen (vaatimus) voi liittyä huoleen elinympäristön pilaantumisesta (intressi), joka edelleen kytkeytyy terveyteen (perustarve). Akordi Oy on muokannut ja suomentanut Oliver Escobarin kuvion pohjalta mallin, joka kuvaa osapuolten vaatimusten, intressien ja tarpeiden välistä suhdetta. Kuviossa kaksi limittyvää kolmiota kuvaa kahden eri osapuolen suhdetta toisiinsa. Kolmioista on näkyvissä vain ”jäävuoren huippu”, eli julkilausuttujen kantojen ja vaatimusten taso. Tällä tasolla näemme toisistaan eroavat, yhteensopimattomat vaatimukset ja avoimen konfliktin. Pinnan alla näkymättömissä on intressien ja tarpeiden taso, jonka kautta on mahdollista hakea konfliktille ratkaisua. Kultainen kolmio esittää potentiaalisten yhteneväisten intressien alueen, ja sininen alue laajemman, yhteisten tarpeiden perustan. Kuvan keskeinen viesti on, että konflikteja ei ratkaista julkilausuttujen vaatimusten tai mielipiteiden tasolla, vaan intressien ja tarpeiden tasolla. Vuorovaikutuksessa onkin haettava turvallisia tapoja tuoda näkyville osapuolten intressejä ja tarpeita. Valmiiden vaatimusten tasolla ratkaisuyritykset johtavat vain huonoihin kompromisseihin, kun kestävät ratkaisut syntyvät intressejä ja tarpeita ymmärtämällä ja yhteensovittamalla. (Akordi Oy 2014)

      

      Kuva: Intressit ja tarpeet vaatimusten taustalla. (Lähde: Akordi Oy 2014. Muokattu lähteestä Oliver Escobar 2011, Public Dialogue and Deliberation. A communication perspective for public engagement practioners.)

    • 6.3.2. Kriisivalmiussuunnittelun vaiheet

      Kriisinhallinnan suunnittelu on yksi osa kokonaisturvallisuuden hallintaa. Kriisinhallinta on monesti eri toimialoilla niin julkisissa yhteisöissä kuin yrityksissä keskittynyt vain kriisitiedottamiseen. Tämän ohjeistuksen tavoitteena on huomioida kriisinhallinta kokonaisuutena. Kriisinhallintaan varautumisen laajuus tulee mitoittaa yrityksen toiminnasta tunnistettujen riskien mukaisesti.

      Onnistuneen kriisinhallinnan suunnittelun pohjalla on yrityksen normaali turvallisuustyö:

      • Yrityksen toiminnasta tai ulkopuolelta aiheutuvat vaaratekijät on tunnistettu ja riskitekijät on arvioitu.
      • Yritys on määritellyt turvallisuustoiminnan tavoitteet ja henkilöiden tehtävät ja vastuut selkeästi.
      • Riskienhallintatoimenpiteet on suunniteltu ja ne on mitoitettu riittäviksi yrityksen toiminnasta aiheutuviin riskitekijöihin nähden.
      • Jäännösriskit on tunnistettu ja arvioitu.
      • Hallintatoimenpiteet on määritelty ja niitä toteutetaan.

      
      Varsinaisen kriisinhallinnan suunnittelu

      Keskeisistä (kriittisistä) riskitekijöistä valitaan kokonaisuudet joihin varaudutaan, esimerkiksi:

      • Maanalainen onnettomuus: liikenneonnettomuus, tulipalo, sortuma, räjähde-onnettomuus, ulkopuolelta tuleva vaikutus (tulva, savu- tai kemikaalikaasut).
      • Maanpäällinen onnettomuus: liikenneonnettomuus (kolari, tippuminen penkalta tai vast.), ajoneuvo- tai rakennuspalo, prosessi- tai varastotilojen palo, sortuma, juna-onnettomuus.
      • Kemikaalionnettomuus; vuoto (kaasu tai neste), kuljetus (juna, liikenne).
      • Pato-onnettomuus; hallitsematon suotaminen, reunan yli vuotaminen, altaan pohjan vuotaminen, padon murtuminen.
      • Luonnonolosuhteet; tulva, jään/lumen määrän aiheuttamat häiriöt/vahingot, myrskyt.
      • Seuraukset edellisistä tai niiden yhdistelmä: esimerkiksi myrskystä aiheutuva laaja sähkökatko, joka vaikuttaa laajasti toimintaan.
      • Ympäristöön aiheutuva haitta: mikä tahansa edellisistä tai niiden yhdistelmä voi aiheuttaa vaikutuksia ympäristöön tai sen asukkaisiin. Vaikutus on arvioitava.
      • Ulkopuolelta aiheutuva haitta- ja tai vaaratekijä: luonnonolosuhteet, varkaus, haitanteko, kuljetusten estäminen.

      Kriisinhallinnan kannalta on järkevää yhdistää kriisinhallinnan varautuminen isoiksi kokonaisuuksiksi, jotta jokaiselle yksittäiselle riskitekijälle ei tehdä omaa toimintamallia.

      Käytännössä useiden toimintamallien ylläpito ja niiden harjoittelu siten, että niitä voitaisiin käyttää todellisessa tilanteessa tehokkaasti, on erittäin haastavaa ja veisi paljon resursseja.

      Riskienhallintatoimenpiteet kohdistetaan yksittäisiin riskitekijöihin, mutta kriisinhallintatoimenpiteet suunnitellaan siis isoille kokonaisuuksille.

      Kriisitilanteessa toimimisen tasot

      Yrityksen tulee päättää miten se varautuu toimimiseen kriisitilanteissa. Päätöksen tulee pohjautua realistiseen riskien arviointiin. Päätöksen pohjalta mitoitetaan toiminta kriisitilanteissa.

      Operatiivinen toiminta keskittyy kriisitilanteen käytännön hoitamiseen (esimerkiksi: sammutus, ensiapu, vuodon korjaaminen, prosessihäiriön korjaaminen, sähköjen palautus, tietoliikennehäiriöiden korjaaminen jne., yhteistyö viranomaisiin kriisin hoidossa).

      Toiminnasta käytetään monissa yrityksissä nimitystä ERT, Emergency Response Team. Termillä tarkoitetaan muun muassa pelastusryhmiä tai -henkilöitä, KUPI-ryhmiä tai muita asiantuntijaryhmiä, jotka on suunniteltu kriisitilanteen hoitamiseksi. Kaivoksissa ja teollisuudessa toiminnan luonteen vuoksi toiminta on tyypillisesti onnettomuustilanteisiin varautumista ja siten pelastustoiminta-painotteista.

      Hallinnollinen toiminta varmistaa ERT:lle riittävät toimintaedellytykset ja tarvittavan avun, hoitaa tiedottamisen (sisäinen, ulkoinen), hankkii tarvittavat lisäresurssit (omat työntekijät, urakoitsijat) ja hoitaa yhteydet viranomaisiin. Toiminnasta käytetään yleisesti nimitystä CMT, Crisis Management Team.

      Ennaltaehkäisy ja varautuminen kriisitilanteisiin

      Valittujen kokonaisuuksien osalta arvioidaan ja toteutetaan riittävä turvallisuustoimien mitoitus, jotta operatiivinen ja hallinnollinen toiminta voidaan varmistaa.

      1. Ennaltaehkäisevät toimenpiteet

      • Hallinnolliset keinot (suunnitelmat ja ohjeet jne.)
      • Tekniset keinot (rakenteelliset, turva-automaatio, ilmoittimet/hälyttimet, sammutusjärjestelmät jne.)
      • Henkilön toimintaan liittyvät keinot (esim. perehdytys, henkilösuojaimet jne.)
      • Henkilöiden riittävä perehdytys (osaaminen) ennaltaehkäisevään toimintaan

      
      2. Varautuminen häiriö- ja onnettomuustilanteissa toimimiseen

      • Henkilöiden riittävä osaaminen (tunnistaa vaaratekijän, osaa tehdä ilmoituksen/hälytyksen ja alkutoimenpiteet)
      • Viestintä- ja hälytyskäytännöt ja -järjestelmät ovat toimivia ja henkilöt osaavat käyttää niitä
        • Sisäinen viestintä ja hälytykset
        • Sidosryhmien hälytykset ja tiedottaminen sekä yhteystiedot
        • Tiedotusvälineidelle tiedottaminen ja yhteystiedot
      • Henkilöiden toiminta onnettomuus- ja häiriötilanteissa on suunniteltu ja harjoiteltu.
      • Riittävät ulkopuoliset resurssit on selvitetty ja tarvittaessa varattu (esim. urakoitsijoiden kalusto tms.).
      • Häiriö- tai onnettomuustilanteeseen on suunniteltu toimenpiteet, varattu käytettävä kalusto sekä varattu ja koulutettu henkilöstö (pelastustoimintaan kykenevät henkilöt/ryhmät, kunnossapito, sähkö jne.).
      • Yhteistoiminta viranomaisten kanssa on suunniteltu ja harjoiteltu.

      
      3. Varautuminen tilanteen jälkihoitoon

      • Henkilöille mahdollisuus tilanteen käsittelyyn (debriefing, defusing) tarpeen mukaan
      • Vahinkojen torjuntaan ja rajaamiseen suunnitelmien laadinta ja vastuuhenkilöt
      • Tuotannon palauttamiseen suunnitelmien laadinta ja vastuuhenkilöt

      Painopiste turvallisuustoiminnan ja kriisinhallinnan suunnittelussa on ennaltaehkäisevä työ, nopea tilanteen havaitseminen, oikea reagointi tilanteeseen ja sitä kautta tilanteen hallintaan saaminen ja vahinkojen minimointi sekä rajaaminen.

    • 6.3.3. Case-tapaukset

      • 6.3.3.1. Kaivosyritysten kriisitilannevalmius

        

        Liite 1. Toimintaperiaate- ja pelastussuunnitelmamalli
        Liite 3. Riskienarvioinnin yhteenvetomalli 
        Liite 5. & 6. CMT-toimintakansiomalli ja CMT-toimintaohjekorttimalli

         

  • 6.4. Konfliktien arviointi ja hallinta

    Kaivostoiminnan konfliktien syynä voivat olla esimerkiksi ympäristölliset tai yhteiskunnalliset tekijät. Ne käynnistyvät todennäköisimmin sosiaalisten, ympäristöön liittyvien tai taloudellisten muutosten yhteydessä.

    Konfliktien analysoinnilla tarkoitetaan ”olemassa olevan tai mahdollisen konfliktin profiilin, siihen liittyvien erityiskysymysten sekä sen muodostumiseen vaikuttavien sidosryhmien sekä näiden kolmen osatekijän välisten suhteiden järjestelmällistä tutkimista. Tavoitteena on tukea yrityksiä ymmärtämään paremmin toimintaympäristöään ja omaa rooliaan siinä.” Konfliktien analysointi voidaan tehdä “työpöytätyönä”, mutta suositellaan, että yhtiön eri osaajista koostuva joukko laatii analyysin ja hyväksyttää sen ulkoisilla sidosryhmillä.

    Konfliktien analyysin kohteena ovat:

    1. asiayhteys/erityiskysymykset
    2. syyt, vauhdittajat ja laukaisevat tekijät
    3. toimijat
    4. edellisten väliset dynamiikat.

    
    Lisämateriaalia

    Kriisiviestintä (osio 6.1.1)
    Maankäytön konfliktit ja niiden ratkaisumahdollisuudet (Suomen luonnonsuojeluliitto 2004)
    Konfliktien kartoitus suunnittelun apuvälineenä (Yhdyskuntasuunnittelu 2009)
    Lyhyt opas intressien yhteensovittamiseen (Lawrence Susskind 2014, Akordi Oy julkaisut)
    Sovittelu osana paikallisten ympäristökiistojen hallintaa (Peltonen L., Verkasalo A., Mynttinen E. ja J. Kangasoja 2012; Aalto-yliopiston julkaisusarja, Tiede+Teknologia 9/2012)

    • 6.4.1. Konfliktien hallinta ja lieventäminen

      Suomalaisessa kontekstissa konfliktien analysointi ja hallinta tarkoittaa usein konfliktien syiden tutkimista eri tasoilla (alla esitetetyt kohdat 1.-3.). Kaivostoimintaan liittyvien tarpeiden, intressien ja vaatimusten välistä yhteyttä tulee tutkia.

      1. Ongelmakysymysten analysointi

      Paikallisalueen profiloinnin, vaikutusten arvioinnin, sekä palautejärjestelmän yhteydessä on tärkeä tunnistaa tekijät, jotka voivat potentiaalisesti laukaista konflikteja.

      Voi paljastua, että konfliktit liittyvät:

      • taloudellisiin kysymyksiin ja huoliin
      • yhteiskunnallisiin kysymyksiin
      • maankäytön oikeuksiin ja ristiriitoihin (esim. poronhoito ja matkailu)
      • kiinteistöjen tai maan lunastukseen
      • ympäristöongelmiin
      • arvokysymyksiin.

      Erityiskysymykset ja vaikutukset ovat usein konfliktien juurisyitä tai ajureita, jotka on tärkeä erottaa konfliktien oireista. Oireet eivät kerro konfliktien syistä, esim.: turvallisuuden lisääminen voi vähentää yhtiön kiinteistöön kohdistuvaa haittaa (oire), mutta ei todennäköisesti tuo esiin pinnan alla piileviä konfliktin ajureita.

      2. Mahdollisten konfliktin osapuolten tunnistaminen

      Konfliktin osapuolten tunnistaminen tulisi tehdä sidosryhmien vuorovaikutussuunnitelman laatimisen yhteydessä. On tärkeä erottaa, että konfliktin osapuolet eivät ole yrityksen sidosryhmiä, vaan konfliktin sidosryhmiä.

      Konfliktikartoitus yksinkertaistaa konfliktia kuvaamalla:

      1. osapuolet ja heidän ”valtansa” tai vaikutuksensa konfliktiin
      2. osapuolten yhteyden toisiinsa
      3. konfliktin teeman tai ongelmakohdat.

      
      3. Konfliktien ehkäiseminen ja lieventäminen

      3.1. Ymmärrä paikallisten konfliktien dynamiikka eli havaitun konfliktin kehittyminen ajan myötä

      • Konfliktidynamiikka tulisi kuvata ja sitä tulisi seurata säännöllisesti, koska näin voidaan kenties havaita muuten ennakoimattomia muutoksia

      
      3.2. Tunnista konflikteihin liittyvät riskit (sekä yrityksen että sidosryhmien näkökulmasta) ja kyseisten konfliktien syyt

      • Konfliktien ja niihin liittyvien riskien tiedostaminen on ainoa keino, jolla yritys voi varoa konflikteja liiketoiminnassaan
      • Yritysten tulee ymmärtää, että niiden toiminta voi myös aiheuttaa konflikteja (konfliktit eivät ole pelkästään ulkoinen ongelma)

      • Riskien tunnistuksen tulisi rakentua alueen profiloinnin sekä kysymysten ja vaikutusten arvioinnin pohjalle, ja tietoja tulisi täydentää palautejärjestelmän tiedoilla.

      • Esimerkkejä konfliktien riskeistä kaivokselle
        • Turvallisuus (suuremmat kustannukset)
        • Riskienhallintakustannukset (esim. vakuutukset)
        • Materiaalihävikit (tihutyöt)
        • Tuotantoon liittyvät kustannukset (tuotannon keskeytyminen/häiriintyminen, laajentumisen estyminen)
        • Henkilöstökulut (mm. turvallisuus, hyvinvointi)
        • Lakikulut (mm. oikeudenkäynnit)
        • Mainekustannukset (negatiivinen maine)
        • Sosiaalisen toimiluvan heikkeneminen
      • Esimerkkejä toiminnan tai ympäristövaikutuksista, jotka voivat altistaa konflikteille:
        • Alueiden lunastaminen
        • Epäreilut palkkaus/hankintaperiaatteet
        • Toiminnan muutoksesta johtuva työttömyys
        • Maankäytön ristiriidat
        • Rikastushiekka-altaat tai valutukset vaikuttavat vedenlaatuun ja kalakantoihin.

      3.3. Suunnittele ja toteuta ehkäisy- ja/tai lievennysstrategioita.

      Konfliktin luonteesta tai vaiheesta riippuen sitä voidaan lähestyä joko ehkäisemällä tai lieventämällä. Oheisessa taulukossa on esitetty esimerkkejä konfliktien ehkäisyyn ja hallintaan.

      Oheisessa taulukossa on esitetty esimerkkejä konfliktien ehkäisyyn ja hallintaan.

      

    • 6.4.2. Case-tapaukset

      • 6.4.2.1. Kolmannen osapuolen fasilitoimat prosessit

        

  • 6.5. Kuntien varautuminen ja investoinnit

    Kuntien varautuminen kaivostoiminnan alusta alkaen on ensiarvoisen tärkeää. Kunnan tulee valmistautua kaivoksen ympäristöllisiin, sosiaalisiin ja taloudellisiin vaikutuksiin jo ennakolta. Kaivostoimijan on hyvä tavata kuntapäättäjiä varhaisessa vaiheessa, jotta he ymmärtävät mitä kaivoksen tulo alueelle tarkoittaa.

    • Kaivostoiminnan aikana kunta voi järjestää mm.
      koulutustarpeen kartoitusta ja tämän perusteella koulutuksen järjestämistä
    • tiedottamista ja mainontaa mm. kaivoksen tarjoamista työpaikoista
    • kaivosrahaston perustaminen ja hallinnointi, mistä hyötyy sekä kaivos että kunta
    • tukijärjestelmiä asumiseen ym.

    Kaivoksen toimiessa kunnalla täytyy olla jatkuva keskusteluyhteys kaivokseen, jotta mahdollisiin muutoksiin sen toiminnoissa pystytään varautumaan myös kunnassa. Paikallisesti pienellä paikkakunnalla tehtävät toimenpiteet tulevat hyvin nopeasti näkyville, esimerkiksi kairauskoneen liikkuminen tiedetään varsin tarkasti. Varausilmoituksen jättövaiheessa tai viimeistään malminetsintälupaa haettaessa tulisi aloittaa paikallinen sidosryhmäyhteistyö ja informoida paikallisasukkaita.

    Kunnan rooli on monintavoin korostuneessa asemassa kaivostoiminnan tullessa alueelle. Kunnan kannalta keskeistä on selvittää miten alueen omat toiminnot ja erityispiirteet sekä arvot muuttuvat kaivostoiminnan myötä. Lisäksi tulee kehittää näiden asioiden käsittelyyn soveltuvia keskustelumahdollisuuksia ja hallintakeinoja kunnan omaan käyttöön.

    Kaivosta suljettaessa kunnalla ja kaivostoimijalla tulee olla jo varhaisessa vaiheessa laadittu yhteinen exit-suunnitelma kaivosalueen jatkomahdollisuuksista ja niiden toteuttamisvaatimuksista. Jatkuva keskusteluyhteys takaa myös sen, ettei kunta jää yksin mahdollisten riskien arvioinnissa ja haitallisten vaikutusten lieventämisessä.

    • 6.5.1. Kunnan houkuttelevuus ja palvelujen tarjonta

      Kunnat houkuttelevat kaivostoimintaa alueelle usein infrastruktuurin ja palveluiden tarjoamisella. Kuntien investoinnit tulee arvioida tarkoin eikä velka-astetta tulisi nostaa liian korkeaksi. Palveluiden tarjonta tulee vastata realistista kysyntää, ja suunnitelmat tulee tehdä läheisessä yhteistyössä kaivosyhtiön kanssa. Kuntien suunnitelmissa tulee huomioida myös kaivostoiminnalle tyypilliset muutokset, jotta palvelut eivät olisi pitkää aikaa vajaa käytöllä. Alla on lueteltu muutamia esimerkkejä kuntien tarjoamista palveluista kaivostoimintaan liittyen:

      • Päivähoito
        Kaivostyöntekijöiden määrän kasvu saattaa aiheuttaa tarpeen lisätä kunnan päivähoitopaikkoja. Koska kaivostyötä tehdään 2- tai 3-vuorotyönä, on myös päivähoitoon ympärivuorokautisesti avoinna oleville päiväkodeille tarvetta. Palvelukapasiteetin suunnittelussa on huomioitava hoitotarpeiden äkilliset muutokset, jotta päivähoitokapasiteetti ei kasva liian suureksi.
      • Kouluopetus
        Koulujen opetusta ja tarvetta täytyy usein sopeuttaa uusien kaivostyöntekijöiden perheiden muuttamiseen alueelle. Muun muassa uusille opetuskielille voi tulla tarve kaivostoiminnan käynnistyttyä alueella.
      • Teollisuustilat, hallit
        Kunta voi tarjota myös palveluita, mitkä normaalisti eivät ole kunnan perustoimintaa. Esimerkiksi teollisten palveluiden tuottajayritykset tarvitsevat hallitilaa, millaista kunnilla harvoin on kuitenkaan valmiina tarjolla.
      • Työvoima
        Yleensä aina kaivostoiminnan tulo alueelle lisää tarvetta teolliselle työvoimalle. Mahdollisimman monen kaivoksen työntekijän tulee olla paikallisia, jotta verotulot ja palveluiden hyödyntäminen jäisivät kaivoskuntaan.

    • 6.5.2. Kaavoittaminen ja luvat kaivostoimintaan liittyen

      Pienissä kuntaorganisaatioissa kaivoshankkeiden erilaiset lausunnot, sekä kaavoitukseen ja lupiin liittyvät asiat voivat ylikuormittaa kunnan virkamiehiä. Kaivostoimijan tulisi kiinnittää huomiota hankemateriaalin laatuun ja mm. kääntämiseen suomen kielelle, jotta turhilta viivytyksiltä tai väärinymmärryksiltä vältytään.

      Kaavoitusta ohjaa maankäyttöintressien yhteensovittaminen, ja näiltä osin kaavoitusta suunniteltaessa kaavaan merkittävän kaivosalueen läheisyyteen ei tule osoittaa kaivoksen haitallisille vaikutuksille alttiita maankäyttömuotoja. Kaavaan voidaan myös sisällyttää sellaisia määräyksiä, mitkä edesauttavat kaivoksen suojavyöhykkeiden muodostumisen kaivoksen ympärille. Näin kaivoksen vaikutuksille ns. herkkiä alueita voidaan suojata.

      Kuntien maankäytön suunnittelu, kaavoitus sekä infrastruktuurin rakentaminen edellyttävät pitkäjänteistä toimintaa kaivosyhtiön kanssa sekä vaatii useamman vuoden vuorovaikutusta.

      

      Kuva: Kaavio viranomaisvaiheista (Lähde: Suomen luonnonsuojeluliitto, Tietopaketti kaivoslaista ja kaivoshankkeiden viranomaisvaiheista)

      Lisämateriaalia

      Kaivos- ja malminetsintälupa (TUKES)

      Tietopaketti kaivoslaista ja kaivoshankkeiden viranomaisvaiheista (SLL 2013)

    • 6.5.3. Asuntotarjonta kunnissa

      Asuntotuotanto on usein harvaan asutuilla paikkakunnilla haaste kaivostoiminnan aloittamisessa. Asuntorakentaminen ei yleensä houkuta rakennuttajia tai kiinteistösijoittajia, koska kyseessä on usein hetkellinen kysynnän kasvu. Näin ollen toteutusvastuu asuntotuotannosta jää kunnalle, mikäli kaivostoimijan kanssa ei ole päästy sopimaan yhteisistä kiinteistö- tai asunto-osakeyhtiöistä. Rakennuttajia alueelle kannattaa houkutella mm. matkailurakentamisella tai vastaavalla lisärakentamisella.

      Kaivospaikkakunnilla tulee tehdä selvitykset alueen asuntotilanteesta, ja esimerkiksi vuokratalojen käyttöasteesta. Mahdollisesti vuokra-asuntojen alhaista kysyntää voidaan hyödyntää asuntopulan ratkaisemiseksi, jolloin vältytään suurilta taloudellisilta panostuksilta asuntorakentamiseen.

      Rakentamistarpeet tulee olla mahdollisimman pitkälle suunniteltuja, ja hankkeen edetessä näitä suunnitelmia on päivitettävä.

    • 6.5.4. Kunnan elinkeinostrategia

      Kunnan elinkeinostrategian tulee kehittää kunnan elinkeinoelämän, yritysten ja kunnan yhteistyötä. Elinkeinostrategia tekee päätöksenteosta suunnitelmallista ja johdonmukaista. Se helpottaa asioiden läpivientiä sekä kunnan budjetointia. Elinkeinostrategiaa tulee päivittää säännöllisin väliajoin, ja siinä tulee huomioida kunnan elinkeinoissa tapahtuvat muutokset. Elinkeinojen kehittämiseksi elinkeinostrategiasta on oltava yhteisymmärrys ja siihen liittyviin hankkeisiin on sitouduttava. Kunnan tulee olla selvillä kaivosyhtiön näkemyksistä ja kaivostoiminnan vaikutuksista kuntaan.

      Kunnan elinkeinostragiassa tulee kuvata nykytila sekä tulevaisuuden tavoitteet. Lisäksi strategiassa esitetään keinoja miten tavoitteisiin päästään ja kuinka asioiden kehittymistä ja strategian käytännön toteutumista seurataan.

      Kunnan tulee keskittyä perustehtäviinsä ja pitää yllä omia toimintatapojaan. Elinkeinostrategia auttaa johdonmukaisessa kunnan kehittämisessä. Kaivostoiminta tulee huomioida kunnan elinkeinostrategiassa, koska siihen tyypilllisesti kunnan alueella kohdistuu erilaisia mahdollisuuksia ja uhkia. Kaivostoiminta tuo alueelle työpaikkoja ja palveluita, mitkä ovat avainasemassa kuntien houkuttelevuudessa. Mahdollisesti kaivostoiminta vaikuttaa myös paikalliseen infraan sekä mm. koulutusmahdollisuuksiin. Kokonaisvaltainen kuntasuunnittelu ja elinkeinostrategia seuraa kaivosten toimintaa ja tarpeen mukaan muuttaa toimintaansa sen mukaisesti kuitenkin pitäen kiinni omasta identiteetistään ja välttäen turhia riskejä. Kunnan infrastruktuurin ja elinkeinojen suunnittelu tulee olla tasapainoista, välttäen liian suurta panosta vain yhteen elinkeinoon.

    • 6.5.5. Investointien etupainotteisuus ja rahoitusmallit

      Kuntien tekemät kaivostoimintaan liittyvät investoinnit ovat perinteisesti etupainotteisia. Investointilaskelmien yhteydessä tulee selvittää kassavirran ajoittuminen eri vuosille. Kaivoshankkeen taloudellisia hyötyjä kunnalle tulee myös selvittää erikseen rakennus- ja tuotantovaihetta koskien.

      Kaivosrahasto on yksi esimerkki erilaisista rahoitusmalleista kaivostoiminnassa. Kaivosrahasto voi muodostua tuloveron pohjalta laskennallisesti määräytyvään osuuteen kunnan palveluista. Panostusmuoto voi olla myös alkupääomana sijoitettu rahoitusosuus, jonka käyttämättömälle osuudelle voidaan saada sijoitustuottoja. Kaivosrahaston muotona tulisi olla säätiö tai rahasto, ja siihen voidaan kerätä pääomia myös muulta yrityssektorilta. Rahasto voi tarvittaessa antaa start up -lainoitusta mm. teollisuuspalveluyrityksille. Kunta ja kunna osakkuusyhtiöt eivät voi sijoittaa rahastoon EU:n De Minimis -säännöstön perusteella.

      

      Kuva: Kaivosprojektin rahoitus. (Lähde: Niemi T., 2011, Kaivosrahoituksen selvitysmiestehtävä. Dnro TEM/3385/06.02.01/2010)

  • 6.6. Urakoitsijoiden hallinta

    Tämä työkalu auttaa huomioimaan urakoitsijoiden hallintaan liittyviä seikkoja. Kaivostoiminnassa urakoitsijoilla on useita erilaisia tehtäviä:

    • EPCM-urakat (engineering, procurement & construction management)
    • säännöllisestä huoltotoimesta vastaaminen
    • kaivospalvelut
    • jatkuvat erityisosaamiseen liittyvät palvelut
    • turvallisuus, muonitus, puutarhojen hoito, ja muut yleispalvelut.

    Urakoitsijoiden hallinnassa ja toimitusketjuun liittyvissä asioissa tulee huomioida urakoitsijoiden sosioekonomiset vaikutukset ja sosiaalinen suorituskyky. Jos urakoitsijoihin liittyy sosiaalisia ongelmia, niin on todennäköistä että toimivaa kaivosyhtiötä syytetään asiasta. Näin ollen on kaivosyhtiön velvollisuus huolehtia siitä, että urakoitsijoihin liittyvät sosiaaliset kysymykset hallitaan ammattimaisesti. Sitä voidaan verrata turvallisuuden hallintaan.

    Erityisesti seuraaviin asioihin tulee kiinnittää huomiota:

    • tunnistaa tai hallita toimintansa vaikutusta sidosryhmiin
    • tehdä sidosryhmäyhteistyötä
    • käsitellä palautteet ja valitukset
    • tunnistaa mahdollisuuksia vahvistaa yrityksen paikallista sosiaalista toimilupaa.

    • 6.6.1. Sosioekonomisia vaikutuksia urakoitsijoihin liittyen

      Yleensä urakoitsijoiden hyödyntäminen lisää projektin lähialueen ulkopuolelta tulevien työntekijöiden määrää projektialueella. Tähän voi liittyä useita vaikutuksia, joita tulisi hallita:

      • Paikallisten ja urakoitsijoiden välien kiristyminen taloudellisista syistä, etenkin jos vauraus jakautuu epätasaisesti tai paikallisalueella vallitsee korkea työttömyys
      • Urakoitsijoiden epäsopimaton käytös ja niistä johtuvat ristiriidat
      • Paikallisiin palveluihin kohdistuvan paineen lisääntyminen
      • Asuntopula
      • Paikallistalouden nousu- ja laskusuhdanteen vaihtelu.

      Mahdollisia myönteisiä vaikutuksia:

      • paikallisalueen työllisyyden kasvu
      • paikallisalueen osaamisen ja koulutusmahdollisuuksien paraneminen
      • hyödykkeiden ja palvelujen kysynnän kasvu paikallisalueella ja siihen liittyvät epäsuorat työllistymismahdollisuudet

    • 6.6.2. Sosiaaliset suorituskykyvaatimukset urakoitsijoiden hankintaprosessissa

      Urakoitsijat tulisi tehdä mahdollisimman aikaisessa vaiheessa tietoisiksi vaatimuksista liittyen sosiaalisiin toimintamalleihin. Asioiden huomiointi/sisällyttäminen urakoitsijoiden toimintaan on hyvin haastavaa, jos asioita ei sisällytetä sopimuksiin. Jos vaatimuksia yritetään saada jälkikäteen mukaan, seuraa yleensä viivytyksiä ja kustannuksia.

      Urakoitsijoiden hallinnassa tulee huomioida kansainväliset standardit, kuten rahoituskriteerit (IFC) sekä työvoimaan ja työolosuhteisiin liittyvät standardit (ILO).

      Seuraavaksi esitellään tarvittavat tehtävät/toimenpiteet, jotka tulisi suorittaa ulkoistamis- ja urakoitsijasopimusprosesseissa.

      Riippumatta siitä, millä tasolla hankintapäätökset tehdään, yhteiskuntavastuun suorituskyvystä vastaavien henkilöiden tulisi osallistua riskien ja mahdollisuuksien tunnistamiseen.

      1. Sosiaalisen lisäarvon tunnistaminen hankintaprosessissa

      Hankintaprosessissa tulee tunnistaa, voiko kyseinen hankinta tai palvelu tuoda paikallisesti positiivista yhteiskunnallista hyötyä. Arvioinnin tekemiseen kaivosyrityksellä tulisi olla tietoa alueen nykytilasta. Mikäli hankinnalla ei ole merkittävää yhteiskunnalista vaikutusta, voi hankintaa jatkaa ilman muita toimenpiteitä. Jos taas vaikutuksia mahdollisesti on, otetaan hankinnassa huomioon seuraavissa kappaleissa esitetyt asiat.

      2. Potentiaalisten sosiaalisten vaikutusten tunnistaminen

      Tässä vaiheessa identifioidaan vaiheessa 1 tunnistettujen ja profiloitujen aktiviteettien sosiaaliset vaikutukset. Ne tunnistetaan erilaisiin työpaketteihin liittyen (esim. siivous, tienrakennus, jne.) Lisäksi tavoitteena on tunnistaa, miten paikallinen hankinta voi edistää sosiotaloudellisten hyötyjen tuottamista paikallisesti.

      Seuraavassa on listattu yleiset vaikutukset, jotka voivat ilmetä urakoitsijoihin liittyen:

      • työnhakijatulvan hallinta
      • sosiaalisten ongelmien lisääntyminen
      • asuminen ja majoitus
      • kasvanut paine paikallisille palveluille ja infrastruktuurille
      • kulttuuriset ja uskonnolliset herkkyydet
      • mahdolliset jännitteet/konfliktit urakoitsijatyöntekijöiden ja paikallisasukkaiden välillä
      • paikallisen työllisyysasteen paraneminenpaikallisväestön taitojen ja kokemuksen lisääntyminen
      • kasvanut hyödykkeiden ja palveluiden kysyntä ja siihen liittyvä työllisyyden lisääntyminen.

      3. Tunnista sosiaaliset vaatimukset, pyydä tietoja ja esivalitse urakoitsijat

      Seuraavaksi yhtiö määrittää, millaista sosiaalisen suorituskyvyn tasoa edellytetään. Tämä tehdään yhtiössä korkealla tasolla (esim. perustetaan sosiaalisen suorituskyvyn standardi, määritetään vastuut ja resurssit).

      Vaatimukset voidaan sisällyttää urakoitsijoiden tietopyyntö- ja seulontaprosessiin. Näin urakoitsijat saavat mahdollisuuden demonstroida kykyjään ja kokemustaan niihin liittyen.

      Esimerkkejä pyydetystä tiedosta:

      • ILO:n standardien ja kansallisen lainsäädännön noudattaminen
      • asianmukaisten resurssien ohjaaminen sosiaaliseen suorituskykyyn ja sisäinen koulutus
      • paikallisyhteisöjen saamien hyötyjen maksimointi ja haitallisten vaikutusten minimointi esim. paikallisten hankintapäätösten, työllistämisen ja koulutuksen kautta
      • aikaisempi kokemus toiminnasta samanlaisissa tilanteissa ja paikallisalueen saamien hyötyjen maksimoinnista
      • toimintaohjeet ja lähestymistavat mahdollisten negatiivisten sosiaalisten vaikutusten hallintaan, esim. alkoholinkäyttöä tai leirimuotoista työsuhdeasumista koskevat toimintaohjeet
      • sisäiset ja ulkoiset asiakirjat ja raportit työntekijä- ja yhteisösuhteista
      • todisteet siitä, että yhteiskuntavastuun hallintajärjestelmät on rakennettu sisään yleiseen projektinhallintaan.

      Seulonta/urakoitsijoiden esivalinta

      Yrityksen ja sen emoyhtiön toimitusketjun kestävästä kehityksestä vastaavien henkilöiden tulisi osallistua urakoitsijoiden esikarsimiseen. On mahdollista, että urakoitsijat, jotka täyttävät ei-sosiaaliset suorituskykyvaatimukset (esim. laatu, tekniikka, jne.), eivät kuitenkaan täytä sosiaalisia vaatimuksia. On varmistettava, että sosiaalisilla vaatimuksilla on sopiva painoarvo urakoitsijoiden esivalinnassa.

      Yritykset, jotka eivät täytä sosiaalisia vaatimuksia tai eivät ole halukkaita parantamaan toimintaansa vaaditulle tasolle kaivosyhtiön tukemana, eivät sovi urakoitsijoiksi, muuten yhtiölle voi koitua juridisia ja mainesidonnaisia seuraamuksia.

      4. Yhteiskuntavastuun vaatimusten sisällyttäminen tarjouspyyntöihin

      A. Valmistele tarjouspyynnön dokumentaatio

      Jos relevanttia, urakoitsijoille tulisi antaa tiedoksi:

      • paikallisen sosioekonomisen kontekstin kuvaus (esim. sosiaalisten vaikutusten arvioinnin tulokset)
      • yrityksen toiminnan mahdolliset vaikutukset ja mahdolliset sosiaalisen vastuun strategiat
      • noudatettavien standardien ja määräysten kuvaus, ml. kansallinen ja kansainvälinen lainsäädäntö
      • yrityksen asiaankuuluvat sisäiset standardit ja ohjeet

      Suurta pääomaa edellyttävien hankkeiden dokumentaatioon tulee sisältyä rakennustöiden johtosuunnitelma, joka on laadittu osana hankkeen ympäristövaikutusten ja sosiaalisten vaikutusten arviointia (YVA).

      Tarjouspyynnöissä/tarjousprosessiin liittyvissä asiakirjoissa tulisi sekä tarjota että pyytää urakoitsijalta tietoja sosiaalisesta suorituskyvystä. Pyydettyjen tietojen määrä on suhteutettava kategoriaan ja sopimustyyppiin, hankintaan liittyviin vaikutuksiin ja urakoitsijalta odotettavaan vastuun tasoon.

      Kaikkien merkittävien rakennustoimien vaikutusten arviointiin tulee sisältyä yksityiskohtainen urakoitsijoiden hallintasuunnitelma, jonka riittävyys on varmistettava vertaamalla sitä tämän työkalun vaatimuksiin.

      Potentiaalisilta urakoitsijoilta esimerkiksi kysyttäviä tietoja:

      • todistus työturvallisuutta ja -terveyttä koskevan lainsäädännön noudattamisesta ja turvallisuus- ja työterveysriskien onnistuneesta hallinnasta
      • sidosryhmäyhteistyön tekniikat, mukaan lukien valitusten ja epäkohtien käsittelyprosessit, mikäli urakoitsijan tarvitsee huolehtia niistä
      • urakoitsijan paikallista työhönottoa, koulutusta ja hankintoja koskevat toimintaohjeet ja kokemus
      • työvoiman eettiset toimintaohjeet ja niiden noudattamisen varmistava hallintasuunnitelma
      • todistus kansallisen työ- ja sosiaalilainsäädännön noudattamisesta
      • esimerkkejä samankaltaisiin hankkeisiin aiemmin laadituista suunnitelmista, esim. työvoiman hallinta- ja kehityssuunnitelma, majoitussuunnitelma, jne.

      Jos sosiaaliset vaikutukset liittyvät todennäköisesti tiettyyn asiaan (esim. iso väliaikaisten työntekijöiden määrä) tarkentavia tietoja voi olla tarpeen kysyä:

      • miten urakoitsija takaa asianmukaisen sosiaalisen vastuun hallinnan ja muiden taitojen saatavuuden (esim. keskustelutuki, terveydenhoito)
      • urakoitsijoiden käsitys siitä, millaisia sosiaalisia ja yhteisöllisiä ongelmia on käsiteltävä ja ehdotetut käsittelytavat
      • näyttöä siitä, miten tietyt kansalliset standardit tullaan täyttämään
      • ehdotettu lähestymistapa asumisen järjestämiseen ja hallinnointiin sekä työvoiman eettiset toimintaohjeet.

      Urakoitsijoilla olisi hyvä olla erillinen budjetti yhteiskuntavastuun asioihin liittyen.

      B. Saapuneiden tarjousten arviointi

      Yhtiön on tärkeä osallistua tähän, jos merkittäviä sosiaalisia vaikutuksia on odotettavissa. Valittu metodi riippuu kokonaisvaltaisesti valitusta arviointiprosessista.
      Tarjoukset tulisi arvioida suhteessa pyydettyihin tietoihin. Tähän liittyen avainindikaattorit ovat:

      • osoitukset aiemmasta kokemuksesta
      • konkreettiset sitoumukset
      • sosiaaliseen vastuuseen kohdennetut resurssit.

      5. Tunnista urakoitsijan puutteet sosiaalisiin vaikutuksiin liittyen ja sovi jatkotoimista

      Jos sopimusta tehdessä urakoitsijalla on selkeitä puutteita sosiaalisiin vaikutuksiin liittyen, tulisi sopia siitä, miten asia korjataan. Urakoitsija voi joko sitoutua valmiuksiensa kehittämiseen tai urakoitsija voi jakaa vastuu yhdessä kaivosyhtiön kanssa. Vastuiden määrittämisessä tulee huomioida:

      • Urakoitsijan kokemus (yhteiskuntavastuusuunnitelmien toimeenpanosta ja/tai urakoitsijalla siihen käytössä olevista resursseista).
      • Sopimuksen kesto (työn lyhyt-/pitkäkestoisuus, jos lyhytkestoista, niin kaivosyhtiön voi olla järkevä ottaa vastuu joistain osista, esim. sidosryhmäyhteistyöstä, jotta urakoitsijat kokevat olevansa osa pitkäkestoista prosessia).
      • Sopimuksen koko ja urakoitsijan aikomukset alihankintaan. Jos urakoitsijalla ei ole kykyä alihankkijoidensa yhteiskuntavastuusuorituskyvyn hallintaan, kaivosyhtiö voi joutua ottamaan roolia.

      6. Viimeistele yhteiskuntavastuun hallintasuunnitelma ja ennakkotoimet

      Urakoitsijakohtaisen suunnitelman tulee tarkentaa relevanttien kysymysten osalta kuka on vastuussa mistäkin:

      • työvoiman palkkaaminen ja hankinnat paikallistasolla
      • työntekijöiden tietoisuuden lisääminen ja koulutusohjelmat
      • majoituksen järjestäminen ja hallinnointikäytännöt
      • turvallisuus- ja työterveysohjelmat
      • yhteisösuhteiden ja valitusten käsittelykäytännöt
      • tarpeellisiksi katsotut ongelmien lieventämistoimet.

      Tapauksesta riippuen urakoitsijoiden toimintaan liittyvät ennakkotoimet voivat sisältää:

      • urakoitsijoiden kouluttamisen hallinnon strategioiden toteuttamiseen (esim. valitusten käsittelyprosessit)
      • perehdytystä olemassa oleviin hallintajärjestelmiin (esim. sidosryhmäyhteistyö)
      • hallintajärjestelmien ja suunnitelmien laatimista yhdessä urakoitsijoiden kanssa
      • urakoitsijatiimin perehdyttämistä paikallisiin yhteisöihin, niihin liittyviin sidosryhmiin ja erityiskysymyksiin.

      7. Urakoitsijoihin liittyvien sosiaalisten asioiden hallinta ja seuranta

      Varmistetaan seuraavin keinoin, että sovitut sitoumukset toteutuvat sopimuksissa:

      • Etenemisen seurantatapaamiset
        Säännöllisten etenemisen seurantatapaamisten yhteydessä keskustellaan yhteiskuntavastuun toteutumisesta.
      • Seuranta, arviointi ja raportointi
        Seuranta ja raportointiohjelmasta tulisi sopia yhdessä urakoitsijan kanssa. Toimijan tulisi työskennellä urakoitsijan kanssa hallintajärjestelmän käyttöönottamiseksi, jatkuvan parantamisen edistämiseksi niiltä osin kuin tarpeellista.

    • 6.6.3. Case-tapaukset

      • 6.6.3.1. Urakoitsijoiden hallinnan protokolla

        

  • 6.7. Porotalous

    Poronhoito on merkittävä ja pitkän historian omaava maankäyttömuoto koko poronhoitoalueella. Erityisesti pienemmissä pohjoisen kylissä se on tärkeä työllistäjä ja kylien elinvoimaisuuden ylläpitäjä. Poronhoito on vanhin Pohjois-Suomessa edelleen harjoitettavista elinkeinoista; sen merkitys suomalaiselle ja saamelaiselle kulttuuriperinteelle ja -maisemalle on korvaamaton. Laajojen maa-alueiden käyttäjänä se on kuitenkin altis muun maankäytön vaikutuksille, joten poronhoitoalueella tapahtuva maankäytön suunnittelu on elinkeinon ja kulttuuriperinnön jatkuvuuden kannalta äärimmäisen keskeinen kysymys/asia.

    Poronhoitoalue on poronhoitolailla (PHL 848/1990) määritelty poronhoitoa varten tarkoitettu alue. Poronhoitoalueen koko on 122 936 neliökilometriä eli 36 % Suomen pinta-alasta. Poronhoitoalue kattaa Lapin maakunnan (Kemi-Tornion aluetta lukuun ottamatta) sekä pohjoisosat Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnista. Suomen poronhoitoalue on jaettu 54 paliskuntaan. Paliskunnat ovat pinta-aloiltaan ja poromääriltään erikokoisia poronhoitoyksiköitä.

    Poronhoito-oikeus ja siihen kiinteästi kuuluva porojen vapaa laidunnusoikeus on ikiaikainen, poronhoitolailla turvattu, erityinen nautintaoikeus. Se on voimassa koko poronhoitoalueella maan omistus- ja hallintaoikeudesta riippumatta (PHL 3 §). Poronhoitolain 53 §:n mukaisesti valtion maita koskevia, poronhoidon harjoittamiseen olennaisesti vaikuttavia toimenpiteitä suunniteltaessa on aina neuvoteltava asianomaisen paliskunnan edustajien kanssa. Paliskuntaa neuvotteluissa edustaa poroisäntä. Erityisellä poronhoitoalueella valtion maata ei saa käyttää sillä tavoin, että siitä aiheutuu huomattavaa haittaa poronhoidolle (PHL 2 §).

    Porotalous tulee huomioida sidosryhmäyhteistyössä, mikäli
    1) kaivos sijaitsee poronhoitoalueella tai
    2) kaivoksen vaikutukset kohdistuvat porotalouteen.

    

    Kuva: Poronhoitovuoden kierto, syyserotus / vasan merkintä kesällä. (Lähde: Paliskuntain yhdistys)

    

    Lisämateriaalia

    Poronhoitoon liittyviä hyviä toimintamalleja
    Paliskuntain yhdistyksen internet-sivut
    PORO YVA-opas

     

    • 6.7.1. Case-tapaukset

      • 6.7.1.1. Poronhoitoon liittyviä hyviä toimintamalleja

        Poronhoitoon liittyvien vaikutusten arvioinnissa riittävä ja perusteellinen pohjatieto alueen nykytilasta on välttämätöntä. Nykytilatieto on se, mihin hankkeeseen liittyvässä ympäristövaikutusten arvioinnissa (YVA) ja kaavoissa toteutusvaihtoehtojen vaikutusten arviointi pohjautuu. Dokumentoitu tieto poronhoidon toiminnasta ja porojen laidunnuksesta hankealueella on tärkeää myös, kun alkaneen toiminnan vaikutuksia seurataan. Perusselvitykset poronhoidon kannalta on kohdistettava laajalle alueelle: ainakin koko paliskuntaan, jonka alueella hanke sijaitsee. Hankkeella on todennäköisesti vaikutuksia myös varsinaisen hankealueen ulkopuolella. Joissakin tapauksissa selvitykset tulee ulottaa useisiin paliskuntiin. Laajoissa hankkeissa poronhoitoon liittyvistä selvityksistä on hyvä tehdä oma erillisraportti.

        Poronhoitoon kohdistuvia vaikutuksia arvioitaessa olisi hyvä selvittää seuraavia perusasioita (aineistot ja menetelmät):

        • Paliskunnan perustietoja (porot, poronomistajat, liikenne- ja petovahingot) ja sijoittuminen poronhoitoalueella sekä poronhoidon toiminnan erityispiirteet (tilastot, julkaisut, haastattelut)
        • Poronhoidon toiminnan luonne hankealueella ja koko paliskunnassa (porotalouden paikkatietoaineisto, karttatyöskentely, GPS-panta-aineistot, haastattelut)
        • Poronhoidon perusinfrastruktuurin kuvaus hankealueella ja koko paliskunnassa (porotalouden paikkatietoaineisto, karttatyöskentely, haastattelut)
        • Hankealueen sijoittuminen porojen laiduntamiseen ja muuhun toimintaan nähden (porotalouden paikkatietoaineisto, karttatyöskentely,haastattelut, GPS-panta-aineistot)
        • Laiduninventointitieto paliskunnan laitumista (Luonnonvarakeskus, LUKE)
        • Porotiheystieto hankealueelta (esim. lähimmän erotusaidan porojen käsittelytiedot tai haastattelut)
        • Alueen merkitys poroelinkeinon näkökulmasta: miten keskeinen alue on paliskunnan toiminnalle, miten suuri osa paliskunnan poroista laiduntaa/käsitellään alueella, miten suurta osaa poronomistajista hanke koskee suoraan? Mikä on esim. lähimmän erotusaidan merkitys (pääaita vai vähemmän käytetty)? (em. aineistot, poroisännän haastattelu )
        • Hankealueen maanomistus: vaikuttaa poronhoitoalueen eri osissa esimerkiksi paliskunnan korvaamisvelvoitteeseen porojen aiheuttamista vahingoista, viranomaisten neuvotteluvelvollisuuteen (PHL 53§), ym.
        • Saamelaisten kotiseutualueella lisäksi eri tokkakuntien eli siidojen perustiedot ja niiden alueen käyttö, saamelaisten perinteisen poronhoitotavan eli vapaasti laiduntavan poronhoidon asema alueella, laidunkiertojärjestelmä, sekä kesä- ja talvilaidumet, ja vasomis- ja rykimäalueet. Saamelaisalueen paliskunnat koostuvat useasta eri tokkakunnasta. Tokkakunnat paimentavat porojaan eri alueilla, jolloin olisikin tärkeää selvittää vaikutukset laajasti ottamalla yhteyttä kysyisen tokkakunnan poronhoitajiin poroisännän lisäksi. Vapaasti laiduntavassa poronhoidossa poro liikkuu vuoden ajan mukaan eri alueelta toiseen (laidunkiertojärjestelmä), jolloin eri alueiden riittävyys on korvaamatonta.

        Poronhoitoon liittyy myös muita hyviä toimintamalleja, joista on hyvä kysyä lisätietoa paliskunnilta ja Paliskuntain yhdistykseltä. Näiden toteutus on tapauskohtaisesti harkittava. Tällaisia ovat esimerkiksi:

        • kuinka suunnitella poronhoitolain (PHL 53 §) mukaisen neuvottelun ajankohta, sekä yhteensovittaa se YVA- ja kaavamenettelyjen kanssa
        • kuinka kytkeä selkeämmin ympäristövaikutusten ja porotalousvaikutusten arviointi toisiinsa (jäkälien ja sienten pitoisuuksien mittaaminen ja seuranta, muut poron ravintokasvit kaivostoiminnan vaikutusalueella) niin nykytila- ja vaikutusten arvioinneissa kuin seurannassa
        • satelliittimalmioiden hyödyntämisessä louhosten täyttö, jotta alue palautuu porotalouden käyttöön
        • vuotuisiin poronhoitotöihin(kustannuksiin) osallistuminen: esimerkiksi helikopterin käyttö, lisäruokinta- ja bensakustannukset, aitojen/kämppien rakentamis-/siirtokustannukset
        • sähkömaton käyttö kaivosalueen sisäänkäyntien porteille, jotta porot eivät kulkeudu kaivosalueen sisälle.

      • 6.7.1.2. Porojen GPS-pantaseuranta

        

  • 6.8. Saamelaisalueella erityisesti huomioon otettavat asiat

    Saamelaiset

    Saamelaiset ovat Euroopan unionin alueen ainoa alkuperäiskansa, jonka alkuperäiskansa-asema on vahvistettu Suomen perustuslaissa. Suomessa on noin 10 000 saamelaista, jotka jakautuvat pohjois-, inarin- ja kolttasaamelaisiin. Saamelaisten perinteisiksi elinkeinoiksi luetaan poronhoito, kalastus, metsästys, käsityöt ja keräily. Perinteisillä elinkeinoilla on edelleen suuri yhteisöllinen ja kulttuurinen merkitys saamelaisille

    Saamelaiskäräjät

    Saamelaiskäräjät ilmaisee saamelaisten virallisen kannan. Saamelaiskäräjät saamelaisten itsehallintoelin, ja sen tärkein tehtävä on toteuttaa saamelaista kulttuuri-itsehallintoa sekä turvata saamelaisen kulttuurin elinvoimaisuus. Saamelainen kulttuuri-itsehallinto koskee saamelaisten kotiseutualuetta, eli Enontekiön, Inarin ja Utsjoen kuntien alueet sekä Lapin paliskunnan alue Sodankylän kunnasta. Saamelaiskäräjien lisäksi kolttasaamelaisilla on oma, erillinen hallintoelimensä, kolttien kyläkokous koltta-alueella. Koltta-alueeseen kuuluu osia Inarin kunnasta.

    

    Saamelaiset ja kaivostoiminta

    Saamelaisten erityisoikeudet, intressit ja mahdolliset haavoittuvuudet on tärkeää huomioida kaivostoiminnassa. Monet alkuperäiskansat ovat historiallisista syistä epäedullisessa asemassa, minkä vuoksi niiden tilanteesta ja sitä koskevan tietoisuuden lisäämisestä sekä alkuperäiskansoja koskevien erityiskysymysten käsittelystä on tullut entistä tärkeämpää. Saamelaiskäräjien ja koltta-alueella kolttien kyläkokouksenkanssa käytävän yhteistyön tavoitteena on kehittää kunnioittavia ja pitkäkestoisia suhteita saamelaisten kanssa kaikkien osapuolten hyödyttämiseksi.

    Saamelaiset tulee huomioida sidosryhmäyhteistyössä, mikäli

    1) kaivos sijaitsee saamelaisten kotiseutualueella/koltta-alueella tai

    2) kaivoksen vaikutukset voivat kohdistua saamelaisten kotiseutualueelle/koltta-alueelle tai joilla voi olla huomattava merkitys saamelaisten oikeuksien (mm. maankäyttökulttuuri) kannalta alkuperäiskansana.

    Saamelaisten sekä saamelaisalueen maankäyttöä säätelevä lainsäädäntö kansallisella sekä kansainvälisellä tasolla

    A) Kansallinen lainsäädäntö

    • Perustuslaki
    • Laki Saamelaiskäräjistä
    • Luonnonsuojelulaki
    • Erämaalaki
    • Kaivoslaki
    • Vesilaki
    • Laki metsähallituksesta
    • Kolttalaki
    • Poronhoitolaki
    • Ympäristönsuojelulaki

    B) Kansainvälinen lainsäädäntö

    • KP-sopimus
    • TSS- sopimus
    • Biodiversiteettisopimus
    • Rotusyrjintäsopimus
    • Euroopan neuvoston sopimukset (Euroopan ihmisoikeussopimus, Vähemmistöpuitesopimus sekä Maisemayleissopimus)
    • YK:n julistus alkuperäiskansojen oikeuksista, painoarvo (Free, Prior and Informed Consent, FPIC

    Lisämateriaalia
    Saamelaiskäräjät

    • 6.8.1. Alkuperäiskansojen erityisaseman ja -oikeuksien tunnustaminen

      Alkuperäiskansakysymykset vaativat erityishuomiota seuraavista syistä:

      • monet alkuperäiskansat käyttävät maata perinteisiin elinkeinoihin ja päivittäiseen toimeentuloon
      • Luonto on saamelaisen yhteisön elinvoimaisuuden perusta, ja saamelaisilla on korvaamatonta tietoa sen monimuotoisuudesta pohjoisilla alueilla
      • alkuperäiskansoilla on kiinteät kulttuuriset siteet maahan, mukaan lukien erityisiin maisemiin sekä kulttuurillisesti tärkeisiin paikkoihin
      • alkuperäiskansoja yhdistää niiden kokema syrjintä, mikä on heikentänyt alueiden tarjoamien taloudellisten mahdollisuuksien hyödyntämistä
      • monien alkuperäiskansaryhmien sosioekonominen tilanne on heikko
      • jotkin perinteiset kulttuurit ovat alttiita alueelle suuntautuvan muuton vaikutuksille, erityisesti sosiaalisille vaikutuksille
      • monien alkuperäiskansaryhmien kulttuuriperintö on ainutlaatuista ja rikasta
      • erilaiset arvot: eri ryhmien suhtautuminen neuvotteluun ja sopimuksiin voi poiketa paljonkin valtaväestön suhtautumisesta
      • monilla alkuperäiskansoilla on erityinen lainsäädännöllinen asema

      Alkuperäiskansojen erityisaseman ja haavoittuvaisuuksien tunnistaminen on hyvin tärkeää, on vähintään tunnistettava lakiin tai yleiseen hyväksyntään perustuva suojeluasema. UN Guiding Principles on Business and Human Rights (2011) julistaa myös tätä.

      Potentiaalisia negatiivisia vaikutuksia kaivostoimijalle, jos tunnistamisessa epäonnistutaan:

      • oikeusongelmat hankkeiden kehitysvaiheessa
      • hankkeiden viivästyminen, etenkin jos yritys aliarvioi ajan, jonka alkuperäiskansaryhmät tarvitsevat neuvotteluun ja sopimusten tekemiseen
      • protestit ja tuotannon häirintä yrityksen toimipaikoissa tai ympäröivissä yhteisöissä
      • yrityksen maineen kärsiminen, joka voi vaikuttaa kaivostoiminnan rahoitusmahdollisuuksiin
      • kyvyttömyys hyödyntää alkuperäiskansayhteisöjen tietoja ja palveluja

       

    • 6.8.2. Yleiset yhteistyön periaatteet

      Konsultaation/kuulemisen ja suostumuksen periaatteet (Free, Prior and Informed Consent, FPIC):

      • Vapaasti (ei esteitä tai muita syitä, jotka estävät osallistumisen)
      • Etukäteen (niin aikaisin kuin mahdollista hankkeen suunnittelussa, riittävä aika päätöksentekoprosesseille), ja
      • Informoivasti (riittävästi tietoa vaikutuksista ymmärrettävässä muodossa, joka voidaan tarvittaessa huomioida päätöksenteossa)
      • Vastavuoroisesti (mahdollisuus mielekkääseen osallistumiseen päätöksissä, jotka koskevat suoraan alkuperäiskansoja; vaikutusten hallinta- ja vähennyskeinot, sekä hyötyjen jakaminen ja mahdolliset kompensaatiotoimet)

      Yhteenveto yhteistyön yleisistä periaatteista: (ICMM)

      • Valmistaudu huolella
      • Huomioi kulttuurierot
      • Ole rehellinen ja läpinäkyvä
      • Kasvata kykyä osallistua yhteistyöhön
      • Anna harkinta-aikaa
      • Ole johdonmukainen ja rakenna suhteita
      • Perehdy paikalliseen vuodenkiertoon
      • Kunnioita paikallisten tietämystä
      • Noudata huolellista kirjanpitotapaa
      • Osallista alkuperäiskansat niitä koskevaan päätöksentekoon

    • 6.8.3. Hallintasuunnitelma

      Mikäli kaivos sijaitsee saamelaisten kotiseutualueella/koltta-alueella tai kaivoksen vaikutukset voivat kohdistua saamelaisten kotiseutualueelle/koltta-alueelle tai joilla voi olla huomattava merkitys saamelaisten oikeuksien kannalta alkuperäiskansana, tulee laatia hallintasuunnitelma FPIC-periaatetta noudattaen, jossa se ottaa huomioon saamelaisille tärkeät asiat kaivostoiminnan eri vaiheissa. Hallintasuunnitelman laadinnassa ja toteuttamisessa on tarvittaessa noudatteva Akwé: Kon –ohjeita.

      Hallintasuunnitelma sisältää:

      1. Perustiedot alueesta ja aluuetta ja sen ympäristöä asuttavasta yhteisöstä, joihin toiminta vaikuttaa. Seuraavat seikat tulee huomioida:

      • sosiaaliset ja taloudelliset rakenteet, mekanismit ja instituutiot
      • kulttuurin traditiot, ominaispiirteet ja tavat
      • poliittiset ja/tai hallinnolliset rakenteet ja menettelyt (esim. naisten asema päätöksenteossa), ml. päätöksenteko- ja kiistojen ratkaisuprosessit
      • muut alkuperäiskansakulttuurin piirteet, joita on ymmärrettävä, kunnioitettava ja suojeltava,
      • riippuvuuden aste maasta ja luonnonvaroista
      • maanomistustavat
      • paikallisten kokemukset kaivostoiminnasta alueellaan, henkinen hyvinvointi

      2. Vaikutusten, riskien ja mahdollisuuksien analyysi

      • Esim. veden määrän väheneminen tai laadun heikkeneminen, tai monimuotoisuuden väheneminen voi olla merkittävä asia saamelaisille (voi vaikuttaa elinkeinoihin ja perinteisiin tapoihin)
      • Alkuperäiskansoilla tärkeää kulttuuri- ja ympäristötietoa
      • Uusissa projekteissa tulisi arvioida etukäteen kehitetyllä menetelmillä. Toiminnassa olevilla kaivoksilla ja erityisesti vanhemmilla, jotka eivät aikaisemmin ole huomioineet alkuperäiskansoja, heitä tulisi kuulla yhteiskuntavastuu-prosessissa tai erillisessä kuulemisessa

      3. Saamelaiskäräjien sekä muiden asianomaisten sidosryhmien (mm. kolttien kyläkokous, paliskunnat ja tokkakunnat) kanssa toteutettava sidosryhmäyhteistyöprosessi ja -suunnitelma, ml. valitusmekanismi

      • ei välttämättä erillinen prosessi muista sidosryhmistä, mutta erityispiirteet ja erityinen oikeusasema huomioitava
      • Vaikka laaja yhteistyö voi vaatia aikaa ja kustannuksia, siitä voi olla monia hyötyjä: parempi projektin suunnittelu, helpompi ja riskittömämpi projektin toteutus, sekä mainehyödyt.

      4. Vaikutusten, riskien ja mahdollisuuksien hallinta, lieventäminen ja optimointi

      • Tulee sisältää hallittavat vaikutukset, tavoitteet, hallintakeinot, suorituskykytavoitteet, käytettävät resurssit, roolit & vastuut, aikataulu, sekä avainindikaattorit (KPIt)
      • On tärkeä edistää molempia osapuolia hyödyttäviä suhteita: esim. virallinen sopimus siitä, miten saamelaiset hyötyvät toiminnasta.
        Impact and Benefit Agreements, IBAs Mahdollisia hyötyjä:
      • Taloudelliset sopimukset (osakkeet, rojaltit, osuudet voitoista,
        muut maksut)
        • Etuoikeutettu palkkaaminen / hankinta
        • Muut kompensaatiot (infra, koulut, klinikat, jne.)
        • Onnistuneiden sopimusten elementtejä (ICMM 2010):
          ➔ Kaikki osapuolet vahvistavat, että sopimuksen solmimisprosessi oli reilu ja tasapuolinen.
          ➔ Sopimuksiin sisältyy pitkän tähtäimen näkökulma
        • Joustavuus
        • Kaikki osapuolet ovat valmiita muuttamaan ja parantamaan sopimuksia
      • Toimia työntekijöiden ja urakoitsijoiden asianmukaisuuden varmistamiseksi
        • kulttuurienvälisen toiminnan koulutusohjelmat kaikille työntekijöille ja urakoitsijoille
        • varmistetaan, että työntekijät ja urakoitsijat ymmärtävät, mitä heiltä odotetaan
        • yritys puuttuu merkittäviin vaatimusten laiminlyönteihin kurinpidollisin toimin, joihin voi sisältyä myös työntekijän tai sopimusten irtisanominen
        • yritys takaa, että sen työntekijöiden, urakoitsijoiden, edustajien ja yhteisyrityskumppaneiden kanssa solmimat sopimukset määrittelevät niiden toiminnan asianmukaisesti

      5. Seuranta-, arviointi- ja raportointisuunnitelma

      vaikutukset ja niiden hallintakeinot

      • seurantakeinot
      • vastuut ja roolit
      • aikataulutus/seurantavälit
      • avainindikaattorien raportointi

      6. Painota seuraavia asioita kaivostoiminnan eri vaiheissa

      1. Varausilmoitusvaihe:

      • Tunnista alueen perinteinen maankäyttö ja yhteisöjen henkiseen hyvinvointiin liittyvät vaikutukset heti alkumetreillä
      • huomioi kulttuurin ja elinkeinojen kannalta erityisen tärkeät paikat, esimerkiksi, pyhät alueet sekä erotusaidat

      2. Malminetsintävaihe

      • Ota huomioon eri toimintojen kumulatiivinen haittavaikutus

      3. Kaivostoiminta

      • Kaivostoiminnan vaikutusten arviointi

      4. Malminetsinnän/kaivoksen lopettaminen

      • Hallitun lopettamisen painottaminen

      Lisätietoja alkuperäiskansa-yhteistyöhön liittyen:

      ICMM:
      http://www.icmm.com/document/5433 Indigenous Peoples and Mining Position Statement
      http://www.icmm.com/document/1221 Indigenous Peoples and Mining Good Practice Guide
      MEKO opas: Akwe-Kon ojeet: http://www.tem.fi/files/39765/TEM_Opas_MEKO_02052014.pdf
      OH 1/2011 Akwé: Kon -ohjeet – Ympäristöministeriö : https://www.cbd.int/doc/publications/akwe-brochure-en.pdf (englanniksi)

    • 6.8.4 Case Tapaukset

      • 6.8.4.1 Akwé: Kon -ohjeiden soveltaminen

        Hammastunturin hoito- ja käyttösuunnitelman uusiminen käynnistyi vuoden 2010 lopussa. Akwé: Kon –työryhmän jäsenille ja Metsähallituksen hoito- ja käyttösuunnitteluun osallistuville henkilöille järjestettiin infotilaisuus Akwe: Kon -ohjeista helmikuussa 2011. Ohjeiden mukaan hankkeiden arviointiprosessiin osallistuville alkuperäiskansan edustajille tulee osoittaa asiantuntija- ja muita resursseja, jotta he voivat osallistua täysipainoisesti hankkeen suunnitteluun ja vaikutustenarviointiin.

        Hammastunturin hoito- ja käyttökäyttösuunnitelmassa oli tavoitteena testata ohjeiden soveltuvuutta hoidon ja käytön suunnittelussa. Tavoite saavutettiin ja työn aikana luotiin malli siitä, miten ohjeita voidaan soveltaa jatkossa Metsähallituksen maankäytön suunnittelujärjestelmässä. Ohjeiden soveltamisella suunnittelun tarkkuus lisääntyi, koska suunnittelun pohjaksi saatiin tarkempaa tietoa alueen käyttäjiltä. Ohjeiden tietopohja ja perusselvitykset laajenivat koskemaan laajemmin saamelaiskulttuuria, perinteistä tietoa ja luonnon kestävää käyttöä. Ohjeita soveltamalla luonnon monimuotoisuus ja sen suhde saamelaiskulttuuriin tuli käsiteltyä suunnitelmassa kattavammin ja prosessissa pystyttiin tunnistamaan ihmisen ja luonnon vuorovaikutus ja ihmisen toiminnan vaikutukset luontoon entistä tarkemmin.

        Hammastunturin suunnitelman laadinnasta saatujen kokemusten perusteella erillisen Akwé: Kon –työryhmän perustaminen, joka toimii yhteistyössä yhteistyöryhmän kanssa, on toimiva ratkaisu. Vuorovaikutus Metsähallituksen ja alueen käyttäjien kanssa lisääntyi työryhmätyöskentelyn aikana. Akwé: Kon -työryhmä on täydentänyt Metsähallituksen osallistavaa maankäytön suunnittelujärjestelmää ja tukenut yhteistyöryhmän toimintaa. Vaikutustenarviointi muuttui osaksi suunnittelua eikä erilliseksi, jälkikäteen tehtäväksi vaikutustenarvioinniksi ja mahdollisti muutoksien tekemisen suunnitelmaan jo kirjoittamisvaiheessa. Saamelaiskulttuuriin kohdistuvien vaikutusten osalta arvioinnin tekivät alueen käyttäjät, mikä paransi vaikutustenarvioinnin luotettavuutta.

        Akwé: Kon -ohjeen soveltaminen toi uutta sisältöä hoito- ja käyttösuunnitelmaan. Metsähallitus sai alueen käyttäjiltä arvokasta tietoa alueen nykytilasta ja kehittämistarpeista. Suunnitelmassa tunnistettiin erilaisia ongelmatilanteita. Menetelmä on vuorovaikutteinen sekä toi uusia toiminta-ajatuksia ja -malleja. Akwé: Kon –ohjeiden soveltaminen kehitti suunnitelman vaikutusten arviointia. Käytännössä Akwé: Kon -työryhmä arvioi koko suunnitteluprosessin ajan suunnitelman esitysten vaikutuksia saamelaiskulttuurille sekä arvioi suunnittelualueen arvoja ja uhkia saamelaisten kulttuurin harjoittamisen näkökulmasta. Samalla pohdittiin myös konkreettisia keinoja, joilla mahdollisia uhkia voidaan torjua.

        Lisätietoa
        Akwé: Kon -ohjeiden soveltaminen Hammastunturin erämaa-alueen hoito- ja käyttösuunnitelmassa

      • 6.8.4.2 Vuorovaikutuksen puuttuminen kaivoshankkeen varhaisessa vaiheessa

        Karelian Diamond Resources Plc. (KDR) teki 8.5.2014 varausilmoituksen timantteja koskevaa mahdollista malminetsintälupaa varten. Varausalue sijaitsi saamelaisten kotiseutualueella Utsjoen kunnassa ja oli laajuudeltaan 9 km2. Varausalue sijoittui Euroopan parhaimman lohijoen Tenojoen valuma-alueelle ja andromisen merilohen lisääntymisalueella, kahden paliskunnan alueella saamelaisen poronhoidon laidunkierron kannalta merkittävälle alueelle sekä yhden porotilan alueelle. Lisäksi varausalue sijaitsi Natura 2000 –alueella, Kevon luonnonpuistossa ja Paistunturin erämaa-alueella.

        KDR ei ollut mitenkään yhteydessä saamelaisiin, alueen poronhoitajiin tai muihin perinteisten elinkeinojen harjoittajiin ennen varausilmoituksen tekoa eikä sen jälkeenkään. Paikallisyhteisö sai tiedon asiasta TUKESin 20.5.2014 antaman varauspäätöksen kuuluttamisen kautta. Varausalueen sijainnin takia hanke aiheutti paikallisyhteisössä suurta huolta ja johti muun muassa valituksiin TUKESin varauspäätöksestä.

        Paikallisyhteisön suuren huolen johdosta Tenojokilaakson saamelaiset ja muut yhteisöt ja henkilöt Suomesta ja Norjasta muodostivat Anti-Mining Coalition of Deatnu valley –verkoston. Verkosto pyrki vaikuttamaan KDR:iin ja sen yhteistyökumppaniin RioTintoon suoralla kirjeellä 20.3.2015. Kirjeen johdosta KDR ilmoitti 6.5.2015 lehdistön kautta vetäytyvänsä hankkeesta ja veti varausilmoituksen pois TUKESista.

        Tämä lähes vuoden kestänyt epävarmuus ja keskusteluyhteyden puute paikallisyhteisöjen ja kaivostoimijan välillä aiheutti hankkeen vaikutusalueella eläville ja toimiville suuria henkisiä kärsimyksiä. KDR ei ole koskaan ottanut yhteyttä paikallisyhteisöihin. Sen sijaan KDR:n yhteistyökumppanin RioTinton pääjohtaja Sam Walsh on lähestynyt kirjeitse edellä mainittua verkostoa.

• 7. Sosioekonomisten hyötyjen jakaminen

  Sosioekonomisten hyötyjen jakamisella tavoitellaan kaivoshankkeesta saatavan hyödyn arvon parantamista sekä hyödynsaajille että yhtiön toiminnalle.

  Sosioekonomisten hyötyjen jakamisella voidaan luoda positiivista imagoa kaivostoiminnasta, sekä parhaimmillaan luoda paikallisen yhteisön sosioekonomisia oloja parantavia toimintoja tai muita hyödykkeitä.

  Esimerkkejä CSI-hankkeista (Corporate Social Investment):

  • nuorten harrastustoimintaan kohdistetut vuosittaiset sponsoroinnit ja lahjoitukset
  • vanhusten harrastetoiminnan tukeminen
  • paikallisen musiikin tai urheilun tukeminen ja kehittäminen
  • järjestötuki
  • maahanmuuttajakoulutus
  • paikallisesti räätälöityä ja suunnattua koulutusta paikallisen oppilaitoksen kanssa
  • muuntokoulutusta yliopiston kanssa yhteistyössä.

  Sosioekonomisten hyötyjen tasapuoliseksi jakamiseksi kaivostoimijan täytyy tuntea alueen sosioekonominen toimintaympäristö ja alueella toimivat sidosryhmät hyvin, sekä ymmärtää alueen muiden toimijoiden odotukset ja tavoitteet. Valitut CSI-hankkeet tulee perustella hyvin ja hyötyjen jakamiseen liittyvä toiminta täytyy olla läpinäkyvää, etteivät eri osapuolet koe olevansa epätasa-arvoisessa asemassa. Kaivostoimijan tulisi laatia suunnitelma (Social Investment Plan), jossa se määrittelee minkälaisiin hankkeisiin m yritys on valmis osallistumaan ja millaisilla ehdoilla.

  Olemassa olevia CSI-hankkeita (Corporate Social Investment) tulisi arvioida vuosittain, ja tarpeen mukaan päivittää edunsaajia tai hyötyjen jakamiseen liittyviä yhteistyötoimintamuotoja. Kaivostoimijoita suositellaan dokumentoimaan CSI-hankkeita ja sponsorointia koskevat tiedot myöhempää tarkastelua varten.

  • 7.1. Kumppanuudet

    Kaivostoimintaa tukemaan on hyvä luoda erilaisia kumppanuussuhteita. Kumppanuussuhteita muodostetaan kestävän kaivostoiminnan varmistamiseksi sekä varmistamaan pitkän tähtäimen tavoitteiden toteutuminen. Kaivosyhtiö voi muodostaa kumppanuussuhteita kunnan, viranomaisten, kansalaisjärjestöjen ym. kanssa, jotka haluavat varmistaa omien näkemystensä kuulumisen kaivoksen toiminnassa. Samalla kaivosyhtiö varmistaa sidosryhmien näkemysten huomioimisen toiminnassaan sekä ylläpitää sosiaalista toimilupaa alueella.

    Kumppanuussuhteita voi muodostaa myös toimijoiden kanssa, joihin sidosryhmillä ei välttämättä ole yhteyttä. Toisille toimijoille kumppanuus voi olla parempi yhteistyömuoto kuin perinteinen sidosryhmien vuorovaikutus. Kaivosyhtiö voi hakea rahoitusta omiin kehityshankkeisiin niiden tavoitteisiin liittyviltä toimijoilta ja muodostaa näin kumppanuuksia, mitkä luovat paremmat onnistumismahdollisuudet hankkeelle. Kaivostoimijan ja julkisen sektorin sopimuspohjainen kumppanuus jo varhaisessa vaiheessa edistää sosiaalisen hyväksynnän aikaansaamista.

  • 7.2. Paikallisen työvoiman ja palveluiden kehittäminen

    Yksi tapa paikallisen hyväksynnän saamiseksi on suosia paikallista työvoimaa sekä paikallisia palveluita ja hankintoja aina kuin mahdollista. Kaivostoimijan linjaukset paikallisen työvoiman ja hankintojen priorisoinnista tulee kirjata yhtiön hankintaohjeistuksiin ja tarjouspyyntöihin. Hankintojen paikallisuus voidaan asettaa yhdeksi tarjouskilpailujen valintamenettelyjen arviointikriteereiksi. Paikalliset yritykset saattavat olla liian pieniä kyetäkseen yksin tarjoamaan kaivostoimijoille palveluitaan. Kaivostoimijoiden tulisikin kannustaa paikallisia yrityksiä verkostoitumaan keskenään muodostaakseen riittävän suuria palvelukokonaisuuksia. Paikallisten yritysten kanssa laadittavien sopimusten kesto tulisi olla riittävä, jotta yritykset uskaltaisivat investoida liiketoimintansa kehittämiseen.

    Paikallista työvoimaa tulisi kehittää ja sitouttaa pitkäjänteisesti. Paikallisen työvoiman kehittäminen ja koulutus tukee sosiaalisen toimiluvan saavuttamista. Työvoiman kehittämisen yhtenä tavoitteena on lisätä paikallisten asukkaiden valmiuksia työllistyä kaivoshankkeeseen. Tavoitteena on myös parantaa paikallisyhteisöjen osaamista ja siten tukea heitä työllistymään myös muille toimialoille. Kaivokseen voidaan esimerkiksi palkata paikallisia harjoittelijoita sekä opiskelijoita kesätöihin. Kaivostoimijan tulisi muodostaa tiiviit yhteydet keskiasteen koulutuksen järjestäjiin, jotta kaivostoimijan työvoima- ja osaamistarpeet voitaisiin huomioida koulutuksessa.

    Paikalliset yksityiset palvelut kehittyvät lisääntyneen taloudellisen toimeliaisuuden ja lisääntyneiden paikallisten hankintojen myötä. Paikallisten julkisten palveluiden käyttö lisääntyy kasvavan väkimäärän myötä, mikä edellyttää kunnalta investointeja palveluiden järjestämiseen ja kehittämiseen. Kaivostoimijat voivat osallistua paikallisten palveluiden järjestämiseen taloudellisin panoksin. Kaivostoimijat voivat esimerkiksi osallistua maahanmuuttajakoulutuksen kustannuksien maksamiseen.

    Paikallisen työvoiman kehittämisen vaiheet:

    1. Tunnista työllisyysmahdollisuudet

    • Tunnista ennakkoon työllisyysmahdollisuudet ja tarvittavalle työvoimalle asetettavat osaamisvaatimukset hankkeen eri vaiheissa
    • Ennakoi työvoiman tarpeeseen vaikuttavat tekijät, kuten työvoiman eläköityminen, tuotantomäärien lasku jne.

    2. Tunne paikalliset työmarkkinat ja koulutusorganisaatiot

    • Alueen erityispiirteiden tunnistamista tukee sosioekonomista toimintaympäristöä kuvaavat perustilaselvitykset
    • Tunnista koulutusorganisaatiot, joissa koulutetaan osaajia kaivoksen tarpeisiin. Ennakoi koulutusorganisaation kanssa tulevaisuuden osaamistarpeista.

    3. Määrittele paikallinen työvoima (työssäkäyntialue)

    • Paikallisen työvoiman käyttäminen tulisi asettaa etusijalle

    4. Laadi paikallisen työvoiman kehittämissuunnitelma

    • Suunnitelma tulee laatia yhdessä keskeisten sidosryhmien kanssa, kuten koulutusorganisaatioiden, kunnan, urakointiyritysten ja paikallisen työvoivoiman edustajien kanssa.
    • Suunnitelmassa kuvataan:
      • lähitulevaisuudessa (3-5 vuotta) tarvittavan työvoiman rakenne: työtehtävät, tiedot ja taidot
      • työvoiman osaamisvajeet, määritelmät paikallisen työvoiman suosimisesta, kuvaus rekrytointi- ja valintaprosessista
      • merkittävimmät koulutustoimenpiteet
      • henkilöstöhallinnon budjetointi paikallisen työvoiman kehittämiseen
      • aikataulutus
      • menetelmät etenemisen seurantaan.

    5. Sovi pelisäännöistä urakointiyritysten kanssa

    • Merkittävä osa työmahdollisuuksista avautuu urakointiyritysten kautta. Kaivostoimijan tulisi sopia rekrytoinnin pelisäännöistä urakoitsijoiden kanssa. Urakoitsijoiden kanssa laadittuihin sopimuksiin voidaan sisällyttää kannustimia paikallisen työvoiman työllistämiseen.

    6. Kehitä työvoiman osaamista

    • Kehittämissuunnitelman laatimisen jälkeen tulee toimeenpanna suunnitellut koulutustoimenpiteet. Erilaisia koulutusohjelmia ovat esimerkiksi:
      • oppisopimuskoulutus ja harjoittelu
      • sertifiointikoulutukset
      • intensiivikoulutusjaksot
      • koulutusyhteistyö paikallisten oppilaitosten kanssa.
    • Kaivostoimija voi osallistua paikallisen koulutuksen kehittämiseen esimerkiksi tukemalla oppilaitoksia taloudellisesti tai tarjoamalla oppilaitoksille henkilökuntaansa kouluttajiksi.

    7. Kehitä kaivostoimijan osaamista

    • Vastuuta johdon edustaja toteuttamaan paikallisen työvoiman kehittämistä ja varaamaan sille riittävät taloudelliset ja henkilöresurssit.
    • Tunnista ja kouluta asiantuntijoita tukemaan paikallisia koulutusorganisaatioita kehittämään koulutustarjontaansa kaivostoimijan tarpeita vastaavaksi.
    • Sisällytä paikallisen työvoiman kehittämisen mittarit johdon kannustinjärjestelmään.

    8. Seuranta ja arviointi

    • Suoriutumisen arvioimiseksi paikallisen työvoiman kehittämiselle tulee määritellä avainindikaattorit. Tällaisia ovat esimerkiksi:
      • Paikallisen työvoiman osuus työvoimasta työtehtävittäin
      • Paikalliselle työvoimalle maksettu palkkasumma
      • Nuorten ja naisten osuus työvoimasta
      • Osaamisen kehittämistoimenpiteiden tulokset.

  • 7.3. Vaihtoehtoisten elinkeinojen kehittäminen

    Kaivosyhtiö voi edistää vaihtoehtoisten elinkeinojen syntymistä alueelle, jotta alueen elinkeinorakenne kehittyisi monipuolisemmaksi ja näin paikallisyhteisön riippuvuus kaivoksesta vähenisi. Yhtiön tulee aktiivisesti tunnistaa tällaisten vaihtoehtoisten elinkeinojen tarpeita ja paikallisia edellytyksiä (sidosryhmien kapasiteetti) kehittämiseen sekä toteutuneiden projektien omistajuuteen. Kaivosyhtiön tulee selvittää paikallistalouden erityispiirteet, ympäristönäkökohdat sekä elinkeinorakenne, jotta vaihtoehtoisten elinkeinojen rajoitteet ja mahdollisuudet ovat selvillä ennen toiminnan aloittamista.

    Kaivosyhtiön tulee tarvittaessa tarjota osaamistaan vaihtoehtoisten elinkeinojen kehittämisen seurannassa, raportoinnissa ja arvioinnissa. Vaihtoehtoisten elinkeinojen kehittämisellä mahdollistetaan alueen elinkeinorakenteen säilyminen kaivoksen sulkemisen jälkeen sekä monipuolistetaan alueen palveluita ja lisätään alueen houkuttelevuutta. Lisäksi vaihtoehtoisten elinkeinojen kehittäminen lisää kaivosyhtiön ja paikallisyhteisön vuorovaikutusta, ja kaivoksen sosiaalisen toimiluvan olemassaoloa.

  • 7.4. Case-tapaukset

    • 7.4.1. Konsertti Louhoksessa

      

• 8. Yhteiskuntavastuun hallintasuunnitelma

  Yhteiskuntavastuun hallintasuunnitelma on yksi tärkeimmistä yhteiskuntavastuun hallintaprosessin elementeistä. Yhteiskuntavastuun hallintasuunnitelmassa on tärkeää huomioida kaivoksen toimintaan liittyvät tunnistetut prioriteettikysymykset. Yhteiskuntavastuun hallintasuunnitelma sisältää hallintatoimet, seurantatoimet sekä tunnistetut keskeiset vaikutukset ja niihin liittyvät hallintatoimenpiteet.

  Yhteiskuntavastuun hallintasuunnitelman avulla kehitetään sopivia toimenpiteitä käsittelemään sidosryhmien esiin tuomia kaivoksen toimintaan liittyviä kysymyksiä ja huolia. Kaivosyhtiön yhteiskuntavastuuseen liittyvien toimenpiteiden tulisi olla selkeitä, uskottavia ja niiden pitäisi käsitellä aitoja sidosryhmien kysymyksiä/asioita/huolia. Edistys toimenpiteiden käytäntöön panossa pitäisi olla mitattavissa.

  Yhteiskuntavastuun hallintasuunnitelma ei ole sama kuin sidosryhmien vuorovaikutussuunnitelma.

  Lisämateriaalia

  Yhteiskuntavastuun hallintasuunnitelman rakenne ja sisältö

  Yhteiskuntavastuun hallintasuunnitelma (YHS) tulisi kytkeä kaivoksen muuhun raportointiin: merkittävien hankkeiden tulisi raportoida yhteiskuntavastuun hallintaprosessistaan esim. vähintään kerran kolmessa vuodessa. On tärkeää, että ylin johto (esim. liiketoimintayksikön yhteiskuntavastuujohtaja) osallistuu suunnitelman kehittämiseen ja hyväksyntään.

  Rakenne hallintasuunnitelmassa:

  1. Johdanto
  2. Keinot yhteiskuntavastuun hallintasuunnitelman valmisteluun & päivittämiseen
  3. Sääntely ja vaatimukset
  4. Sidosryhmäyhteistyön katsaus ja suunnitelma
  5. Avainkysymykset ja vaikutukset
  6. Hankkeet joilla parannetaan sosiaalista suorituskykyä
  7. Resurssit ja vastuualueet
  8. Raportointi ja tarkistus

  Alla tarkemmat kuvaukset yllämainituista osioista.

  • 8.1. Johdanto

    Yleinen kuvaus, jonka tulisi sisältää lyhyt kuvaus:

    • toiminnasta ja sen sijainnista
    • vaikutusalueen sosioekonomisesta toimintaympäristöstä
    • avainsidosryhmistä, sekä
    • suurimman prioriteetin sosiaalisista kysymyksistä ja vaikutuksista.

  • 8.2. YHS:n laatiminen ja päivittäminen

    Tässä osiossa kuvataan hyvin lyhyesti, miten YHS on laadittu. YHS perustuu ensisijaisesti käynnissä olevan sidosryhmäyhteistyön, palautejärjestelmän, ja muiden relevanttien tietolähteiden perusteella saataviin tuloksiin. Uusien hankkeiden tapauksissa (<3v) keskeisenä tietolähteenä on todennäköisesti YVA-menettely.

  • 8.3. Sääntely ja vaatimukset

    Identifioidaan ja tiivistetään relevantit juridiset sekä lainsäädäntöön liittyvät vaatimukset. Näin ollen tässä osiossa tulisi vetää yhteen:

    • kaikki sosio-ekonomiset laki- tai lupavaatimukset
    • yhtiön periaatteet ja sitoumukset (emoyhtiö- ja hanketasolla)

  • 8.4. Sidosryhmäyhteistyön katsaus ja suunnitelma

    Tavoitteena arvioida edellisvuosien yhteistyöaktiviteetit onnistumisten ja kehityskohteiden tunnistamiseksi, sekä tulevien aktiviteettien perustan luomiseksi. YHS:ssä tulisi olla yhteenveto:

    • sidosryhmien kartoitus ja analyysi
    • yhteenveto yhteistyöstä
    • yhteistyön aikana tunnistetut erityiskysymykset
    • tulevaisuuden yhteistyösuunnitelmat
    • resurssit ja roolit

  • 8.5. Avainkysymykset ja vaikutukset

    YHS:n tulisi kuvata keskeiset kysymykset ja vaikutukset, joita yritys pyrkii hallitsemaan. Seuraavat työkalut ovat keskeisiä tietolähteitä:

    • sosiaalisten vaikutusten identifiointi ja arviointi
    • sidosryhmien identifiointi ja yhteistyösuunnitelma
    • sidosryhmien palautejärjestelmä
    • keskeisten ihmisoikeusriskien arviointi osana toiminnan profilointia

  • 8.6. Johtamistoimenpiteet ja aloitteet yhteiskuntavastuun suorituskyvyn parantamiseksi

    Tämän osion tavoitteena on hahmottaa suunnitellut yhteiskuntavastuun hallinta- ja seurantakeinot.

    Johtamistoimenpiteiden ja seurantakeinojen tulisi sisältää:

    • Avainsidosryhmät (sisäiset ja ulkoiset)
    • Aikataulut (toteutus ja valmistuminen)
    • Keskeiset tulosindikaattorit (KPI)
    • Tulostavoitteet
    • Seuranta- ja arviointitoimenpiteet

    Johtamis- ja seurantasuunnitelmat tulisi kehittää perustuen olemassa olevien johtamiskeinojen arviointiin kuten myös sidosryhmiltä saataviin syötteisiin.

    Kaikki olemassa olevat yhteiskuntavastuun johtamiskeinot ja aloitteet tulisi tunnistaa ja arvioida tehokkuuden kannalta. Normaalitilanteessa kerran kolmessa vuodessa tehtävä arviointi on sopiva. Merkittävät muutokset toiminnassa tai paikallisalueella voivat kuitenkin edellyttää tarkempaa arviointia. Arvioinnin tulokset tulisi huomioida seuraavien vuosien hallintasuunnitelmassa. Jos suunniteltuja aloitteita ei toteuteta, syyt tähän tulisi kirjata.

    On tärkeä huomioida sisäisten ja ulkoisten sidosryhmien ehdotukset hallinta- ja seurantakeinojen suunnittelussa. Näin varmistetaan suunnitelman sopivuus paikalliseen toimintaan, ja edistetään sosiaalista toimilupaa. Keskeisiä sidosryhmiä ovat:

    • paikalliset eturyhmät kuten kauppakamarit, kalastuskunnat, nuorisoryhmät, suojelujärjestöt, jne.
    • yhteisön edustajat erityiset eturyhmät, mikäli niitä on (ml. kansalaisjärjestöt). Hallinta- ja seurantatoimenpiteitä kuvaillaan yksityiskohtaisesti myöhemmin.

    
    Johtamis/-hallintakeinot

    YHS:n tulee sisältää riittävästi tietoa johtamiskeinojen tehokkaaseen käyttöönottoon. Se on tärkeää mm. vuosittaiseen budjetointiin ja henkilöstöresursointiin.

    Jokaisessa YHS:ssä tulee olla johtamis/hallintakeinot, joilla asetetut tavoitteet saavutetaan. Kun hallinta/johtamiskeinoja kehitetään, on hyvä huomioida

    • tehokkuus (kysymysten tai vaikutusten hallinnassa; hoitavatko ongelman juurisyytä vai vain oireita)
    • resursointi (riittävät sisäiset tai kumppanien resurssit keinojen toteutukseen)

    
    Keskeiset sidosryhmät (sisäiset ja ulkoiset)

    Tässä osiossa tunnistetaan hallintakeinoista vastuussa olevat sidosryhmät. Ulkoisia sidosryhmien voi olla tarpeen osallistua keinojen toteuttamiseen (esim. kumppanuudet) tai toiminnan ohjaamiseen olemassa olevan sidosryhmäyhteistyön kautta (pienryhmät tai sidosryhmäpaneelit).

    Aikataulut

    YHS:n on selkeästi havainnollistettava aikataulu ja määräajat hallintakeinojen toteuttamiselle, sekä tarvittaessa keinojen toteuttamisen tiheydelle (jos jatkuvaa yhteistyötä, jolla ei ole päättymispäivää). Myös välitavoitteet ja niiden toteutumisen ajankohdat tulee kuvata.

    Avainindikaattorit (KPIt)

    YHS:n tulisi sisältää indikaattoreita, jotka eivät sisälly muihin yhteiskuntavastuun työkaluihin/prosesseihin (esim. CRI-investoinnit & sidosryhmien palautejärjestelmä). Yrityksessä tulisi siis tunnistaa sopivat indikaattorit, jotka mahdollistavat yhteiskuntavastuuseen liittyvän suorituskyvyn seuraamisen YHS:ssä asetettuihin tavoitteisiin nähden.

    Avainindikaattoreiden tulee olla mitattavissa olevia, käytännöllisiä, yleisesti hyväksyttyjä, yksinkertaisia raportoida, helposti ymmärrettäviä, informatiivisia ja asiayhteyden kannalta olennaisia. Avainindikaattorien tulisi kyetä seuraamaan tietyllä suoriutumisosa-alueella käytetyt resurssit, saavutetut tulokset ja vaikutukset.

    Tulostavoitteet

    YHS:n tulisi osoittaa tulostavoitteet jokaiselle tunnistetulle kysymykselle tai vaikutukselle. Tavoitteen tulisi tarkentaa toivottu hallinta/johtamiskeinojen lopputulema (esim. paikallisten asukkaiden osuus työvoimasta). Voi olla hyödyllistä asettaa useita alatavoitteita, jotka parantavat toimintaa pikkuhiljaa ja vievät kohti varsinaista tavoitetta (esim. tavoitellut paikallisväestön % -osuudet työvoimasta 6 ja 12 kuukauden jaksoissa).

    Seuranta- ja arviointikeinot

    Tavoitteiden toteutumisen seuranta- ja arviointikeinoja tulisi kehittää yhdessä johtamiskeinojen kanssa: jos johtamiskeinojen tehokkuuden seurannassa epäonnistutaan, se voi heikentää YHS:n toteutumista.

    Sopivilla seurantakeinoilla/-mittareilla kyetään tarkistamaan käytössä olevien hallintakeinojen tehokkuus säännöllisesti. On tärkeää, että seuranta kytkeytyy tunnistetun riskin/mahdollisuuden suuruuteen. Seuranta voi sisältää seuraavat elementit:

    • Johdon katselmus
    • Sisäinen varmistus (merkittävien riskien/mahdollisuuksien tapauksissa hallintakeinojen oikeanlainen toteutus on tärkeä varmistaa sisäisesti)
    • Ulkoinen varmistus (merkittävien riskien tapauksissa voi olla tarpeen suorittaa ulkoinen varmistus asioiden oikeanlaisen hallinnan varmistamiseksi)

    Seurantasuunnitelman yleiset komponentit ovat:

    • Seurannan lähestymistapa (dokumentoi tietyt seurantakeinot hallintakeinojen tehokkuuden seurantaan; tarvittaessa tulisi hyödyntää soveltuvia kvalitatiivisia tai kvantitatiivisia indikaattoreita; erityisesti se, toteutuuko keino kuten on suunniteltu ja hallitseeko se vaikutusta onnistuneesti)
    • Ajoitus/tiheys (dokumentoi, kuinka usein seurantaa tulisi tehdä)
    • Vastuut (dokumentoi seurannan toteuttamisesta vastuussa olevat henkilöt/tiimin)
    • Raportointi (dokumentoi, mille sisäisille ja ulkoisille sidosryhmille tulee raportoida ja kuinka usein: esim. hallintakeinojen kausittaiset raportit, tiheämpi palaute sidosryhmäpaneelien ja pienryhmien kautta)

    On tärkeä varmistua sisäisten ja ulkoisten sidosryhmien palautteen saamisesta. Sisäinen palaute voidaan pyytää virallisesti vuosittaisen YHS-katselmuksen lomassa tai ad-hoc -tyyppisesti. Riittävä palaute ulkoisilta sidosryhmiltä varmistetaan sidosryhmäyhteistyöllä, palautejärjestelmällä, ja fokusoiduilla palautetilaisuuksilla.

    Jos havaitaan, että tunnistettuja vaikutuksia ei huomioida riittävästi, hallintakeinoa tulisi muuttaa ja sen tehokkuutta parantaa.

  • 8.7. Resurssit ja vastuut

    Tässä YHS:n osiossa tulisi esittää ne työvoima- ja taloudelliset resurssit, jotka vaaditaan toteuttamaan YHS yhden vuoden eteenpäin sekä tiivistetysti esittää, kuinka paljon täysipäiväistä työvoimaa tarvitaan ja millainen budjetti on varattu.

    Lisäksi tulisi ilmaista raportoinnin raamit ja vastuut operaatiossa ja liiketoimintayksikössä. Resurssisuunnitelmaa kehitettäessä tulisi tunnistaa vastuuhenkilöt ja -organisaatiot hallintakeinojen toteuttamiseen. Vastuuhenkilöt voivat olla laajasti eri liiketoimintahaaroista, riippuen hallittavasta kysymyksestä/vaikutuksesta. Esim. paikallinen hankinta on huomioitava toimitusketjun hallinnan taholta, tarvittaessa syötteitä muilta toiminnoilta.

  • 8.8. Raportointi ja tarkistus

    Tämä osio havainnollistaa YHS:n raportointiraamit ja tarkastuskäytännöt. Osion tulisi sisältää:

    • Vastuut (Henkilöt, jotka vastaavat YHS:n laatimisesta, tarkastamisesta ja hyväksymisestä. Toimitusjohtajan, sopivan projektijohtajan, sekä yhteiskuntavastuujohtajan tulisi olla mukana YHS:n tarkastus- ja hyväksymisprosessissa.)
    • Jakelu (operaation ja liiketoimintayksikön henkilöt)

  • 8.9. Esimerkkitaulukot

    Oheiset taulukot ovat esimerkki kokonaisvaltaisesta johtamis- ja seurantatoimenpiteistä (työllisyyden ja talouden kehittäminen).

     

    

    

• 9. Raportointi

  Raportointi

  Yrityksen tulisi raportoida yhteiskuntavastuun johtamisjärjestelmän toteutumisesta yrityksen sisäisesti säännöllisesti. Esimerkiksi keskeiset tulosindikaattorit voidaan sisällyttää yrityksen johdon kokouksiin. Vuositasolla yrityksen tulisi raportoida yhteiskuntavastuun hallintasuunnitelman toteutumisesta vuosiraportissaan.

  Kestävän kaivostoiminnan verkostolla on vuosittainen Kaivosteollisuuden vastuullisuusraportti, jossa käsitellään myös yhteiskunnallisia indikaattoreita.