Yhteiskuntavastuuraportti

Kuva: Timo Matikainen / Sitra

Yhteiskuntavastuuraportti 2021

Suomessa kaivosteollisuus ja sen sidosryhmät tekevät tiivistä yhteistyötä Kestävän kaivostoiminnan verkostossa. Toukokuussa 2014 perustettu verkosto tarjoaa neutraalin foorumin kaivosalan ja sen sidosryhmien väliselle vuorovaikutukselle.

Kaivosteollisuus Suomessa haluaa kertoa läpinäkyvästi toiminnastaan ja sen vaikutuksista ympäristöön ja yhteiskuntaan. Kaivosyhtiöt ja kaivokset ovatkin jo pitkään raportoineet toiminnastaan valvontaviranomaisille, rahoittajille, emoyhtiölle ja omistajille. Koska eri lähteiden, kuten GRI- ja konsernitasoisten vastuullisuusraporttien sekä viranomaisten Vahti-tietokannan tiedot eivät kuitenkaan aina tavoita yritysten kannalta tärkeitä lähialueen asukkaiden ja yhteisöjen muodostamia kohderyhmiä, kaivosteollisuus ja sen sidosryhmät päättivät yhdessä kehittää uudenlaista raportointia.

Raporttien tavoitteena on kertoa Suomen kaivosteollisuudesta yrityskohtaisesti.  Niihen on koottu tietoa muun muassa toiminnan laajuudesta henkilömäärien ja maankäytön osalta, maksetuista yhteisöveroista, maksuista, ympäristöpäästöistä ja niiden vaikutusten mittaamisesta, toiminnan vaikutuksista lähialueiden käyttöön ja muihin elinkeinoihin, työturvallisuudesta sekä vuorovaikutuksesta ja yhteistyöstä eri sidosryhmien kanssa.

Verkosto julkaisee vuosittain tuoreet tiedot kaivosyhtiöiden toiminnasta. Vuoden 2021 yrityskohtaiset tiedot on koottu erillisiksi verkkosivuiksi, joita pääset selaamaan alla olevien linkkien kautta: