Terrafamelta realistiset kannattavuuslaskelmat ennen päätöksiä toiminnan jatkamisesta

Blogikirjoitus 7.11.2016

Jatkan keskustelua, jota on syksyn mittaan käyty Helsingin Sanomissa (Terrafamen Matti Hietanen ja Janne Känkänen 30.9.:”Terrafamesta voidaan tehdä kannattava yritys”, sotkamolaiset Antti Lankinen ja Mauno Vilminko 16.10.:”Terrafamen malmio on aivan liian köyhä”, Kaivosteollisuus ry:n Pekka Suomela 20.10.: ”Terrafame voi toimia kannattavasti”). Näkemykset kaivoksen tulevaisuudesta ovat jyrkästi vastakkaisia.

Kaivoksen johdon on helppo luvata, että ensi vuonna voitaisiin yltää uuteen tuotantoennätykseen, kun tähän mennessä paras vuosi (2011) on jäänyt alle neljännekseen tavoitellusta vuosituotannosta. Kriitikkojen mukaan taas malmio on aivan liian köyhä kannattavaan tuotantoon. Tässä tilanteessa on perusteltua vaatia, että Terrafame julkistaa selkeät kannattavuuslaskelmat nykyiselle tuotantoprosessille, ei pelkästään arvioita tulevien vuosien tuotantomääristä, kuten tänään (7.11.) julkaistussa yhtiön tiedotteessa.

Tähän asti kaivoksen toiveikas tulevaisuus on perustunut niihin laskelmiin, joilla Pekka Perä onnistui keräilemään eri tahoilta (sijoittajat, valtio, liikekumppanit) jonkin arvion mukaan puolitoista miljardia, jotka sitten ovat haihtuneet taivaan tuuliin ja valuneet vastaanottaviin vesistöihin. Pekka Suomela pitää kuluja investointina – luulen, että ainakin osa Talvivaaran velkojista ja osakkeenomistajista on toista mieltä.

Kaivoksen rakentaminen käynnistyi suuren innostuksen ilmapiirissä vuonna 2007. Alkuperäiseen  prosessikuvaukseen esitettiin merkittäviä muutoksia jo vuonna 2012 Lapin vesitutkimus Oy:n  raportissa Talvivaaran kaivoksen toiminnan kuvaus (28.2.2012). Tuolloin paljastui muun muassa, että lähes kaikkia prosessikemikaaleja tarvitaan 20-30 prosenttia enemmän kuin vuoden 2005 YVA-selostuksessa oli kerrottu. Määrät ovat suuria: esimerkiksi kalkkikiveä todettiin tarvittavan vuositasolla noin 250 000 tonnia YVA-selostuksessa ilmoitettua enemmän.

Huolestuttavaa on myös, että metallien liuotuksen tehokkuus näyttää jäävän merkittävästi ennustettua vähäisemmäksi ja tuotantomäärät vastaavasti pienemmiksi. Talvivaaran ympäristölupa perustuu ilmoitettuun, vähintään 85 prosentin teholla tapahtuvaan nikkelin talteenottoon. Nykyinen tavoite on 70 prosenttia, ja liuotusaikaa primaari- ja sekundaarikasoilla arvioidaan tarvittavan vähintään 4-5 vuotta alun perin esitetyn 3,5 vuoden sijaan. Kuparin liuotus ei näytä onnistuvan lainkaan.

Vuonna 2009 Talvivaara Oy ilmoitti täyden tuotannon volyymeiksi 50 000 tonnia nikkeliä, 90 000 tn sinkkiä ja 15 000 tn kuparia. Terrafamen tavoitteita on rukattu kolmanneksella alaspäin: vuonna 2019 tavoitellaan nikkeliä 35 000 ja sinkkiä 75 000 tonnia, eikä kuparin tuotannosta mainita uusimmassa tiedotteessa sanaakaan.

Nykyisten käyttökokemusten perusteella on yhtiön voitava esittää, paitsi visioita metallien tuotantomääristä, myös todellisuutta vastaavat arviot tuotannon kustannuksista kaivoksen ylösajon ja täyden tuotannon vaiheissa.

Kannattavuuden olennainen tekijä on metallien maailmanmarkkinahinnat, jotka vuoden 2007 hintapiikin jälkeen ovat palanneet samaan vaihteluhaarukkaan, jossa hinnat liikkuivat ainakin 1980-luvulta alkaen ennen Kiina-buumin aiheuttamaa huippuvaihetta. Realismia tulevien vuosien hintakehitykseen pitää kerätä myös siitä tiedosta, että Talvivaara ei suinkaan ollut maailman ainoa tuossa hurmosvaiheessa käynnistetty heikkolaatuiseen malmioon perustuva suuri metallikaivos. Samanlaisia on eri puolilla planeettaa odottamassa uutta alkua heti kun vähänkään merkkejä kysynnän kasvusta ilmenee. Hintaodotukset on siis tarjontapotentiaalin takia pakko pitää hyvin maltillisina.

Kannattavuuslaskelmiin on otettava toki mukaan ainakin jo tiedossa olevien (ja oikeudessa todettujen) ympäristövaurioiden korjauskustannukset, sekä ympäristöluvassa määritellyt ympäristönhoitotoimet, jotka suureksi osaksi lienevät aivan alkutekijöissään.

Hiukan pirullisesti voisi ehkä todeta, että Pekka Suomelan into puolustaa Terrafamea on kaunis osoitus kaivosammattilaisten keskinäisestä solidaarisuudesta. Saman solidaarisuuden takia ei ammattikunnan sisältä kuulu kriittisiä ääniä juuri lainkaan. Niidenkin, jotka pitävät Terrafamea hullun hommana, on helpompi olla hiljaa kuin avata suutaan.

Ihmettelen kuitenkin, onko kaivosalan todella tarpeen ripustautua Talvivaaran-Terrafamen fantasianäkyjen takaajaksi.

Heikki Simola

Kirjoittaja on Itä-Suomen yliopiston dosentti ja Kestävän kaivostoiminnan verkoston hallituksen jäsen.

Kuva: Kaivoksilla käytettävät koneet ovat häkellyttävän kokoisia. Kaivosverkosto kävi tutustumassa Kevitsan kaivokseen marraskuussa 2015.